tiistai 24. kesäkuuta 2014

Martanpäivä 26.7.2014

    
Martanpäivänä
la 26.7.2014 klo 11–14

Hennan Puodin edustalla 
Oravikoskella kumihimoillaan
 ·    Pääset tutustumaan kumihimoon.
 ·    Voit tehdä itsellesi työvälineen punontaan.
 ·    Opit nyörin tekemisen taidon.


Tervetuloa mukaan!

  www. martat.fi/pohjois-savo
  pohjois-savon@martat.fi
  www.facebook.com/martatvinkkaa

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kesään kuuluu raparperipiirakka

Kesään kuuluvat ehdottomasti raparperipiirakka ja -kiisseli. Näin oli aikoinaan jo mummolassa. Mummolasta otettiin kesällä myös raparperia eli raparperin varsia mukaamme kaupunkiin. Kerrostalossa asuvalla ei ole paljon omaa pihaa käytössään, joten siellä ei ole mahdollisuutta kasvattaa kuin parvekkeella jotain pientä, esimerkiksi yrttejä laatikoissa tai ruukuissa. Nykyisin minulla on raparperia kasvamassa mökillä, rivitalon ja omakotitalon pihalla.

Raparperi on vaatimaton monivuotinen kasvi ja sitä voi leikata pitkin kesää puutarhasta.  Raparperi sisältää kaliumia, C-vitamiinia ja kalsiumia. Oksaalihappo sitoo kalsiumia, joten syödessä raparituotteita tulee nauttia samalla maitotaloustuotteita. Raparperin pariksi sopii mainiosti mansikka leivottaessa tai tehtäessä jälkiruokia.

Raparperista kannattaa tehdä myös mehua tai simaa. Juoma on kauniin väristä, ja se on kelpo juoma kesän juhliin ja janojuomaksi. Raparperijuomaa on helppo tehdä ja erilainen vaihtoehto kuin kaupasta ostettu vaihtoehto. Jos sinulla on raparperia takapihalla kasvamassa, se on lisäksi lähiruokaa ja kestävän kehityksen mukaista.

Helpoin tapa säilöä raparperi on leikata se pieniksi noin senttimetrin palasiksi ja pakastaa. Palasten joukkoon voi laittaa hieman sokeria. Hilloa tai hilloketta voidaan myös keittää talven varalle. Sitä voi laittaa käärretorttuun hilloksi (mummoni ja tätini laittoivat). Hillo sopii hyvin myös köyhien ritareiden, pannukakun, lettujen tai vohveleiden kanssa nautittavaksi.

Raparperia voi kokeilla sitruunan tapaan kalan graavauksessakin.

Tädiltä saamani ohjeen mukaan olen leiponut monta vuotta raparperipiirakkaa seuraavan ohjeen mukaan. Annos sopii yhdelle uunipellilliselle.

3 kananmunaa
3,5 dl sokeria
-> vaahdota
1,5 dl maitoa
100 g voita
-> kiehauta ja lisää vatkattuun muna-sokerivaahtoon
4,5 dl vehnäjauhoja (osan voit korvata esim. talkkunajauholla, antaa kivasti makua)
2 tl leivinjauhetta
-> lisää muna-sokerivaahtoon, johon lisätty kiehautettu maito-voiseos.

Kaada uunipellille, joka on voideltu tai laita leivinpaperi päällee. Koristele mantelilasuilla ja raesokerilla.  Paista 200-asteessa 25-30 min.

Tarjoa jäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa.

Huom! Laitoin yllä olevan taikinan kahteen vuokaan, josta toinen on alla olevassa kuvassa.


Kuten monet muutkin kasvit, raparperi tuli 1700-luvulla Suomeen herrasväen kartanoiden puutarhoihin ja sieltä levisi 1800-luvulla tavallisen kansan käyttöön. Raparperin lehtiä ei saa syödä, mutta niitä voidaan käyttää esimerkiksi pefletteina vieraille saunassa tai ne voivat toimia kesäpöydällä liinoina tai niitä voidaan käyttää muotteina betonilehtien tekemisessä.




lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kehyskudonta

Kehyskudonnalla tarkoitetaan kudontaa pöydällä olevalla kehyksellä. Loimi on määrämittainen ja kierretään kehykseen. Kehyksessä viriö avataan viriöpuun avulla. 

Kehyskudontaan sopivat yksivärinen, raidallinen ja ruudullinen kangas, helmipoiminta, kiertopujotus, ryijy, kelim, loimiaukot, kiintopujotus, kuvakudos ja kuultokudos. Kankaasta voi valmistaa liinoja, laukkuja, kirjamerkkejä jne. Kehyskudonta on mainio tapa tehdä yhteisöllisesti tilataidetta. Jokainen henkilö tekee oma palan ja palat kootaan yhteen. 


