NKF Mariehamn 17. - 18.2018

Nordens Kvinnoförbunds sommarkonferens (Pohjoismaiden naisliiton) pidettiin tällä kertaa Ahvenanmaalla, Maarianhaminassa, Hotel Arkipelagissa. Osallistujia on Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Islannista ja Ahvenanmaalta.

Minä ja Seija Hakkarainen osallistuimme Pitkälahden Martoista.

Gun Carlson, ordförande Ålands Martadistrikt toivotti meidät Ahvenanmaalle.

Andrea Hasselblatt, ordförande Finlands svenska  Martaförbundet toivotti tervetulleeksi konferenssiin.

Gudrun Podardottir, NKF`s ordförande  avasi kokoukseen.

Yhdistysten esittäytyminen

Minä toin Marttaliiton tervehdyksen

Paneelissa keskustellaan  pohjoismaisesta turvallisuudesta eri näkökulmista. Moderaattorina Britt Lundberg
Panelistit vasemmalta oikealle
Andrea Hasselbatt
Vilborg Eiriksdottir
Terhi Lindqvistin
Siw Warholm
Elisabeth Rusdal

Paneli

Turvallinen arki Elisabeth Erikssonin ja Anita Stormin kanssa.

Peter Svensson kertoo, että olisi luotava turvallisuutta ja estää väkivaltaa kodeissamme.

Suomalainen ja norjalainen Maarianhaminan kaupungintalolla

Leivän tarinta

Leipä hyvä kumppaniksi, hyvä vuosi vierahaksi. Entisajan ihmiselle leipä ei ollut itsestäänselvyys. Leivän saanti ei ollut kylväjän päätettävissä, jos luonto ei ollut ihmisen puolella. Kohoamaan laitettu leipä siunattiin. Edelleen hyvin moni leiväntekijä siunaa ruisleivän. Ennen myös lapset opetettiin kunnioittamaan leipää. Leipää sai pyytää vain sen verran kuin jaksoi syödä. Sitä ei saanut laittaa pöydälle nurin päin eikä jättää veitsiä leivän päälle. Leipä kädessä ei saanut lähteä juoksemaan eikä se suussa saanut puhua.

Meidän jokapäiväinen leipämme tarkoittaa itse asiassa meidän jokapäiväistä ruokaamme, koska leipä on ollut hallitseva ravinto niin pitkään Pohjolan historiassa. Noin 10 000 vuotta sitten ihminen alkoi viljellä viljaa. Pohjolaan viljanviljely tuli joskus esikivikauden aikaan 4000 vuotta sitten. Pian opittiin, että vilja on kestävämpää, jos sen paahtaa, mutta se ei käynyt oluessa, kohonnut leipoessa eikä sitä voinut käyttää kylvöön. Jos leipää leivottiin näillä jauhoilla, leipä oli litteää ja harmahtavaa, mutta maku oli ilmeisesti ihan hyvä. Tämä oli tyypillistä leipää kivikaudella. Jos sitä vastoin vilja kuivattiin pienellä lämmöllä, viljaa voitiin käyttää oluen ja leivän valmistukseen sekä sitä voitiin kylvää.

Leipä syntyi vahingossa 6000 vuotta sitten, kun puuro kiehui keittopadan reunojen yli. Se paistui kuumilla kivillä tai hiilloksella kakkaroiksi. Kakkara eli alkeellinen leipä otettiin mukaan metsästysretkille, joka oli mainio eväs matkoilla.

Taikinan hapattaminen oli ratkaiseva askel leivän säilymiselle. Tarinan mukaan kiireiseltä orjalta jäi leipominen kesken. Hän jatkoi askarettaan seuraavana päivänä, jolloin taikina oli suurentunut ja kupli. Leipoja ei kuitenkaan uskaltanut kertoa asiasta kenellekään vaan valmisti leivät entiseen malliin. Leivistä tuli kuitenkin kuohkeita ja pehmeitä, ja ne miellyttivät isäntiä. Silloin leipoja uskalsi kertoa rikkomuksensa.

Vanhin Ruotsista löytynyt leipä on ajalta noin 200 eKr, mutta Suomesta sellainen tunnetaan vasta ensimmäisen kristillisen vuosituhannen loppupuolelta, ahvenanmaalaisesta Sundin Långängsbackenin kalmistosta. Se on pieni, halkaisijaltaan noin yhdeksän senttimetriä oleva ohrakakku. Leipä oli paistettu lieden kuumilla kivilevyillä tai paahdettu tulen hohteessa. Varsinaiset leivinuunit tulivat Pohjoismaihin viikinkiajalla, mutta Suomesta niitä ei tunneta vielä rautakaudelta.

