Tarkastelen käsityömateriaaleista lähinnä luonnonkuitujen kestävyyttä säilytyksen aikana sekä luonnonväreillä värjäämistä tässä osassa. Täysin synteettiset kuidut eivät ole marttoja lähellä. Marttojen neuvonnassa on aikojen alussa tuotu esille esimerkiksi villaa ja villavaatteita, jotka ovat luonnonmateriaaleja. Tekstiilien oikeanlaisella säilytyksellä on merkitystä, kun halutaan pitää vaatteet ja kodin tekstiilit pitkäikäisinä.
Luonnonkuidut ja tekstiilien säilytys
Karkean jaottelun mukaan kuidut
voidaan jakaa eläin-, kasvi- ja tekokuituihin. Eläinkuituihin kuuluvat
esimerkiksi eläinten villat ja karvat sekä silkkitoukan kotelosta saatava
kuitu. Eläinkuidut ovat pääasiassa proteiinia ja ne kestävät paremmin
happamuutta kuin kasvikuidut. Voimakasta emäksisyyttä ne eivät kestä. Kasvikuidut
jaetaan lehti-, siemen-, runko- ja hedelmäkuituihin. Kasvikuidut kestävät
korkeita lämpötiloja ja emäksisyyttä, mutta eivät happoja. Pellavakuitu saadaan
pellavakasvin niinikerroksesta, joka on varren kuoren alla. Pellavalankaa on
saatavana sileänä ja pitkäkuituisena ja lyhytkuituisena. Pellavan laatuun
vaikuttavat muun muassa käsittelyn eri vaiheet. (Tetri 2013, 37–41.) Martat
ovat tuoneet esille kautta aikojen erityisesti suomenlampaan villan. Siitä on
opetettu kehräämään lankaa ja valmistamaan lämpimiä vaatteita. Pellava on
perinteinen materiaali ja se on näkynyt erityisesti juhlaliinoissa.
Säilytettäessä tekstiilejä tulee
kiinnittää huomiota paikan kosteuteen, lämpötilaan ja valaistukseen. Useimmat
tekstiilivärit haalistuvat, tummuvat tai kellastuvat, jos valaistus säilytyksen
aikana on voimakas. Luonnonkuidut voivat myös haurastua ja lopulta hajota,
koska ne kestävät huonosti valon UV-säteilyä. (Rantala, Steiner-Kiljunen &
Pakkala 1989, 13.) Lisäksi villavaatteiden säilytyksessä tulee huomioida
kointorjunta. Arvokkaat kansallispuvut kannattaa säilyttää oikein, jolloin ne
siirtyvät perintönä sukupolvelta toiselle hyvälaatuisina ja käyttökelpoisina.
Marttojen oma juhlapuku, sinivalkoruutuinen marttapuku, on puuvillaa. Vaikka
puku ei ole valkoinen, niin käytön jälkeen on parempi säilyttää se
silittämättä, koska silitetty vaalea puuvillavaate helposti säilytyksen aikana
alkaa kellertyä. Perinteiseen marttapukuun kuuluu erivärisiä huiveja:
valkoinen, sininen, punainen ja keltainen. Esiliinoja on kahdenvärisiä:
yksivärisiä sinisiä ja tummia raidallisia. Uuteen marttapukuun ei kuulu huivia
eikä esiliinaa. Nyt on tullut markkinoille uusi villakangas, marttaraitakangas,
jota ei sido marttakankaasta annetut ohjeet. Marttaraitakankaasta voi ommella
esimerkiksi vaatteita, asusteita tai kodin tekstiilejä. Näiden kaikkien
oikeanlaatuiseen säilyttämiseen kannttaa kiinnittää huomiota, koska
marttakankaat eivät ole edullisia.
Marttojen juhlatilaisuuksiin martat
pukeutuvat marttapukuun tai kansallispukuun, jos martta sellaisen omistaa. He
pukeutuvat mielellään myös marttapukuun, kun on perinteisiin liittyvä
neuvontatilaisuus tai juhlien yhtenä osana on esimerkiksi käsitöihin liittyvä
näyttely. Tällä tavoin tuodaan esille marttailuun liittyvää kokonaisuutta
laaja-alaisesti. Vanhoja marttapukuja ei saa viedä kirpputoreille myyntiin.