Kehyskudonta sopii lasten kudontaan, koska se on helppoa ja vähän työvälineitä vaativa. Kudontakehyksen voi rakentaa itse. Siihen tarvitaan vain puinen kiilakehys ja pieniä nauloja kahdelle vastakkaiselle sivulle loimilankojen pujottelemiseen. Loimilangaksi sopii kalastajalanka. Kuteeksi käyvät mikä tahansa, myös ns. jätemateriaali eli erilaiset langantähteet. 

Hyvä on kokeilla kudontaa eri materiaaleilla, koska eri materiaalit käyttäytyvä eri tavoin. Kude vaikuttaa tuotteen lopputulokseen. Tasaisella ja ohuella kuteella loimi saadaan kokonaan piiloon, mutta paksulla ja epätasaisella kuteella osa loimesta jää näkyviin. Kokeilemalla kutoja ymmärtää kuteen valinnan merkityksen lopputuotteeseensa.

Aseta ensin kudontakehys eteesi pöydälle niin, että etupuu on itsesi lähimpänä. Aseta viriöpuu kehyksen päälle keskivaiheelle niin, että sen urat ovat pöytää vasten. Kiinnitä viriöpuu kehyksen sivupuihin kumilenkkien avulla .


Avaa takapuun siipimutterit ja käännä takapuun urat osoittamaan itsestäsi poispäin. Kiristä mutterit. Peitä takapuun ylimääräiset urat maalarinteipillä (näkyy kuvassa alhaalla). Avoimeksi jätetään ne urat, joihin laitetaan loimilangat ja minkä levyiseksi valmis työ haluaan. Teippaa loimilangan alkupää etupuun alapuolelle loimen alkamiskohtaan. Kierrä loimilanka mahdollisimman tasakireälle kehyksen ympärille niin, että jokaisessa takapuun urassa on yksi lanka. Kun olet kiertänyt loimen yhteen kertaan kaikkiin takapuun uriin, palaa loimilangan kanssa samaa reittiä takaisin eli kierrä loimilankaa toinen kierros edellisen kerroksen päälle tasakireästi. Loimi on valmis, kun jokaisessa takapuun urassa on kaksi loimilankaa. Katkaise kerätä tuleva loimilanka. Irrota loimilangan alkupää kehyksen etupuusta ja solmi loimilangan alku- ja loppupäät toisiinsa kehyksen alapuolelta. Tämän jälkeen irrota kumilenkit, jotka pitivät viriöpuuta paikallaan.


Kun loimi on luotu ja kuminauhat on irrotettu viriöpuusta, käännä viriöpuu niin, että siinä olevat urat osoittavat kattoa kohti. Nostele takapuulta tulevat loimilangat järjestyksessä viriöpuun uriin niin, että joka toinen lanka tulee matalaan ja joka toinen lanka korkeammalla olevaan uraan. Tämän jälkeen kiristä loimilanka tiukaksi. Voit tehdä kiristämisen myös yksin, jolloin käytät jalkojasi apuna. Helpommin kiristäminen käyt kuitenkin kaverin kanssa. Avaa takapuun siipimutterit ja pidä kehystä paikoillaan samalla, kun kaveri vetää takapuuta tasaisesti kehyksestä poispäin. Tämän jälkeen kiristä mutterit.

Ennen kutomisen aloittamista pujota tasoituslanka (esim. moppilankaa). Solmi tai teippaa langan päät kiinni kehykseen. Periaate on sama kuin maton kutomisessa eli alkuun laitetaan tasoituslanka. Alla olevassa kuvassa on kuitenkin tasoituslanka kieputettu loimien kautta yksitellen, jotta loimi olisi tasaisena kutomisen aloitushetkellä.


Tasoituslangan jälkeen voit aloittaa kutomisen. Viriö saadaan aikaan kääntelemällä viriöpuuta. Lankaa kierretään käpyyn tai voidaan tehdä sormio. Huomioi kutoessa, että et vedä reunoja liian kireälle, jotta työ ei kapene. Jos olet kuitenkin suunnittelut seinätekstiiliin muotoja, toimin suunnitelman mukaan. Kun työ etenee ja viriö ei kunnolla enää aukea, on aika siirtää loimea. Löysää muttereita, siirrä kaksin käsin loimea. Kun olet siirtänyt, kiristä loimi uudelleen. Jatka kutomista
 
Ensimmäisenä halusin tehdä puoliryjyn kuvakudoskehyksellä. Ensin kudotaan palttiinaa, jotta voidaan kääntää reuna siististi taakse. Tämän jälkeen laitetaan suunnitelman mukaan leikattuja nukkia loimeen. Itselläni ei ollut puista nukantekoon sopivaa puukapulaa, joten tein pahvista nukanpituuden mukaisen pahvisen nukantekovälineen.