Kun rukiin viljely uuden ajan alkupuolella levisi ympäri maatamme, hapatetusta ruisleivästä tuli tavallisin leipä Pohjois-Pohjanmaata ja Lappia lukuunottamatta. Sen rinnalla myös ohraleipää alettiin kohottaa, jolloin siitä tuli hiivaleipää. Ennen vanhaan hiiva saatiin käyneen oluen pohjalle laskeutuneesta saoksesta.

Ensimmäiset viljat kerättiin käsin tai leikattiin sirpeillä ja puitiin varstalla. Yksi ensimmäisistä vehnälajeista oli speltti. Kun ensimmäinen ilmastonmuutos tuli pronssikauden lopussa, ohrasta tuli tärkein viljalaji. Ohra tarvitsee lyhyemmän kasvukauden kuin vehnä. 700-luvulla tuli ruis tärkeämmäksi viljalajiksi, koska ruis on kestävä ja antaa sadon myös huonoilla viljamailla. Ruis vaatii kuitenkin pitkän kasvukauden, joten se yleensä kylvettiin syksyllä.

Suomen ensimmäinen vilja oli kuoreton ohra. Ruotsissa kuorettoman ja kuorellisen ohran ohella viljeltiin jo kivikaudella useita vehnälajeja. Suomessa vilja monipuolistui esiroomalaisen rautakauden kuluessa. Kuorellinen ohra ilmaantui esikristillisillä vuosisadoilla. Kuoreton ohra on heikompisatoinen, joten se jäi vähitellen syrjään. Rautakaudella ohran jälkeen tavallisin vilja oli vehnä.

Jo ennen ajanlaskun vaihdetta Suomessa tunnettiin kaksi vehnälajia. Niistä yleisempi oli kuorellinen ja pitkävehnäinen emmer, jota vielä viikinkiajalla viljeltiin yleisesti sekä Varsinais-Suomessa että Hämeessä. Kuoreton pölkkyvehnä, jonka tähkä on nuijamaisen lyhyt ja paksu, pysyi suosiossa kauemmin. 1000-luvulla se on tunnettu mm. Mikkelin Orijärvellä. Varsinainen leipävehnä alkoi levitä meillä ajanlaskun ensim-mäisillä vuosisadoilla, joka vähitellen syrjäytti emmerin ja pölkkyvehnän. Neljäs esi-historiallinen vehnälaji on kapeatähkäinen ja kovakuorinen speltti, jonka jyvät ovat hyvin kuitu- ja proteiinipitoisia. Sen viljely oli täällä lyhytaikainen, koska sitä on todettu meillä vain Salon Uskelasta 300-luvulta jKr. Speltti on nyt kokenut kuitenkin uuden tulemisen.

Suomessa ruista alkaa esiintyä viimeisillä esikristillisillä vuosisadoilla. Vanhimmat jyvälöydöt ovat 100-luvulta eKr. Rautakauden kuluessa ruis vähitellen yleistyi ja nousi paikoin ohran rinnalle jo pääviljaksi. Runsaan sadon tuottava kaskiruis eli korpiruis levisi Kustaa Vilkunan mukaan Itä-Suomeen kaakosta 1100-luvulla.

Kaura on Suomessa ruista hiukan nuorempi. Vanhimmat merkit ovat vasta ensimmäisen kristillisen vuosituhannen alusta. Kauraa käytettiin enemmin eläinten rehuna kuin ihmisravintona.

Nykyisten ravintosuositusen mukaan suositellaan nautittavaksi 6-9 viipaletta leipää päivässä. Leivän leipominen on helppoa ja nopeaa.

Limppu

0,5 l  piimää

50 g hiivaa

1 tl merisuolaa

2 rkl siirappia

1 rkl pellavasiemenrouhetta

9 dl hiivaleipäjauhoja

0,5  dl rypsiöljyä

Kädenlämpöiseen piimään sekoita hiiva, merisuola ja hunaja. Lisää pellavansiemenrouhe ja jauhot, vaivaa taikina hyvin. Lopuksi lisää rypsiöljy kunnes on imeytynyt taikinaan. Kohota taikina ja leivo yksi tai kaksi limppua. Kohta ja viillä limput ennen uuniin laittamista. Paista 200-asteessa noin 20–30 minuuttia.

Myslileipä

1     l              vettä

100 g             hiivaa

2     tl             suolaa

4     dl            mysliä

2     dl            pettujauhoja

16   dl            vehnäjauhoja

100  g            margariinia

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, lisää sekoittaen hiiva, suola, vuohenputkea, mysli ja jauhot. Lisää taikinaan lopussa sulatettu margariini. Alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota lämpimässä liinalla peitettynä noin kaksinkertaiseksi, jonka jälkeen leivot kolme leipää, jotka laitat voideltuihin vuokiin. Kohta leivät vuoissa. Paista 225 °C:ssa uunin alatasossa noin 35 minuuttia.

