Ryijy ompelemalla

Pohjakankaaksi sopii mikä tahansa tukeva, harvarakenteinen kangas, esimerkiksi juuttikangas (= säkkikangas) tai kanavakangas. Juuttikankaasta voi vetää pois yksittäisiä lankoja nukkarivien kohdilta ompelun helpottamiseksi. Neulaksi valitaan isosilmäinen ja tylppäpäinen neula.

Ryijykudonta on helppoa ja nopeaa. Se sopii hyvin myös alakoululaisille. Ryijykudonnassa otetaan lankaa 2–4 nelinkertaisesti. Käytettäessä 7-veljestä lankaa, sopiva on tehdä kaksinkertaisesti ryijynukkia. Ommellessa käytetään apuna viivoitinta, jotta saadaan nukat samanpituiseksi. Nukkarivien tiheys vaikuttaa myös ryijyn ulkonäköön. 

Alla olevassa kuvassa on tehty kokeillut eri nukkatiheyksillä. Vasemmassa on väliä 4 riviä ja oikealla on riviväli 2. Oikeassa on nukka tuuheampaa kuin vasemmalla olevassa. Tämä johtuu siitä, että oikealla on enemmän nukkaa.

Marttana pohjoismaisessa konferenssissa

Martoilla, meillä jäsenillä, on mahdollisuus kerran vuodessa tavata kanssasisaria Pohjoismaissa. Tänä vuonna järjestämisvastuussa oli Marttaliitto yhdessä Lapin Marttojen kanssa. Taustalla on NKF (Nordens kvinnoförbund) eli Pohjoismainen Naisliitto, jonka jäsen Marttaliitto on. NKF on perustettu vuonna 1919. Tällä hetkellä jäsenjärjestönä ovat mukana Marttaliitto, Finlands svenska Marthaförbund, Riksförbundet Hem och Samhälle (Ruotsi), Kvinne- og Familieförbund (Norja) ja Kvenfélagasamband Ìslands (Islanti). Tanskalainen jäsenjärjestö ei tällä hetkellä kuuluu NKF:ään.

Tänä vuonna teemana oli  Rajaton pohjoinen nainen. Yli sata naista Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Islannista kokoontui 26.–29.6.2014 Rovaniemelle kesäkonferenssiin. Saimme ihastella yötöntä yötä ja oppia toisiltamme. Ideat ja kokemukset ovat monesti vuorovaikutuksen synnyttämiä. 

Rajaton pohjoinen nainen, hänellä on mahdollisuuksia erilaiseen ja monipuoliseen yhteistyöhön, koska pohjolassa on kolme rajanaapuria. Naisjärjestöt Pohjoismaissa toimivat perheiden, kotien ja yhteiskunnan hyväksi. 

     

Konferenssimme suojelijana toimi tasavallan presidentin puoliso rouva Jenni Haukio. Hän itse ei ollut paikalla, mutta Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä luki tervehdyksen suomeksi.

Kokoonnuimme luennoille Arktikumiin, joka on museo ja tiedekeskus Ounasjoen vieressä.

Liisa Eloranta Lapin Martoista ja Marttaliiton hallituksesta toivotti konferenssivieraat tervetulleeksi Rovaniemelle ja konferenssiin. 

Lapin yliopiston professori Soile Veijola kysyi: Mitä nainen haluaa? Pohjoisilta naisilta tulee kysyä, mitä he haluavat ja annettava se heille. Irma Kuukasjärvi Lappsetista puolestaan antoi ajattelemisen aihetta yrittäjyyteen, joka on elämäntapa ja tapa elää. Yrittäjyyteen liittyy ahkeruus, vastuullisuus, nopeus, ketteryys, pitkäjänteisyys, kärsivällisyys, määrätietoisuus ja tavoitehakuisuus. Rovaniemen taidemuseolta Riitta Kuusikko kertoi Andreas Alariestosta (1900–1989). Hän oli taiteilija, tarinankertoja ja Lapin kansanperinteen tallentaja. Lopuksi kuulimme Sari Niemisalolta (Lapin yliopisto ja Lapin Martat), miksi on tärkeää tutkia Marttojen historiaa Lapissa. 