Puvun voi lahjoittaa marttapiirille tai jollekin martalle. Marttapuku osoittaa
yhteisöllisyyttä. Se on marttaorganisaation tunnus. Puvun voi joko ommella
itse, teetättää tai hankkia valmiina. Hyvä tapa on koota yhdistyksestä
marttapuvusta kiinnostunut yhteen ja luoda käsityöpiiri, jossa yhteisöllisesti,
toinen toistaan tukien valmistetaan itselle marttapuku.
Luonnonkuitujen värjääminen
1800-luvun lopulle saakka kaikki
tekstiilivärjäykset tehtiin pääasiassa joko kasvi- tai eläinkunnasta saatavilla
raaka-aineilla. Suurin osa luonnonväreistä saadaan kasvien eri osista.
Voimakkaampia sinisiä ja punaisia värejä saadaan esimerkiksi väripuiden
puuaineksista. Kukista, marjoista, jäkälistä ja sienistä saadaan myös erilaisia
värejä. Kasviväriaineiden lisäksi on käytetty purppurakotiloita ja hyönteisiä
tekstiilien värjäyksessä. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 212.)
Euroopassa värjättiin pääasiassa
villaa ja pellavaa, mutta myös silkkiä. Myöhemmin ryhdyttiin värjäämään
puuvillaa. Eniten värjättiin lankoja, mutta kuitumassan värjäämistä
harjoitettiin lankojen ohella. 1880-luvulla tulivat markkinoille synteettiset
värit, jotka kaupallisella sektorilla syrjäytti luonnonvärit. Synteettisiä
värejä käytettiin kaikenlaiseen tekstiilivärjäykseen, vaikka kuidut ja
menetelmät eivät olisi sopineet. Tämä vaikutti värien kestävyyteen eli ne eivät
kestäneet vaatteissa. Nykyisin on tarjolla synteettisiä värejä, jotka on
kehitelty juuri kyseiselle kuidulle sopivakasi. Reaktio- eli reaktiivivärit
ovat nykyisin suosittuja tekstiilivärjäyksessä niiden helppokäyttöisyyden ja
värin tasalaatuisuuden vuoksi. Reaktiovärit reagoivat kuitumateriaalin kanssa,
joten värin kesto on hyvä. Reaktioväreillä voi värjätä muun muassa puuvillaa ja
pellavaa, jolloin värien kiinnittymiseen käytetään alkaalista (sooda) lientä.
Villaa voidaan tietyillä reaktioväreillä värjätä, mutta silloin värien
kiinnittymiseen tarvitaan etikkaa liuokseen (ph noin 5). Värien kiinnittyminen
voidaan varmistaa laimealla alkaalikäsittelyllä. Villatuotteiden värjäyksessä
tulee huomioida, että värjäyslientä on riittävästi eli siellä on tilaa
liikutella niitä. Villa ei pidä suurista lämpötilan vaihteluista eikä paljosta
muokkauksesta. Tällöin villa huovuttuu. Värjättävien lankojen tai tekstiilien
tulee olla puhtaita. Niissä ei saa olla mitään lisäaineita, jotka estävät
värien imeytymisen kuituun. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 212–215.)
Martat tunnetaan sienineuvonnasta.
Neuvonta on keskittynyt enemmän ruokasieniin, mutta nykyisin sienineuvonnassa
tuodaan esille yhä enemmän värjäyssieniä, koska värjääminen kiinnostaa ihmisiä
yhä enemmän. Marttojen erikoisneuvojan oma tausta vaikuttaa osittain
sienineuvonnan näkökulmaan. Pohjois-Savossa huomioidaan lapset aikuisten
lisäksi sienineuvonnassa. Marttaliitto ja -piirit ovat kouluttaneet piirin
avuksi marttajäseniä, joita käytetään piirien sienineuvonnassa apuna. Jos
sienimartalla on lisäksi sienineuvojan tai keruutuotetarkastajan pätevyytenä
käsityökoulutus, hän haluaa tuoda esille neuvonnassa sienivärjäyksen. Sienet ja
lampaanvilla on kestävän kehityksen mukaista toimintaa eri tasoilla, johon
Martat pyrkivät. Ekologisuus on asia, johon halutaan panostaa.
(Tämä on yksi osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden esseestä.)