Ruisleipä

1      l             vettä

2      rkl          hapatinta (vähintään)

0,75  rkl         suolaa           

1200 g           ruisjauhoja

Juuri:

Hapatin sekoitetaan taikina-astiassa kädenlämpöiseen veteen. Ruisjauhoja lisätään kunnes muodostuu vellimäinen seos, jota vatkataan voimakkaasti. Taikina-astiaa pidetään lämpimässä paikassa ja juurta vatkataan silloin tällöin. Sen annetaan hapantua ainakin yön yli tai sen mukaan, kuinka hapanta leipää halutaan.

Alustus:

Taikinaan lisätään suola ja halutessa pieneen nestemäärään lietetty hiiva, joka nopeuttaa kohoamista. Taikina alustetaan kiinteäksi pettu- ja ruisjauhoilla, kunnes se ns. napsahtelee. Sen pinta tasoitetaan ja kuivumisen estämiseksi siihen ripotellaan jauhoja. Lopuksi viilletään risti taikinan päälle. Taikinaa kohotetaan peitettynä lämpimässä, kunnes pinnan viillot ovat avautuneet. Tällöin leipominen voi alkaa.

Leipominen:

Taikina kaadetaan jauhotetulle leivinpöydälle. Muista ottaa seuraavaa kertaa varten pala taikinaa, joka toimii hapattimena. Hapatin voidaan pakastaa tai säilyttää jääkaapissa tai taikina-astiaan paineltuna viileässä paikassa suojattuna. Leivotaan taikina tangoksi, joka jaetaan puoliksi. Ne vaivataan huolellisesti ja pyöritetään lopuksi sileiksi, korkahuippuisiksi limpuiksi. Huippu painetaan kevyesti alas. Reikäleipää valmistettaessa  painellaan taikinaerä halutun paksuiseksi ja keskelle tehdään reikä sarvella, juomalasilla tai muotilla. Leivät kohotetaan, kunnes niiden pinta on kauttaaltaan repeillyt.

Paistaminen:

Leivät pistellään ja niitä paistetaan noin 225 °C:ssa noin tunti. Leipien koko vaikutta sekä paistolämpötilaan että -aikaan. Reikäleipiä paistetaan noin 250 °C:ssa puolisen tuntia. Uunista otetut leivät peitellään kuoren pehmentämiseksi.

Patonki

5     dl            mahlaa tai vettä

50   g             hiivaa

1     tl             suolaa

2     rkl           hunajaa

1     dl            kaurahiutaleita tai -leseitä

11   dl            hiivaleipäjauhoja

0,5 dl             rypsiöljyä

Voiteluun:

3    rkl            sulatettua margariinia

0,5 tl              vuohenputkea kuivattuna ja rouhittuna

Lämmitä mahla kädenlämpöiseksi, lisää sekoittaen hiiva, suola, hunaja, kaurahiutaleet ja jauhot. Lisää taikinaan lopussa öljy. Alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota lämpimässä liinalla peitettynä noin kaksinkertaiseksi, jonka jälkeen leivot neljä patonkia. Kohta patongit pellillä. Voitele patongit rasvayrttiseoksella. Leikkaa pintaan terävällä veitsellä viiltoja. Paista 225 °C:ssa uunin keksitasossa noin 15 minuuttia.

Omena-porkkanasämpylät

5     dl            omenamehua tai vettä

50   g             hiivaa

1     tl             ruususuolaa

2                    raastettua omenaa

2                    raastettua porkkanaa

2      rkl          pellavansiemenrouhetta

2      rkl          kuusenkerkkäsiirappia

10    dl           hiivaleipäjauhoja

2      dl           grahamjauhoja

50    g            sulatettua voita tai margariinia

Kädenlämpöiseen nesteeseen sekoitetaan hiiva, suola, omena- ja porkkanaraaste, pellavansiemenrouhe, kuusenkerkkäsiirappi ja jauhot. Vaivaa taikinaksi ja lopuksi lisää rasva. Kun taikina on valmis, laita kohoamaan. Kohonneesta taikinasta leivotaan soikeita sämpylöitä. Anna sämpylöiden kohota, jonka jälkeen paista 225 °C:ssa noin 15 minuuttia.

Makumatka Pohjolassa

Tällä kertaa esitellään kotiruokaa Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista.

Ruotsalainen ruokakulttuuri muistuttaa paljon suomalaista, sillä yhteinen historia on muokannut keittiöitämme. Ruotsinlaivoilta tutun ja runsaan smörgårdsbordin, voileipäpöydän, historia ulottuu ainakin vuoteen 1774, jolloin ennen ateriaa tarjottiin ruokahalua herättäviä pieniä voileipiä. Muita tunnettuja ruotsalaisruokia on mm. oskarinleike, pyttipannu ja lihapullat.