Saimme kuulla luentojen välillä pohjoisinta käsikelloyhtyettä Lapin käsikellot. Ryhmä on soittanut 13 vuotta. Yleensä soittajat ovat naisia, mutta tässä soittajat ovat naisia ja miehiä. Ryhmä soittaa ryhmänä, kvartettina, duona ja soolona. Yleensä käsikelloja soitetaan pöytien ääressä, mutta tähän konferenssiin oli soitettavat kappaleet valittu siten, että oli 22 kättä ja 22 kelloa. Soitto oli rauhoittavaa.

Rovaniemen kaupunginjohtaja toivotti meidät tervetulleeksi. Kaupungin vastaanotto oli taidemuseo Korundilla. Tarjolla oli pientä purtavaa.

Kaupungin vastaanoton jälkeen meillä oli vielä Hotelli Pohjanhovissa illallinen. Konferenssissä ei tarvinnut olla nälissään. Ruoka oli hyvää, tyypillistä lappilaista. Sellaista ruokaa olin toivonutkin syöväni tällä matkalla.

Toinen konferenssipäivä oli vapaamuotoisempi. Päivä alkoi Rovaniemen kirkosta, jossa Marianne Heikkilä Marttaliitosta ja Petra Marthaförbundistä antoivat meille ajattelemisen aihetta päivään. Tämän jälkeen lähdimme varisnaiselle kiertoajelulle.

Ihailimme Ounasvaaralta maisemia. Sää suosi, mutta mäkärät olisi saaneet olla "koomassa".

Kävimme napapiirillä.

Lapin Martat järjesti meille muotinäytöksen heidän tarjoaman lounaan yhteydessä. Ensimmäisenä oli mekko 1930-luvulta.

Alla olevassa kuvassa  mekko on 1950-luvulta. Huiveja on useita eri värejä, mm. sinisiä, keltaisia, punaisia ja valkoisia.

Uusinta kangasta on villakankainen hame, jota on saatavilla pitkänä tai lyhyenä. Tätä uutta kangasta voi hyödyntää eri tavoin, esim. kukkaroiksi tai sisustustekstiileiksi tai vaatteiksi. Ruutukangas on kontroloitu kangas.

Illalliselle saimme yllätysvieraan, joulupukin.

Pohjoissavolaisia marttoja oli juhlaillallisen jälkeen Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä kanssa Ounasjoen rannalla. Taustalla alla olevassa kuvassa näkyy jätkänkynttilä-silta. Sää oli aurinkoinen ja kansallispukuisia naisia kuvasi ahkerasti myös ulkomaalaiset turistit.

Viimeisenä konferenssipäivänä oli esillä julkilausumaesitykset. Konferenssissä saatiin päätettyä julkilausumat, jotka naisjärjestöt toimittavat omissa maissaan päättäjille.

Ensi vuonna tapaamme pohjoismaisia ”marttoja” Grännassa, Ruotsissa. Silloin teemana on Elämänlaatu, jota tarkastellaan eri näkökulmista. Tavataan siellä!

Martanpäivä 26.7.2014

    

Martanpäivänä

la 26.7.2014 klo 11–14

Hennan Puodin edustalla 
Oravikoskella kumihimoillaan

 ·    Pääset tutustumaan kumihimoon.
 ·    Voit tehdä itsellesi työvälineen punontaan.
 ·    Opit nyörin tekemisen taidon.

Tervetuloa mukaan!

  www. martat.fi/pohjois-savo

  pohjois-savon@martat.fi

  www.facebook.com/martatvinkkaa

Kesään kuuluu raparperipiirakka

Kesään kuuluvat ehdottomasti raparperipiirakka ja -kiisseli. Näin oli aikoinaan jo mummolassa. Mummolasta otettiin kesällä myös raparperia eli raparperin varsia mukaamme kaupunkiin. Kerrostalossa asuvalla ei ole paljon omaa pihaa käytössään, joten siellä ei ole mahdollisuutta kasvattaa kuin parvekkeella jotain pientä, esimerkiksi yrttejä laatikoissa tai ruukuissa. Nykyisin minulla on raparperia kasvamassa mökillä, rivitalon ja omakotitalon pihalla.