 Alla muutamia kokeiluja.






keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Lautanauhat



Lautanauhoilla tarkoitetaan nauhaa, joka kudotaan pienillä neliskulmaisilla laudoilla. Lautojen reunoissa on reiät, joihin loimilangat pujotetaan. Laudat erottavat loimilangat toisistaan ja muodostavat niiden väliin viriön, johon kudelanka pujotetaan.

Lautanauha kuuluu kuteellisiin nauhoihin. Kuteellisiin nauhoihin kuuluvat myös pirta- ja riisinauhat, jotka ovat ohuempia kuin lautanauhat. Lautanauha on kestävä, tukeva ja joustamaton nauha.  Niitä käytetään nykyisin koristeena kankaanreunoihin, vöihin, kantohihnoihin ja ohjaksina, jotka vaativat kulutuskestävyyttä. 

Lautanauhan kudontatekniikka on yksi vanhimpia, yli 2500 vuotta, mutta sen alkuperää ei tunneta. Historian saatossa on huomattavissa lautanauhan käytön vaihtelua. 1800-luvun loppupuolella se herätti uudelleen tutkijoiden mielenkiinnon, kun se oli jo lähes unohdettu. Suomen vanhin lautanauha on 500-luvulta Huittisten Narhiasta.


Lautoja voi hankkia valmiina kaupasta tai internetistä, jolloin ne ovat yleensä puusta valmistettuja. Laudat voi yhtä hyvin valmistaa esimerkiksi tyhjistä maito- tai mehupurkeista. Välineet voi tehdä itse edullisesti ja helposti. Tämä sopii hyvin kestävän kehityksen näkökulmaan.  Voit siis itse tehdä välineet, suunnitella ja kutoa. Sinulle tulee kokonaisvaltainen kokemus lautanauhan tekemisestä.


Yllä olevassa kuvassa nähdään tarvikkeet lautanauhakutomiseen. Välineet ovat yksinkertaiset ja edulliset. Olen leikannut maitopurkeista neliöt, joiden kulmat olen merkannut eri väreillä ja kirjaimilla. Kuminauhaa tai koukkua voidaan käyttää neliöiden säilyttämisessä.  

Ensikertailaisen ryhtyessä suunnittelemaan lautanauhaa, kannattaa tutustua Maikki Kariston kirjaan Lautanauhat, jossa on selkeät ohjeet, jotta pääsee kokeilussa alkuun. Nauhan leveyteen vaikuttaa lautojen lukumäärä, loimilangan paksuus ja kutojan käsiala.

Loimen laittaminen  maitopurkeista tehtyihin lautoihin on helppoa, kun olet ensin suunnitellut ruutupaperille mallin. Jo neljällä laudalla pääse alkuun. Alla olevassa kuvassa on kaksi ensimmäistä lautaa saanut loimilangat.


Seuraavassa kuvassa on lautanauhan loimi luotuna odottamassa kutomisen aloittamista. Laudat voi kiinnittää hakaneulalla tai kuminauhalla, jolloin ne pysyvät järjestyksessä.



Kokeilin ensin loimen laittamista omaan jalkaan, mutta totesin, että vasta-alkajalle se ei ollut helppoa. En saanut tarpeeksi hyvää laatua, eikä työasento minua miellyttänyt.  Lautanauhat eivät jalkakokeilun jälkeen innostaneet. Pakko oli kuitenkin saada jotain aikaan näytteiksi ja oppimisen kannalta. Mietin, miten saan työstettyä siistejä nauhoja. Päätin ottaa paksun puisen neulomispuikon, johon viritin loimilangat. Siitä oli helppo myös kierteet poistaa.

Alla olevassa kuvassa näkyy lautanauhakokeiluja. Niissä on käytetty kuutta ja kymmentä lautaa.


Nauhojen päät voidaan työstää myös eri tavoilla.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sieniviikko 15.4.–21.4.2014

Mitä sienet ovat?

Sienet ovat lehtivihreettömiä, valtaosaltaan monisoluisia eliöitä, joita voidaan pitää omana eriytyneenä ryhmänään kasvien ja eläinten rinnalla. Sieniä on kaikkialla – maassa, vedessä ja ilmassa.

Ensimmäiset ruokasienen viljelyt ovat yli 1000 vuoden takaa Aasiasta. Kiinasta on löydetty noin 800 vuotta vanhoja kirjoituksia, joissa mainitaan siitake. Kiinasta sienten viljely levisi Japaniin.