                      Hapansilakka on ruotsalainen erikoisuus, mikä jakaa mielipiteet. Tämä omaleimainen herkku sai alkunsa aikana, jolloin suolaa käytettiin sen kalleuden vuoksi vähän ja kala alkoi pilaantua. Vahingon ruotsalaiset käänsivät voitokseen, ja jo 1500-luvulta asti hapansilakkaa on juhlistettu elokuun 20. päivän aikoihin, jolloin vietetään Surströmmingfestiä eli hapansilakkajuhlaa. Säilöttyjen hapansilakoiden kanssa syödään perunoita ja hienonnettua punasipulia. Niitä voi nauttia myös voidellun ohutleivän, tunnbrödin, kanssa. Ohutleipä on ohut, kuiva ja kova leipä. Ruotsalaiset rakastavat tunnetusti näkkileipää. Tunnbrödiä syödään myös pehmeänä. Ruotsin suosituin leipä on hapanimelä ruotsinlimppu.

                      Kala ja äyriäiset kuuluvat erottamattomasti norjalaiseen keittiöön. Turska ja sen lähisukulaiset valkoturska, kolja, seiti ja molva ovat viljellyn lohen ohella tärkeitä pyyntikaloja. Kuivatusta turskasta eli kapakalasta valmistettu lipeäkala on Norjassa suosittua arkiruokaa. Norjalainen tapa on tarjota turskaa kääryleinä, joita keitetään kalaliemessä. Liemestä suurustetaan kastike, joka maustetaan sitruunamehulla, pippurilla ja suolalla. Turskaa keitetään kokonaisena ja graavataan. Norjalaiseen ruokapöytään kuuluvat myös erilaiset kalamurekkeet ja kalapyörykät. Myös uunissa paistettu kala maistuu norjalaisille.

                      Lampaan lihasta valmistettuja ruokia valmistetaan Norjassa samaan tapaan kuin meilläkin eli lampaanviulupaistia ja lammaskaalia. Norjalainen erikoisuus on spekemat. Siinä lampaanliha kypsennetään kuorittujen koivunoksien päällä ja sen kanssa tarjotaan kastiketta ja vastaleivottua leipää.

                      Tanskalainen keittiö on saanut enemmän vaikutteita Keski-Euroopasta kuin muut Pohjoismaat. Tanskalaiset valmistavat paljon liharuokia, etenkin sianlihasta. Tanska on ruokatavoiltaan jakaantunut moderneihin ja konservatiiveihin. Modernit perheet syövät pitsaa, pastaa ja burgereita, kun konservatiivit syövät puolestaan runsaasti lihaa. Erityisesti suosiossa on possua rapealla rasvakuorella sipulihöystön, perunoiden ja hyvin tumman kastikkeen kera ilman vihanneksia.

                      Tanskalainen kansallisruoka on voileipä, smørrebrød. Se sopii niin lounaaksi kuin iltapalaksi. Yleensä leipä on ruista. Tärkeintä on, että leivässä on runsas päällyste. Vaaleaa leipää käytetään katkarapujen ja kanasalaatin kanssa. Wienerleipä on alun perin tanskalainen erikoisuus, josta he ovat vielä nykyisinkin kuuluisia. Lastentarhoissa ja kouluissa ei syödä lämmintä ruokaa, joten aamulla he saavat kotoa lähtiessä mukaan eväspaketin ruisleivästä. Koulu tarjoaa juomaksi luomumaitoa ja vettä. Myöhemmin päivällä he saavat välipalana hedelmiä, vihanneksia tai leipää. Tarjottavat tuotteet ovat luomua. Tanskassa vallitsee luomubuumi.

                      Islanti on aina ollut omavarainen kalan, lihan ja maitotuotteiden suhteen. Kalaa syödään kerran kaksi viikossa. Suosituinta on leivitettynä paistettu kolja keitettyjen perunoiden ja friteerattujen sipuleiden kanssa.

                      Islannissa on aina käytetty paljon lampaanlihaa. Perinteinen lampaanviulu on suosittu sunnuntairuoka. Kodeissa syödään myös lampaanlihakeittoa, jossa on paljon juureksia. Kanan- ja sianlihan suosio kasvaa koko ajan. Islantilaisille perinneruoille omaleimaisuutensa antaa entisaikainen säilömistapa. Liha suolattiin ja säilöttiin heraan, mikä vielä savustettiin. Suosituin perinneliha on savulammas, jota syödään jouluna, pääsiäisenä ja tammi-helmikuussa þorri-kuussa. þorrin aikaan perheet kokoontuvat syömään hapatettuja lampaanlihapullia, mädätettyä haita, käristettyä lampaan päätä, veripalttua ja kuivattua kalaa. Palan painikkeeksi otetaan brennvín-snapsi.

                      Islannin monipuolinen leipävalikoiman erikoisuus on ruisleipä, jota kypsennetään kuumassa lähteessä tai uunissa tuntikausia. Lähes kaikkiin leipiin lisätään sokeria. Perinteinen islantilainen sokeriton leipä on suoraan lieden päällä paistettava leipä. Moniviljaleivät ovat myös suosittuja.