Raparperi on vaatimaton monivuotinen kasvi ja sitä voi leikata pitkin kesää puutarhasta.  Raparperi sisältää kaliumia, C-vitamiinia ja kalsiumia. Oksaalihappo sitoo kalsiumia, joten syödessä raparituotteita tulee nauttia samalla maitotaloustuotteita. Raparperin pariksi sopii mainiosti mansikka leivottaessa tai tehtäessä jälkiruokia.

Raparperista kannattaa tehdä myös mehua tai simaa. Juoma on kauniin väristä, ja se on kelpo juoma kesän juhliin ja janojuomaksi. Raparperijuomaa on helppo tehdä ja erilainen vaihtoehto kuin kaupasta ostettu vaihtoehto. Jos sinulla on raparperia takapihalla kasvamassa, se on lisäksi lähiruokaa ja kestävän kehityksen mukaista.

Helpoin tapa säilöä raparperi on leikata se pieniksi noin senttimetrin palasiksi ja pakastaa. Palasten joukkoon voi laittaa hieman sokeria. Hilloa tai hilloketta voidaan myös keittää talven varalle. Sitä voi laittaa käärretorttuun hilloksi (mummoni ja tätini laittoivat). Hillo sopii hyvin myös köyhien ritareiden, pannukakun, lettujen tai vohveleiden kanssa nautittavaksi.

Raparperia voi kokeilla sitruunan tapaan kalan graavauksessakin.

Tädiltä saamani ohjeen mukaan olen leiponut monta vuotta raparperipiirakkaa seuraavan ohjeen mukaan. Annos sopii yhdelle uunipellilliselle.

3 kananmunaa
3,5 dl sokeria
-> vaahdota
1,5 dl maitoa
100 g voita
-> kiehauta ja lisää vatkattuun muna-sokerivaahtoon
4,5 dl vehnäjauhoja (osan voit korvata esim. talkkunajauholla, antaa kivasti makua)
2 tl leivinjauhetta
-> lisää muna-sokerivaahtoon, johon lisätty kiehautettu maito-voiseos.

Kaada uunipellille, joka on voideltu tai laita leivinpaperi päällee. Koristele mantelilasuilla ja raesokerilla.  Paista 200-asteessa 25-30 min.

Tarjoa jäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa.

Huom! Laitoin yllä olevan taikinan kahteen vuokaan, josta toinen on alla olevassa kuvassa.

Kuten monet muutkin kasvit, raparperi tuli 1700-luvulla Suomeen herrasväen kartanoiden puutarhoihin ja sieltä levisi 1800-luvulla tavallisen kansan käyttöön. Raparperin lehtiä ei saa syödä, mutta niitä voidaan käyttää esimerkiksi pefletteina vieraille saunassa tai ne voivat toimia kesäpöydällä liinoina tai niitä voidaan käyttää muotteina betonilehtien tekemisessä.

Kehyskudonta

Kehyskudonnalla tarkoitetaan kudontaa pöydällä olevalla kehyksellä. Loimi on määrämittainen ja kierretään kehykseen. Kehyksessä viriö avataan viriöpuun avulla. 

Kehyskudontaan sopivat yksivärinen, raidallinen ja ruudullinen kangas, helmipoiminta, kiertopujotus, ryijy, kelim, loimiaukot, kiintopujotus, kuvakudos ja kuultokudos. Kankaasta voi valmistaa liinoja, laukkuja, kirjamerkkejä jne. Kehyskudonta on mainio tapa tehdä yhteisöllisesti tilataidetta. Jokainen henkilö tekee oma palan ja palat kootaan yhteen. 

Kehyskudonta sopii lasten kudontaan, koska se on helppoa ja vähän työvälineitä vaativa. Kudontakehyksen voi rakentaa itse. Siihen tarvitaan vain puinen kiilakehys ja pieniä nauloja kahdelle vastakkaiselle sivulle loimilankojen pujottelemiseen. Loimilangaksi sopii kalastajalanka. Kuteeksi käyvät mikä tahansa, myös ns. jätemateriaali eli erilaiset langantähteet. 