Herkkusieni on vanhin länsimaissa kasvatettu sieni. Sitä kasvaa villinä Etelä-Euroopan metsissä. Herkku-sienen viljely Ranskassa alkoi 1700-luvulla sattumalta. Pariisin lähellä asuvat puutarhurit huomasivat, että meloninkasvatukseen kasattuihin lämpölavoihin kasvoi usein suuria määriä tiettyjä sieniä. Ihmeteltiin, että mitä valkoisia sieniä ne olivat. Sieniä maistelleet totesivat ne hyvänmakuisiksi. Tämän jälkeen rakennettiin hevosenlannasta ja kasvijätteestä kompostikasoja sienien kasvattamiseen. Perinteinen herkkusienen kasvualusta valmistetaan rukiin tai vehnän oljista ja hevosenlannasta. Herkkusieni ei tarvitse valoa kasvaakseen.

Suomessa herkkusienten viljelyä kokeiltiin jo 1800-luvulla, mutta kaupallinen tuotanto alkoi 1940-luvulla. Tällä hetkellä viljellään valkoista ja ruskeaa herkkusientä, portobelloa, siitaketta ja osterivinokasta. Eniten tarjolla on valkoista herkkusientä, joka on myös suosituin. Herkkusieni on tuoreena kiinteä ja sen malto on vaaleaa. Vanhetessaan herkkusienen heltat aukeavat ja niiden väri tummuu.

Siitake on arvostettu itämainen ruokasieni. Se on ruskea, kiinteä ja hyvänmakuinen. Korkean kuiva-ainepitoisuuden vuoksi ne eivät kuumennettaessa vähene yhtä paljon kuin useat muut sienet.

Osterivinokas on väriltään vaalea tai vaaleanruskehtava. Osterivinokas kasvaa Suomen luonnossa harvinaisena jalojen lehtipuiden rungoilla tai kannoissa.

Sienet ovat vähäenergisiä

Ravintona sienet ovat hyvää kevytruokaa. Niissä ei ole juurikaan rasvaa, joten energiasisältö on matala. Kuidun lähteenä sienet ovat verrattavissa vehnäleseisiin eli siis parempia kuin esimerkiksi keitetyt perunat. Ne sisältävät myös erilaisia vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita. Terveysvaikutustutkimuksissa on todettu, että sienillä on kolestrolitasoa alentava vaikutus.

Tuoreita sieniä tulee käsitellä varovasti, koska kovalla käsittelyllä sienen pinta vaurioituu ja arvokkaat ravintoaineet häviävät. Valkoiset herkkusienet tulee käyttää pakkausesta kuuden päivän kuluessa. Ruskeat herkkusienet säilyvät hieman kauemmin. Kotimaisista viljelysienistä siitake säilyy pisimpään, jopa kolme viikkoa. Osterivinokas säilyy viileässä parisen viikkoa.

Herkkusienet ovat normaalisti puhtaita. Pienet mustat nokareet ovat soiden syvyydestä nostettua puhdasta turvetta. Älä pese sieniä, vaan pyyhäise nokareet pois harjalla tai talouspaperilla. Maultaan herkkusieni on mieto ja hieman pähkinämäinen. Koko sieni on syötävä.

Herkkusieniä löytyy myös säilykkeinä. Yleensä ne ovat ulkomailla kasvatettuja herkkusieniä. Herkkusienet sopivat monenlaiseen ruoanlaittoon – nopeaan, helppoon tai eksoottiseen. Tuoreita herkkusieniä voi syödä sekä raakana että kuumennettuina. Raakana ne sopivat esimerkiksi salaatteihin tai voileipien päälle ja kypsennettynä mm. keitoihin, patoihin, kastikkeisiin ja wokkeihin. Suurikokoisia herkkusienten lakkeja voidaan täyttää ja grillata.

Herkkusieniä on totuttu käyttämään myös piirakoihin, pitsoihin, sämpylöihin ja leipiin. Tällä viikolla suosittelemme martta Seija Hakkaraisen Seijan piirakkaa, joka sisältää herkkusieniä. Ohje on vaihtanut omistajaa Seijan työpaikalla, kun piirakka on todettu maukkaaksi. Piirakan voi leipoa tarjottavaksi mainiosti esimerkiksi saunailtaan tai illanistujaisiin.

On olemassa vain muutamia sieniruokia, joihin tulee käyttää juuri tiettyjä sienilajeja. Jos haluat vaihtaa herkkusienen itsepoimittuihin lampaankääpiin, keltavahveroihin tai muihin luonnonsieniin, sen voit tehdä.