                      Islantilainen paikallinen hapanmaitotuote on skyr. Se on sakeampaa kuin jogurtti eikä venyvää kuin viili. Lähinnä skyr muistuttaa rahkaa. Sitä on tarjolla myös Suomessa hyvin varustetuissa elintarvikemyymälöissä. Kannattaa kokeilla.

                     

                      Smaklig måltid!  Vel bekomme! Velbekommen! Verði þér að góðu!

Janssonin kiusaus

8–10 perunaa

2 sipulia

1 rkl rypsiöljyä

1 rasia anjovisfileitä

3 dl kermamaitoa

pinnalle voinokareita

Kuori perunat ja sipulit. Leikkaa perunat tulitikun ohuiksi suikaleiksi tai raasta karkeaksi. Hienonna sipulit ja kuullota hetki öljytilkassa. Lado perunat, sipuli ja anjovis kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Alimmaiseksi ja päällimmäiseksi tulee perunakerros. Kaada vuokaan kermamaito ja pari ruokalusikallista anjovisten lientä. Ripottele pinnalle voinokareet. Kypsennä uunissa 175–200-asteessa noin tunnin ajan.

Janssonin kiusaus

Norjalainen vuokaleipä

4 dl ruis- tai vehnärouhetta

4 dl kiehuvaa vettä

4 dl maitoa

50 g hiivaa

1 rkl suolaa

4 dl grahamjauhoja

7–8 dl vehnäjauhoja

Kaada kiehuva vesi kulhoon rouhejauhojen päälle. Anna rouheen turvota ja veden jäähtyä. Kun lämpötila on hiivalle sopiva, lisää seokseen maito, murennettu hiiva ja suola. Alusta jauhot taikinaan. Kohota leivinliinan alla. Voitele pitkäomaiset vuoat kevyesti. Leivo taikinasta kaksi vuokaleipää. Kohota. Pistele haarukalla ja paista 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia.

Norjalainen vuokaleipä

Tanskalainen haudutettu punakaali

1 kg punakaalia

nokare voita

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

vajaa 1 dl punaviinietikkaa

vajaa 1 dl vettä

Sulata voi kattilassa. Lisää sokeri, suola ja etikka. Suikaloi kaali ja kypsennä noin 5 minuuttia. Pane kansi päälle ja hauduta ruokaa liedellä noin tunti. Lisää vettä tarvittaessa. Voit kypsentää ruoan myös uuninkestävässä astiassa uunissa 150-asteessa noin 2 tuntia. Haudutettu punakaali voidaan tarjota lämpimänä tai kylmänä lisäkkeenä.

Tanskalainen haudutettu punakaali

Tanskalaiset ohukaiset

 3 dl maitoa

1 dl sulatettua margariinia

3 kananmunan keltuaista

2 rkl sokeria

4,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

3 kananmunan valkuaista vaahdotettuna

paistamiseen rasvaa

koristeluun tomusokeria ja appelsiinimarmeladia

Lämmitä maito haaleaksi, sekoita siihen rasva, keltuaiset ja sokeri. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan. Vatkaa tasaiseksi. Sekoita valkuaisvaahto varovasti joukkoon. Kuumenna ohukaispannu ja paista ohukaiset molemmin puolin. Nosta ohukaiset tarjoiluvadille ja siivilöi tomusokeria päälle. Tarjoa lisänä appelsiinimarmeladia.

Tanskalaiset ohukaiset

Islantilainen luumukakku

170 g voita

3 dl sokeria

3 kananmunaa

6 dl vehnäjauhoja

4 tl leivinjauhetta

0,75 dl maitoa

kuivattuja luumuja tai luumumarmeladia

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää maidon kanssa taikinaan. Jaa taikina neljään osaan. Levitä palat leivinpaperille päälle puolen sentin paksuisiksi levyiksi. Paista levyjä 150-asteisen uunin yläosassa noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat saanet aavistuksen väriä. Keitä luumut vedessä ja soseuta. Aseta kakkulevyt päällekkäin, leivitä luumusosetta väliin. Pane kakun päälle paino ja anna tekeytyä seuraavaan päivään. Leikkaa reunat tasaiseksi ja annostele kakku sopivan kokoisiksi paloiksi. Kakun kanssa voi tarjota kermavaahtoa.

Islantilainen luumukakku

Martta munkkipilleissä metässä

Martat kuuluvat yhtenä järjestönä Naisten valmiusliittoon. Naisten valmiusliitto on valtakunnallinen yhteistyöjärjestö, joka on perustettu vuonna 1997. Liitto yhdistää 10 naisen vapaaehtoista maanpuolustus- ja turvallisuustyötä tekevää jäsenjärjestöä, joissa toimii noin 144 000 naista. Liiton tarkoituksena on kehittää naisen turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä valmiuksia koulutuksen kautta sekä lisätä naisten mahdollisuuksia toimia poikkeusoloissa yhteiskunnan hyväksi. Liiton toiminta ei ole sotilaallista.