Hyvä on kokeilla kudontaa eri materiaaleilla, koska eri materiaalit käyttäytyvä eri tavoin. Kude vaikuttaa tuotteen lopputulokseen. Tasaisella ja ohuella kuteella loimi saadaan kokonaan piiloon, mutta paksulla ja epätasaisella kuteella osa loimesta jää näkyviin. Kokeilemalla kutoja ymmärtää kuteen valinnan merkityksen lopputuotteeseensa.

Aseta ensin kudontakehys eteesi pöydälle niin, että etupuu on itsesi lähimpänä. Aseta viriöpuu kehyksen päälle keskivaiheelle niin, että sen urat ovat pöytää vasten. Kiinnitä viriöpuu kehyksen sivupuihin kumilenkkien avulla .

Avaa takapuun siipimutterit ja käännä takapuun urat osoittamaan itsestäsi poispäin. Kiristä mutterit. Peitä takapuun ylimääräiset urat maalarinteipillä (näkyy kuvassa alhaalla). Avoimeksi jätetään ne urat, joihin laitetaan loimilangat ja minkä levyiseksi valmis työ haluaan. Teippaa loimilangan alkupää etupuun alapuolelle loimen alkamiskohtaan. Kierrä loimilanka mahdollisimman tasakireälle kehyksen ympärille niin, että jokaisessa takapuun urassa on yksi lanka. Kun olet kiertänyt loimen yhteen kertaan kaikkiin takapuun uriin, palaa loimilangan kanssa samaa reittiä takaisin eli kierrä loimilankaa toinen kierros edellisen kerroksen päälle tasakireästi. Loimi on valmis, kun jokaisessa takapuun urassa on kaksi loimilankaa. Katkaise kerätä tuleva loimilanka. Irrota loimilangan alkupää kehyksen etupuusta ja solmi loimilangan alku- ja loppupäät toisiinsa kehyksen alapuolelta. Tämän jälkeen irrota kumilenkit, jotka pitivät viriöpuuta paikallaan.

Kun loimi on luotu ja kuminauhat on irrotettu viriöpuusta, käännä viriöpuu niin, että siinä olevat urat osoittavat kattoa kohti. Nostele takapuulta tulevat loimilangat järjestyksessä viriöpuun uriin niin, että joka toinen lanka tulee matalaan ja joka toinen lanka korkeammalla olevaan uraan. Tämän jälkeen kiristä loimilanka tiukaksi. Voit tehdä kiristämisen myös yksin, jolloin käytät jalkojasi apuna. Helpommin kiristäminen käyt kuitenkin kaverin kanssa. Avaa takapuun siipimutterit ja pidä kehystä paikoillaan samalla, kun kaveri vetää takapuuta tasaisesti kehyksestä poispäin. Tämän jälkeen kiristä mutterit.

Ennen kutomisen aloittamista pujota tasoituslanka (esim. moppilankaa). Solmi tai teippaa langan päät kiinni kehykseen. Periaate on sama kuin maton kutomisessa eli alkuun laitetaan tasoituslanka. Alla olevassa kuvassa on kuitenkin tasoituslanka kieputettu loimien kautta yksitellen, jotta loimi olisi tasaisena kutomisen aloitushetkellä.

Tasoituslangan jälkeen voit aloittaa kutomisen. Viriö saadaan aikaan kääntelemällä viriöpuuta. Lankaa kierretään käpyyn tai voidaan tehdä sormio. Huomioi kutoessa, että et vedä reunoja liian kireälle, jotta työ ei kapene. Jos olet kuitenkin suunnittelut seinätekstiiliin muotoja, toimin suunnitelman mukaan. Kun työ etenee ja viriö ei kunnolla enää aukea, on aika siirtää loimea. Löysää muttereita, siirrä kaksin käsin loimea. Kun olet siirtänyt, kiristä loimi uudelleen. Jatka kutomista

 

Ensimmäisenä halusin tehdä puoliryjyn kuvakudoskehyksellä. Ensin kudotaan palttiinaa, jotta voidaan kääntää reuna siististi taakse. Tämän jälkeen laitetaan suunnitelman mukaan leikattuja nukkia loimeen. Itselläni ei ollut puista nukantekoon sopivaa puukapulaa, joten tein pahvista nukanpituuden mukaisen pahvisen nukantekovälineen.