Kuvassa kuivattuja suppilovahveroita


Seijan piirakka

Pohja:
100   g           voita
50     g           juustoraastetta
0,5    dl          kevytkermaa
2,5    dl          vehnäjauhoa

Päälle:
140   g           tonnikalaa
115   g           säilöttyjä herkkusieniä
1/2                 punaista paprikaa
150   g           juustoraastetta
1,5    dl          kevytkermaa
3                    munaa
1       tl           oreganoa  
0,51 tl          suolaa

Lisää huoneenlämpöiseen voihin juustoraaste, kevytkerma ja vehnäjauhot. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina pyöreään vuokaan.  Pilko paprika pieniksi kuutioiksi, lisää joukkoon tonnikala, pilkotut herkkusienet, juustoraaste, kevytkerma, munat sekä oregano ja suola. Sekoita aineet huolellisesti ja kaada pohjan päälle. Paista 200 °C:ssa noin 30 minuuttia.

Täytetyt herkkusienet

12–14            isoa herkkusientä
200   g           maustamatonta tuorejuustoa
1                    iso valkosipulin kynsi
1–2                paahdettua vaalean leivän palaa kuutioina
1       tl           rosmariinia
1       tl           basilikaa
1       tl           oreganoa
0,5    tl           suolaa

Puhdista sienet ja irrota lakki kannoista. Lisää tuorejuuston joukkoon mausteet ja suola. Paahda leipä paahtimessa, kuutioi se ja lisää palat täyteseokseen. Täytä sienet ja laita kannat takaisin. Paista 180 °C:ssa uunissa kypsiksi noin 30 minuuttia. Tarjoile lämpiminä tai jäähtyneenä.

Mausteiset herkkusienet

200   g           herkkusieniä

Marinadi:
2,5    dl          vettä
3       rkl         öljyä
0,5    dl          sitruunamehua
0,25  tl           suolaa
1       rkl         silputtua salotti- tai tavallista sipulia
2–3                persiljan oksaa
                      pieni sellerinvarsi lehtineen
1     tl             timjamia
6                    mustapippuria

Keitä marinadin aineita kannen alla noin 10 minuuttia. Poista liemestä persiljanoksat ja sellerinvarsi. Puhdista sienet roskista. Marinoitaviksi sopivat hyvin pienet herkkusienet, isot kannattaa lohkoa. Pane sienet kiehuvaan mausteliemeen ja ravista kattilaa niin, että liemi peittää sienet. Keitä kannen alla hiljalleen noin 10 minuuttia. Nosta sienet pois ja keitä lientä kokoon noin puoleen. Pane sienet tölkkiin ja kaada liemi päälle, jolloin sienet säilyvät muutaman päivän jääkaapissa. Tarjoa alkupalana, salaatissa tai lisäkkeenä.

Keitetyt herkkusienet

Laita herkkusienet kiehuvan kuumaan vesitilkkaan, jossa on sitruunamehua ja suolaa ja keitä hetki. Näin sienet säilyvät kauniin valkoisina esimerkiksi salaatissa.

Siitakekiusaus

150  g            siitakkeita
5–6                perunaa
2                    sipulia
2      tl            suolaa
                      ripaus valkopippuria
2      dl           kermaa (tai  1 dl kermaa ja 1 dl vettä)

Leikkaa siitakkeet viipaleiksi ja hienonna sipuli. Raasta kuoritut perunat karkeaksi raasteeksi. Pane ainekset kerroksittain voideltuun uunivuokaan ja kaada päälle neste. Kypsennä 180 °C:ssa noin puolitoista tuntia.


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Mitä martta duunaa?


MARTTARÄPPI
(Sanat: Anne)
Sua kiinnostaisko nyt olla martta, ei sulla tarvii olla tiettyy vaatepartta.
Vaatimuksena ei oo tiettyy ikää, vaik vuodet kyl kokemusta lisää.
Siis olitpa vanha tai nuori, kyl joukkoomme mahtuu, älä huoli.
Kerto: Siis mitä martat duunaa? mmm mmmm Mitä martat duunaa?
Me leivotaan pullaa ja kudotaan sukkaa, ei sun itse osata tarvii, tulet vain mukkaan.
Yhteiskunnallisesti me vaikutetaan, lähiympäristöstä välitetään
yrtit ja kurkut voi viljellä itse tai etsi sä lähiruoka piste
Kotiruoka on meidän juttu, kansainväliset keittiöt kaikille tuttu
Kerto: Siis mitä martat duunaa? mmm mmmm Mitä martat duunaa?
Aloitteita teemme me monenlaisia, ei olla me ainakaan turhamaisia
Kierrätetään, lajitellaan ja tuunataan vanhasta uusiokäyttöön
ei uskois miten vähäll voi vaikuttaa ku vähä viittii
Yhdess tehden voi oppii uutta, tai ainakin kokee sä voit toveruutta
Kerto: Siis mitä martat duunaa? mmm mmmm Mitä martat duunaa?
Siis mitä sä vielä mietit, älä turhaan aikaa hukkaa
mee nettiin ja itses kurssille pukkaa
Siis tätä martat duunaa.. mmmm. siis tätä martat duunaa….