Naisten Valimiusliiton Minnatar 2017 -harjoituksessa Karjalan lennostossa Rissalassa 1.-3.9.2017 makean toiminnan joukoissa tuli oppia, kuinka perustetaan kenttäleipomo poikkeusoloihin.

Ensimmäisenä päivänä oli teoriaa, Saimme myös ensiapukoulutusta, joka on tärkeä osa arkea. Teorian jälkeen oli aika toimia. Ensin täytyi pystyttää teltta, joka onnistui yhdessä ja hyvällä ohjauksella. 

Ensimmäisen kerran tutustuin Teuva-keittimimeen. Sillä oli tarkoitus keittää vettä sekä munkkitaikinaan että kahviin.

Sotilaskotisisarien aarre on keraaminen suuri suodatin. Aaroninsauva oli tehty puisesta kepistä, kun alkuperäinen on kadonnut.

Kun kokohtuskaappi oli kasasttu, sinne laitettiin vesikattila kiehumaan, jotta saatiin sinne lämpöä.

Seuraavaksi oli aika kasata munkinpaistoallas, johon kaadettiin rypsiöljyä.

Sitten oli aika aloittaa munkkitaikinoiden tekeminen. Taikinoida tehdään litran annoksina, jotta ne ehditään kohottaa ja paistaa oikea-aikaisesti. Välillä oli tarpeen pitää tauko leipomisessa. 

Taikinaa ei kohotettu vaan ryhdyttiin tekemään munkkiaihioita.

Munkkiaihiot kohtettiin kohotuskaapissa. Kohotuskaappi oli vuorattu pressulla, jotta lämpö pysyi sisällä ja kohotti munkkirinkiläaihiot.

Kohonneet pullat "reijitettiin". On tärkeää, että reijän tekemisen jälkeen aihio laitetaan kerralla oikealle kohdalle, eikä sitä siirrellä enää. Siirto vaikuttaa lopputulokseen eli ulkonäköön.

Sitten munkkirinkilät paistoon. Oli tärkeää "soitella" rinkilöiden kanssa.

Hieman jäähtyneinä rinkilät sokeroitiin. Kuumia munkkirinkeleitä ei kannata sokeroida, koska sokeri sulaa. Sokeria ei kannata laittaa paljon astiaan, koska se "kiteytyy" ja suuria määriä sokeroidessa sokeri pitää välillä vaihtaa, koska se ei tartu kauniisti pinnalle.

Oli aika keittää kahvia: puoli kilogrammaa kahvia ja 10 l vettä. Suodatinpussit ovat 106-kokoiset. Vähän suuremmat kuin kotioloissa. Keraaminen suodatin on sotilaskotisisarien aaree. Näitä ei enää saa mistään, joten sitä on kohdeltava hellävaraen.

Kuuman veden kanssa pitää olla varovainen. Vesi on keitettu Teuva-astiassa. Keitin "voimavirta" oli puuhalot eli se toimi tulella.

Munkkirinkilät ja kahvi olivat valmiina asiakkaille.

Kahvipöytiin tehtiin luonnosta löydetyistä aineksista pöytäkoristeet. "Kattaus on puoli ruokaa".

Oli rankka päivä olla koko päivä jalkojen päällä, kun ei ole siihen tottunut, mutta erittäin tyytyväinen kurssin antiin. Valitsin kurssin, koska mielestäni näin kotitalousopettajan tietotaito lisääntyi. Kurssi innosti myös jatkossa osallistumaan Nasta-harjoituksiin.

Suuri kiitos kouluttajille!

Lauantaina ja sunnuntaina oli mitä hienoin syyspäivä, kun aurinko paistoi.

Hyvinvointituotteena pettu

Talvella takki päällä, kesällä liinapaidallaan. Mikä se on? Petäjä, josta on koluttu leiväksi kuorta. Petun käytöllä on pitkä historia. Todisteita petun käytöstä löytyy jo viikinki- ja keskiajalta. Kuka lienee ollut ensimmäinen henkilö, joka on ymmärtänyt, että puun kuoren alla on nila- ja jälsikerros eli vuosikasvu, jota voi käyttää ravinnoksi? Nykyisin pettua markkinoidaan funktionaalisena elintarvikkeena sen sisältämän kuidun ja flavonoidien vuoksi. Se sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon.

Hyvä pettumänty on noin 50–80-vuotias, hyväkasvuinen, ohut- ja sileäkuorinen sekä vähäoksainen. Alle 50-vuotiaista männyistä petun kerääminen on hankalampaa ja haitallisten aineiden, esimerkiksi parkkiaineiden osuus on jopa kaksin-kolminkertainen verrattuna vanhempiin mäntyihin. Tuoreiden metsätyyppien männyistä saadaan enemmän pettua kuin kuivilla kankailla kasvaneista männyistä.