 Alla muutamia kokeiluja.

Lautanauhat

Lautanauhoilla tarkoitetaan nauhaa, joka kudotaan pienillä neliskulmaisilla laudoilla. Lautojen reunoissa on reiät, joihin loimilangat pujotetaan. Laudat erottavat loimilangat toisistaan ja muodostavat niiden väliin viriön, johon kudelanka pujotetaan.

Lautanauha kuuluu kuteellisiin nauhoihin. Kuteellisiin nauhoihin kuuluvat myös pirta- ja riisinauhat, jotka ovat ohuempia kuin lautanauhat. Lautanauha on kestävä, tukeva ja joustamaton nauha.  Niitä käytetään nykyisin koristeena kankaanreunoihin, vöihin, kantohihnoihin ja ohjaksina, jotka vaativat kulutuskestävyyttä. 

Lautanauhan kudontatekniikka on yksi vanhimpia, yli 2500 vuotta, mutta sen alkuperää ei tunneta. Historian saatossa on huomattavissa lautanauhan käytön vaihtelua. 1800-luvun loppupuolella se herätti uudelleen tutkijoiden mielenkiinnon, kun se oli jo lähes unohdettu. Suomen vanhin lautanauha on 500-luvulta Huittisten Narhiasta.

Lautoja voi hankkia valmiina kaupasta tai internetistä, jolloin ne ovat yleensä puusta valmistettuja. Laudat voi yhtä hyvin valmistaa esimerkiksi tyhjistä maito- tai mehupurkeista. Välineet voi tehdä itse edullisesti ja helposti. Tämä sopii hyvin kestävän kehityksen näkökulmaan.  Voit siis itse tehdä välineet, suunnitella ja kutoa. Sinulle tulee kokonaisvaltainen kokemus lautanauhan tekemisestä.

Yllä olevassa kuvassa nähdään tarvikkeet lautanauhakutomiseen. Välineet ovat yksinkertaiset ja edulliset. Olen leikannut maitopurkeista neliöt, joiden kulmat olen merkannut eri väreillä ja kirjaimilla. Kuminauhaa tai koukkua voidaan käyttää neliöiden säilyttämisessä.  

Ensikertailaisen ryhtyessä suunnittelemaan lautanauhaa, kannattaa tutustua Maikki Kariston kirjaan Lautanauhat, jossa on selkeät ohjeet, jotta pääsee kokeilussa alkuun. Nauhan leveyteen vaikuttaa lautojen lukumäärä, loimilangan paksuus ja kutojan käsiala.

Loimen laittaminen  maitopurkeista tehtyihin lautoihin on helppoa, kun olet ensin suunnitellut ruutupaperille mallin. Jo neljällä laudalla pääse alkuun. Alla olevassa kuvassa on kaksi ensimmäistä lautaa saanut loimilangat.

Seuraavassa kuvassa on lautanauhan loimi luotuna odottamassa kutomisen aloittamista. Laudat voi kiinnittää hakaneulalla tai kuminauhalla, jolloin ne pysyvät järjestyksessä.

Kokeilin ensin loimen laittamista omaan jalkaan, mutta totesin, että vasta-alkajalle se ei ollut helppoa. En saanut tarpeeksi hyvää laatua, eikä työasento minua miellyttänyt.  Lautanauhat eivät jalkakokeilun jälkeen innostaneet. Pakko oli kuitenkin saada jotain aikaan näytteiksi ja oppimisen kannalta. Mietin, miten saan työstettyä siistejä nauhoja. Päätin ottaa paksun puisen neulomispuikon, johon viritin loimilangat. Siitä oli helppo myös kierteet poistaa.

Alla olevassa kuvassa näkyy lautanauhakokeiluja. Niissä on käytetty kuutta ja kymmentä lautaa.

Nauhojen päät voidaan työstää myös eri tavoilla.

Sieniviikko 15.4.–21.4.2014

Mitä sienet ovat?

Sienet ovat lehtivihreettömiä, valtaosaltaan monisoluisia eliöitä, joita voidaan pitää omana eriytyneenä ryhmänään kasvien ja eläinten rinnalla. Sieniä on kaikkialla – maassa, vedessä ja ilmassa.