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kankaanpainanta ja värjäys


Historia
Käsin maalaaminen on vanhin tapa kuvioida kangasta. Leimasinpainantaa oli Idän korkeakulttuureissa jo ennen ajanlaskuamme alkua. Leimasinpainanta eli kohopainanta tuli Eurooppaan 1100-luvulla. Kankaanpainanta kehittyi erityisesti luostareissa, joissa jäljiteltiin kudottuja ja kirjottuja malleja painamalla. 1600-luvulla tuotiin painettuja puuvillakankaita Eurooppaan Itä-Intiasta. Ammattimaista kankaankuviointia tehtiin maalaamalla ja leimasimilla. Rotaatiopainannan alkuvaiheissa kuviot olivat pyörivällä telalla ja väriä lisättiin käsin. Teolliset painokankaat tulivat 1700-luvun lopulla kehruukoneiden ja teollisen kutomakoneiden myötä. Näin saatiin edullista pohjakangasta painantaan. Pyörivä painotela ja värikemian kehitys edesauttoivat kehitystä. 1830-luvulla saatiin mineraalipohjoista ruskeaa, keltaista ja oranssia. 1850-luvun jälkeen saatiin synteettisiä väriaineita, esimerkiksi kirkas punainen vuonna 1868 ja kemiallinen indigoväri vuonna 1870. Suomessa 1700-luvulla saivat kankaanpainajat ensimmäiset työluvat. Työlupia oli aluksi rannikkokaupungeissa. Painokankaat olivat enimmäkseen kotimaista villaa ja pellavaa. Karttuuni oli painettua pellavakangasta, jota aluksi tuotiin ulkomailta. Karttuuni oli yleinen materiaali naisten pyhäesiliinoissa ja -huiveissa. Telapainokoneet tulivat Suomeen 1860-luvulla. Kuviot painettiin aluksi yhdellä värillä. 1800-luvun lopulla saatiin painokoneita, joilla voitiin painaa useampia värejä kankaisiin. Miljoonahousukankaat olivat kuviolliseksi kudotun näköiset, miesten painetut housukankaat. Kretongit olivat myös useammalla värillä painettuja. Se oli monipuolinen ja edullinen yleiskangas, jota käytettiin vaatteisiin ja sisustukseen. Aiemmin kretonki oli kallista ylellisyyskangasta. Filmipainomenetelmä tuli käyttöön 1930-luvulla. Näin saatiin modernia painokangasta, joka aluksi tehtiin sabluunan läpi painamalla. Myöhemmin tehtiin valotettavia painoseuloja, jolloin kuviokerta saatiin koko seulan kokoiseksi. Mallistot saatiin nopeasti uusittua. Kotimaiset taiteilijat olivat mallien suunnittelijoina. 1950-luvulla kiinnitettiin huomiota kodin sisustukseen. Värikkäitä sisustuskankaita suunniteltiin design-studioissa, esimerkiksi kappaletavaraksi painetut pyyheliinat. Vuonna 1951 tuli markkinoille Marimekon ensimmäinen painokangaskokoelma.
 