Paras aika kerätä pettuliinoja on nila-aika eli alkukesällä 4–8 viikkoa. Nilaosa alkaa irtoamaan yleensä toukokuun loppupuoliskolla ja kiinnittymään heinäkuun alkupuoliskolla. Lämpötilat vaikuttavat prosessiin, joten eri puolilla maata irrotetaan pettuliinoja eri aikoina.

Pettua voidaan irrottaa puusta kolmella eri tavalla. Vanha perinteinen tapa on pystypuumenetelmä. Nykyisin käytetään yleisemmin kaatomenetelmää. Kaatamisen jälkeen kuorintamenetelmiä on kaksi. Yksi menetelmä on, että pettuliinat irrotetaan kuorineen. Liina otetaan puusta viiltämällä kuori noin 50 cm:n välein ympäriinsä neliskulmaisiksi levyiksi, jotka sitten irrotetaan lusalla liinoja vahingoittamatta tai puu pätkitään valmiiksi noin 50 cm:n välein, jonka jälkeen pettuliina irrotetaan. Nyljin voidaan tehdä oksasta, naudan lapaluusta tai käyttää muovilastaa. Parhaaseen nila-aikaan pettuliina lähtee vetämällä. Kun nila-aika on ohi voidaan käyttää liuska- ja sulatusmenetelmää, jolloin katkaistu mäntypölkky tuodaan sisään tai sulatetaan metsässä tulen äärellä ja kuoritaan veitsellä.

Irrotetut liinat silvitään eli poistetaan ruskea ja vihreä kuorikerros niin, että jäljelle jää valkea nila- ja jälsikerros eli pettuliina. Silpimiseen tarvitaan pyöreä, halkaisijaltaan noin 50 mm:n ja pituudeltaan metrin mittainen sileä puutanko. Pettuliina kierretään tangon ympärille ja tervällä puukolla tai veitsellä kuorikerros vuollaan irti ja vähitellen rullataan auki kiertäen, jolloin koko liina tulee käsitellyksi. Tämän jälkeen pettuliinat kuivataan ja paahdetaan tai keitetään. Esikäsittelymenetelmien tarkoituksena on poistaa petusta haitallisia aineita. Haitallisia aineita ovat mm. parkkiaineet, hartsit, vahat, terpeenit ja ligniini. Haitallisten aineiden määrä voidaan vähentää ajoittamalla petun hankinta nila-aikaan, valitsemalla oikeanikäiset puut ja käyttämällä oikeita tekniikoita.

Nopeinta on  jauhaa pettuliinat kivimyllyllä. Pettuliinojen jauhatuksessa pätee samat ohjeet kuin viljan jyvillä. Kotioloissa pettuliinat voi jauhaa myös lihamyllyllä. Kilosta tuoretta pettua tulee 300–350 grammaa valmista pettujauhoa. Desilitra pettujauhoja painaa vain noin 25 grammaa.

Suomalaisten päivittäisestä noin 124 milligramman flavonoidiannoksesta suurin osa tulee hedelmistä. Toiseksi suurin flavonoidilähde ovat marjat ja kolmanneksi suurin on tee. MTT:n tutkimuksessa flavonoidipommiksi on osoittautunut pettu. Tutkimusten mukaan flavonoidit suojaavat sydän- ja verisuonitaudeilta sekä syövältä. Petun terveysvaikutuksia on tutkittu mm. Jyväskylän ja Kuopion yliopistoissa. Myös Yhdysvaltain elintarvike ja lääkintävirasto FDA on myrkyllisyyskokeissaan luokitellut petun turvalliseksi.

Veren kohonnutta kolestrolia voidaan laskea ruokavaliolla, joka sisältää runsaasti viljaa ja kasviksista peräisin oleva kuitua, kasviproteiinia ja kasvisteroleita. Kuidulla tarkoitetaan sellaista ravinnon osaa, joka ei sula ihmisen ruuansultatuskanavassa. Ravintokuitu on pääosin kasviperäisen ravinnon sisältämiä kasvien soluseiniä. Petun käytöllä on saatu tutkimuksissa alennettua kolestroliarvoja. Petussa on 61 prosenttia gluteenitonta ravintokuitua sekä rautaa, mangaania, magneesiumia, kalsiumia, sinkkiä sekä B- ja C-vitamiineja.

Pettujauhoja kannattaa käyttää nykyisin suolaisiin ja makeisiin leivonnaisiin, koska pettujauhot parantavat leivonnaisten säilyvyyttä ja antavat makua. Niitä suositellaan käytettäväksi 10–20 prosenttia jauhojen määrästä. Pettua voidaan käyttää myös mausteena.

Resepteissä olevat sorsanmunat voi korvata kananmunilla, jos sorsanmunia ei ole saatavilla.