Ensimmäiset ruokasienen viljelyt ovat yli 1000 vuoden takaa Aasiasta. Kiinasta on löydetty noin 800 vuotta vanhoja kirjoituksia, joissa mainitaan siitake. Kiinasta sienten viljely levisi Japaniin.

Herkkusieni on vanhin länsimaissa kasvatettu sieni. Sitä kasvaa villinä Etelä-Euroopan metsissä. Herkku-sienen viljely Ranskassa alkoi 1700-luvulla sattumalta. Pariisin lähellä asuvat puutarhurit huomasivat, että meloninkasvatukseen kasattuihin lämpölavoihin kasvoi usein suuria määriä tiettyjä sieniä. Ihmeteltiin, että mitä valkoisia sieniä ne olivat. Sieniä maistelleet totesivat ne hyvänmakuisiksi. Tämän jälkeen rakennettiin hevosenlannasta ja kasvijätteestä kompostikasoja sienien kasvattamiseen. Perinteinen herkkusienen kasvualusta valmistetaan rukiin tai vehnän oljista ja hevosenlannasta. Herkkusieni ei tarvitse valoa kasvaakseen.

Suomessa herkkusienten viljelyä kokeiltiin jo 1800-luvulla, mutta kaupallinen tuotanto alkoi 1940-luvulla. Tällä hetkellä viljellään valkoista ja ruskeaa herkkusientä, portobelloa, siitaketta ja osterivinokasta. Eniten tarjolla on valkoista herkkusientä, joka on myös suosituin. Herkkusieni on tuoreena kiinteä ja sen malto on vaaleaa. Vanhetessaan herkkusienen heltat aukeavat ja niiden väri tummuu.

Siitake on arvostettu itämainen ruokasieni. Se on ruskea, kiinteä ja hyvänmakuinen. Korkean kuiva-ainepitoisuuden vuoksi ne eivät kuumennettaessa vähene yhtä paljon kuin useat muut sienet.

Osterivinokas on väriltään vaalea tai vaaleanruskehtava. Osterivinokas kasvaa Suomen luonnossa harvinaisena jalojen lehtipuiden rungoilla tai kannoissa.

Sienet ovat vähäenergisiä

Ravintona sienet ovat hyvää kevytruokaa. Niissä ei ole juurikaan rasvaa, joten energiasisältö on matala. Kuidun lähteenä sienet ovat verrattavissa vehnäleseisiin eli siis parempia kuin esimerkiksi keitetyt perunat. Ne sisältävät myös erilaisia vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita. Terveysvaikutustutkimuksissa on todettu, että sienillä on kolestrolitasoa alentava vaikutus.

Tuoreita sieniä tulee käsitellä varovasti, koska kovalla käsittelyllä sienen pinta vaurioituu ja arvokkaat ravintoaineet häviävät. Valkoiset herkkusienet tulee käyttää pakkausesta kuuden päivän kuluessa. Ruskeat herkkusienet säilyvät hieman kauemmin. Kotimaisista viljelysienistä siitake säilyy pisimpään, jopa kolme viikkoa. Osterivinokas säilyy viileässä parisen viikkoa.

Herkkusienet ovat normaalisti puhtaita. Pienet mustat nokareet ovat soiden syvyydestä nostettua puhdasta turvetta. Älä pese sieniä, vaan pyyhäise nokareet pois harjalla tai talouspaperilla. Maultaan herkkusieni on mieto ja hieman pähkinämäinen. Koko sieni on syötävä.

Herkkusieniä löytyy myös säilykkeinä. Yleensä ne ovat ulkomailla kasvatettuja herkkusieniä. Herkkusienet sopivat monenlaiseen ruoanlaittoon – nopeaan, helppoon tai eksoottiseen. Tuoreita herkkusieniä voi syödä sekä raakana että kuumennettuina. Raakana ne sopivat esimerkiksi salaatteihin tai voileipien päälle ja kypsennettynä mm. keitoihin, patoihin, kastikkeisiin ja wokkeihin. Suurikokoisia herkkusienten lakkeja voidaan täyttää ja grillata.