Värioppia

Päävärit ovat sininen, punainen ja keltainen. Välivärit ovat oranssi, vihreä ja violetti. Vastavärit ovat sininen ja oranssi, punainen ja vihreä sekä keltainen ja violetti. Rinnakkaisvärit ovat väriympyrän viereiset värit. Väriharmonia voidaan jakaa yksi-, lähi-, vastaväriharmoniaan ja valööriharmoniaan (tummuusaste lähellä toisiaan). Aina ei tarvitse pyrkiä väriharmoniaan. Riitelevien värien käyttö voi olla tehokeino tai piristävä yksityiskohta. Disharmonia, riitasointu syntyy, kun väriympyrän järjestys rikotaan. Värejä yhdistettäessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, etteivät värit samenna toisiaan. Yhdistämällä eri valoisuusasteisia värejä, lopputulos raikastuu. Musta ja valkoinen kirkastavat muita värejä. Lämpimät värit voimistuvat ja kylmät värit vaalenevat hämärässä. Vaalealla pinnalla tummat pinnat lähestyvät voimakkaammin. Tummalla pinnalla vaaleat pinnat loittonevat voimakkaammin. Painokankaassa kuviointi voi muodostua irrallisista ja yksittäisistä kuvoista. Kuiviot voivat muodostaa yhtenäisen pintakokonaisuuden. Kuvio on yleensä toimiva tekuja ja pohja paikallaan pysyvä. Liikuttamalla kuvioita pohjaan nähden, voidaan pintakokonaisuutta muunnella lähes loputtomiin. Pinnan rytmi muodostuu kuvion toistumistiheydestä. Malli on positiivinen, jos kuvio painetaan värillisenä vaaleaa pohjaa vasten. Malli on negatiivinen, jos pohjan osuus painetaan eli kuvio jää näkyviin pohjakankaasta.
Pigmentit kankaan kuvioinnissa
Väripigmentit kiinnitetään kuidun pintaa sideaineiden ja lämmön avulla. Pigmenttejä kiinnittäviä sideaineita on sekä vesiliukoisia että liotinpohjaisia. Painopastat, joissa on käytetty vesiliukoisia sideaineita, soveltuvat hyvin käsinpainajalle. Ne on helppo puhdistaa esimerkiksi seulasta, eikä tarvita erityistä ilmastointia. Painopasta koostuu nesteestä, sideaineesta ja paksunnosaineesta. Vesiliukoisia pigmenttivärejä on saatavissa kahta päätyyppiä: painovalmiit värit (valmiita värejä voi sekoittaa keskenään) ja värit, jotka sekoitetaan itse painopastasta ja väripigmentistä. Kun sekoittaa värit itse, on paremmat mahdollisuudet sekoittaa värisävyjä. Suurissa erissä ostamalla saa edullisemmin värejä. On syytä huomioida, että värit eivät tartu kankaaseen pysyvästi ilman sideaineita. Peittopastat tukkivat helposti seulakankaat.
Pigmenttien täysväri (väri ei muutu tummemmaksi pigmenttiä lisäämällä) yhden desilitran annokseen saadaan seuraavasti: sitruunankeltainen 18 tippaa, punainen 18 tippaa, karmiininpunainen 15 tippaa, sininen 9 tippaa ja ultramariininsinen 12 tippaa. Huomioi myös pigmenttien vahvuuserot värejä sekoittaessa.
Värit säilytetään pimeässä ja viileässä (ei saa jäätyä) tiivisti suljetuissa astioissa. Säilytysaika vaihtelee merkeittäin. Valonkesto on pigmenteillä erinomainen, mutta pesunkesto vaihtelee merkeittäin.
Peittopastoilla painetaan tummia kankaita. Peittopastaa voi käyttää itsessään valkoisena, tai valkoisena pohjana jonka päälle painetaan. Siihen voidaan sekoittaa myös väripigmenttiä suoraan, jolloin siitä saadaan peittoväri. Peittopastat kiinnitetään kankaaseen lämmön avulla. Peittopastaa voi käyttää samalla tavalla kuin tavallista painoemulsiota, mutta pastaa tulee olla reilusti, jotta saadaan tasainen peittävä väri. Peittopasta käy seula-, leimasin- ja sabluunapainantaan. Leimasimella ei saada yhtä peittävää jälkeä kuin sabluunalla ja seulalla painettaessa. Selkeimmät ääriviivat ja tasaisin jälki tulee seulalla. Pese seula heti käytön jälkeen, jotta se ei tukkiudu.
Peittopasta: lisäämällä pastaan väripigmenttiä saadaan peittoväri. Peittovalkoinen: lisäämällä väripigmenttiä saadaan pastellisävyjä. Kohopasta: voidaan lisätä väripigmenttiä. Painojälki on kuivuttuaan läpikuultava, mutta lämmittäessä (esim. silitysraudalla nurjalta puolelta) väri kohoaa kankaan pinnasta. Helmiäispasta: lisäämällä väripigmenttiä saadaan helmiäisvärejä.