Paistettua kuhaa pettuleivityksellä

2                    kuhafilettä

Leivitykseen

2      rkl         vehnäjauhoja

1      tl           pettujauhoja

1      tl           ruususuolaa

0,25 tl           valkopippuria

Sekoita vehnä- ja pettujauhot, suola ja valkopippuri. Leikkaa file 2–3 osaan ja kierritä maustetussa jauhoseoksessa. Paista voissa kullanruskeiksi. Tarjoa keittettyjen perunoiden, sipulikastikkeen, vihannesten ja hedelmien kanssa.

Kuhaa pettuleivityksellä

Pettu-yrttitäytteiset tomaatit

4                    tomaattia

0,25 dl           ruohosipulia

0,25 dl           persiljaa

0,5   dl           maitohorsmaa

1      rkl         pettujauhoja

1                    siivu vaaleaa leipää

50    g            parmesaanijuustoa

0,25  tl          suolaa

0,25  tl          mustapippuria

0,5   dl           rypsiöljyä

Leikkaa tomaatit kahtia. Koverra sisus varovasti irti ja paloittele sisus pieniksi kuutioiksi. Laita tomaatin puolikkaat uunivuokaan. Hienonna ruohosipuli, persilja ja maitohorsma. Yhdistä tomaattien sisus, yritit, pettujauho ja murennettu leipäviipale, raastettu parmesaanijuusto, suola, pippuri tasaiseksi massaksi. Täytä tomaattien kolot. Valuta rypsiöljyä tomaattien pinnalle. Paista tomaatteja uunissa 150 °C:ssa 30 minuuttia. Tarjoile alkupalana tai noutopöydältä.

Pettu-yrttitäytteiset tomaatit

Pettusarvet (24 kpl)

1     dl            pettujauhoja

7     dl            vehnäjauhoja

150 g             margariinia tai voita

2,5  dl            mahlaa

25   g             hiivaa

1     tl            suolaa

Täyte:

juustoa ja yrttejä/luonnonyrttejä

Yhdistä nyppimällä ensin jauhot ja rasva, sekoita hiiva ja suola kädenlämpöiseen mahlaan. Yhdistä jauho-rasvaseos nesteseokseen. Sekoita taikina huolellisesti, taikina kaulitaan välittömästi kahdeksi pyöreäksi levyksi (yhdestä levystä tulee 12 sarvea). Jaa taikina kolmioiksi ja laita kolmion keskelle juustoa ja yrttejä. Rullaa kolmiot ja muotoile pellille sarviksi. Anna kohota. Paista 225 °C:ssa noin 15 minuuttia. Voitele paistamisen jälkeen margariini- tai voisulalla.

Pettusarvet

Pettu-puolukkamuffinssit

3     dl            sokeria

3                    sorsanmunaa

0,5  dl            pettujauhoja

4,5  dl            vehnäjauhoja

1     tl            kuivattua vuohenputkea

1,5  tl            leivinjauhetta

200  g            sulatettua voita tai margariinia

0,5  dl            maitoa

2     dl            puolukoita

Vatkaa sokeri ja sorsanmunat vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, kuivattu vuohenputki sekä leivinjauhe ja yhdistä ne muna-sokerivaahtoon. Lisää sulatettu jäähtynyt voi, maito sekä marjat. Sekoita taikina tasaiseksi ja lusikoi muffinssivuokiin. Paistaa 200 °C:ssa noin 20 minuuttia. Tarjoa sellaisenaan tai jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

 

Pettu-puolukkamuffinssit

Pettusavariini

Pohja:

1      dl           mahlaa

15     g           hiivaa

0,25  tl          suolaa

0,5   dl           täysruokosokeria

2                    sorsanmunaa

0,25 dl           pettujauhoja

2,25 dl           vehnäjauhoja

75    g            voita tai margariinia

Kostutus:

1,5   dl           mahlaa

1      dl           omenamehua

0,75 rkl         sokeria

1      rkl         konjakkia

Koristelu:

5      dl           marjoja

Lisäksi:

1      dl           kuohukermaa

0,5   rkl         sokeria

1      rkl         konjakkia

Liota hiiva ja suola kädenlämpöiseen mahlaan. Sekoita joukkoon sokeri, munat ja jauhot. Lisää lopuksi pehmeä rasva. Alusta taikina tasaiseksi. Taikina saa olla pehmeää. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja pettujauhotettuun rengasvuokaan (1,5 l). Anna kohota lämpimässä liinalla peitettynä noin 30 minuuttia. Paista 200 °C:ssa uunin alimmalla ritilällä noin 30 minuuttia. Valmista kostutusliemi. Yhdistä ainekset kattilassa ja kuumenna höyryäväksi. Jätä kypsä savariini vuokaan ja kaada päälle lämmin liemi. Imeytä kaikki liemi. Anna vetäytyä jääkaapissa 2–3 tuntia. Kumoa savariini tarjoiluvadille. Täytä keskusta marjoilla. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla ja konjakilla, koristele savariini.

Pettusavariini