Herkkusieniä on totuttu käyttämään myös piirakoihin, pitsoihin, sämpylöihin ja leipiin. Tällä viikolla suosittelemme martta Seija Hakkaraisen Seijan piirakkaa, joka sisältää herkkusieniä. Ohje on vaihtanut omistajaa Seijan työpaikalla, kun piirakka on todettu maukkaaksi. Piirakan voi leipoa tarjottavaksi mainiosti esimerkiksi saunailtaan tai illanistujaisiin.

On olemassa vain muutamia sieniruokia, joihin tulee käyttää juuri tiettyjä sienilajeja. Jos haluat vaihtaa herkkusienen itsepoimittuihin lampaankääpiin, keltavahveroihin tai muihin luonnonsieniin, sen voit tehdä.

Kuvassa kuivattuja suppilovahveroita

Seijan piirakka

Pohja:

100   g           voita

50     g           juustoraastetta

0,5    dl          kevytkermaa

2,5    dl          vehnäjauhoa

Päälle:

140   g           tonnikalaa

115   g           säilöttyjä herkkusieniä

1/2                 punaista paprikaa

150   g           juustoraastetta

1,5    dl          kevytkermaa

3                    munaa

1       tl           oreganoa  

0,5–1 tl          suolaa

Lisää huoneenlämpöiseen voihin juustoraaste, kevytkerma ja vehnäjauhot. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina pyöreään vuokaan.  Pilko paprika pieniksi kuutioiksi, lisää joukkoon tonnikala, pilkotut herkkusienet, juustoraaste, kevytkerma, munat sekä oregano ja suola. Sekoita aineet huolellisesti ja kaada pohjan päälle. Paista 200 °C:ssa noin 30 minuuttia.

Täytetyt herkkusienet

12–14            isoa herkkusientä

200   g           maustamatonta tuorejuustoa

1                    iso valkosipulin kynsi

1–2                paahdettua vaalean leivän palaa kuutioina

1       tl           rosmariinia

1       tl           basilikaa

1       tl           oreganoa

0,5    tl           suolaa

Puhdista sienet ja irrota lakki kannoista. Lisää tuorejuuston joukkoon mausteet ja suola. Paahda leipä paahtimessa, kuutioi se ja lisää palat täyteseokseen. Täytä sienet ja laita kannat takaisin. Paista 180 °C:ssa uunissa kypsiksi noin 30 minuuttia. Tarjoile lämpiminä tai jäähtyneenä.

Mausteiset herkkusienet

200   g           herkkusieniä

Marinadi:

2,5    dl          vettä

3       rkl         öljyä

0,5    dl          sitruunamehua

0,25  tl           suolaa

1       rkl         silputtua salotti- tai tavallista sipulia

2–3                persiljan oksaa

                      pieni sellerinvarsi lehtineen

1     tl             timjamia

6                    mustapippuria

Keitä marinadin aineita kannen alla noin 10 minuuttia. Poista liemestä persiljanoksat ja sellerinvarsi. Puhdista sienet roskista. Marinoitaviksi sopivat hyvin pienet herkkusienet, isot kannattaa lohkoa. Pane sienet kiehuvaan mausteliemeen ja ravista kattilaa niin, että liemi peittää sienet. Keitä kannen alla hiljalleen noin 10 minuuttia. Nosta sienet pois ja keitä lientä kokoon noin puoleen. Pane sienet tölkkiin ja kaada liemi päälle, jolloin sienet säilyvät muutaman päivän jääkaapissa. Tarjoa alkupalana, salaatissa tai lisäkkeenä.

Keitetyt herkkusienet

Laita herkkusienet kiehuvan kuumaan vesitilkkaan, jossa on sitruunamehua ja suolaa ja keitä hetki. Näin sienet säilyvät kauniin valkoisina esimerkiksi salaatissa.

Siitakekiusaus

150  g            siitakkeita

5–6                perunaa

2                    sipulia

2      tl            suolaa

                      ripaus valkopippuria

2      dl           kermaa (tai  1 dl kermaa ja 1 dl vettä)

Leikkaa siitakkeet viipaleiksi ja hienonna sipuli. Raasta kuoritut perunat karkeaksi raasteeksi. Pane ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan ja kaada päälle neste. Kypsennä 180 °C:ssa noin puolitoista tuntia.