 Peittovärien kiinnitys tapahtuu seuraavasti: painojäljen kuivuttua silittämällä sitä noin 30 sekuntia kankaan oikealta puolelta leivinpaperin läpi. Käytä kankaan mukaista lämpötilaa. Kohopastan kiinnitys tehdään seuraavasti: painojäljen kuivuttua väri kohotetaan lämmittämällä (ei silittämällä) painojälkeä nurjalta puolen silitysraudalla. Uunissa kiinnitys on myös mahdollista (+150 o C, 5–7 min.)
Painopohjaksi sopiva kangas
Painopohjaksi sopii hyvin painokangas, jossa ei ole mitään suoja-aineita. Hyvä painokangas on imukykyinen (painoväri imeytyy hyvin) ja mittansa säilyttävä. Tämä korostuu, kun kuviointia tehdään useilla väreillä. Muut kuin erityisesti painopohjaksi valmistetut kankaat (esim. lakanakankaat) kannattaa pestä ja silittää ennen kankaan kuviointia.  Pohjakankaan väri ja laatu vaikuttavat kuvioiden lopulliseen olemukseen ja värisävyyn. Värit kannattaa testata kankaalle, jolle aikoo painaa. Anna värin kuivua, jolloin näet lopputuloksen. Myös tuotteen käyttötarkoitus vaikuttaa painokankaan valintaan: paksu vai ohut, kudottu vai neulottu, vaatetuskankaaksi vai verhoksi. Pohjakangas voi olla myös trikoota.
Painopöytä
Hyvä painopöytä on tukevarakenteinen, tarpeeksi suuri ja sopivan korkuinen seisten työskentelyyn. Huomioi siis myös ergonomia painotyötä tehdessäsi. Voit valmistaa painopöydän itse. Laita pöydän päälle pehmuste (esim. huopa, 3–5 mm:n vaahtomuovi tai vanulevy, jossa ei ole saumoja). Pehmusteen päälle laitetaan tukevaa kangasta ja tämän päälle vielä suojakangas (esim. lakanakangas), joka voidaan tarvittaessa irrottaa, pestä ja vaihtaa. Painoalustana voidaan käyttää myös valmiiksi päällystettyä levyä, joka otetaan esille tarvittaessa. Tilapäisesti painettaessa voidaan levittää tavalliselle pöydälle suojamuovi, pehmuste ja suojakangas. Leimasimella painettaessa melko kova alusta on parempi ja seulalla painettaessa pehmeämpi alusta toimii paremmin.
Värimenetelmät
Kankaanpainannan värimenetelmät ovat suora-, reservi- eli esto-, etsi- ja erikoispainomenetelmät. Suoramenetelmässä väri laitetaan suoraan kankaalle tai lankoihin. Menetelmä on yksinkertainen, taloudellinen ja monipuolinen. Yleisimmät suorapainomenetelmät ovat kohopainanta eli leimasinpainanta, syväpainanta eli kuvion uriin laitetaan väri, kaaviopainanta eli paino seulalla, siirtopainanta eli siirtokuvia lasertulostimella kiinnitetään lämmön avulla ja digitaalipainanta eli tulostus suoraan kankaalle. Reservi- eli estomenetelmällä painettaessa kuvio suojataan niin, ettei se pääse värjäytymään päälle värjättävästä pohjaväristä (esim. batiikki ja solmuvärjäys eli shibori). Painettaessa kuvio voidaan suojata joko mekaanisesti tai kemiallisesti. Reservinä voidaan käyttää esimerkiksi kakkupaperia, kaurapuuroa, vehnäjauhoja, astianpesuainetta, hammastahnaa ja maalarinteippiä. Käyttäessäsi esimerkiksi kaurapuuroa, hammastahnaa tai astianpesuainetta, anna sen kuivua ennen kuin painat tai värjäät kangasta. Etsimenetelmässä kuiviot muodostetaan poistamalla väriä esimerkiksi Kloriitin avulla. Huolehti Kloriittia käyttäessä hyvästä ilmanvaihdosta. Kesällä on hyvä tehdä Kloriitti-etsausta ulkona. Huuhtele Kloriitilla käsitelty kangas kylmällä vedellä. Lämpimällä huuhdellessa muodostuu haitallisia kaasuja. Erikoispainomenetelminä ovat polttopainanta ja kreppipainanta. Polttopainannassa kankaalle painetaan syövyttävää pastaa, jolloin osa materiaalista syöpyy pois. Verhokankaissa esimerkiksi puuvillanukka voidaan polttaa pois. Kreppipainannassa hyödynnetään kankaan materiaalin erilaisia kutistusmenetelmiä.
 

 
 
 
 
 
 
 
Batiikki on taidokas tekstiilien koristelutapa. Batiikkia on käytetty kankaiden koristeluun kautta aikain Indonesiassa, Japanissa, Kiinassa, Etu-Intiassa ja Länsi-Afrikassa. Batiikki tuli 1800-luvulla Eurooppaan: Hollantiin ja Saksaan. Batiikkimenetelmää käytettiin taidekudontaan ja iltapukukankaisiin. Kankaaksi valitaan puuvillaa, silkkiä tai ohutta pellavaa. Vaha voidaan hankkia valmiina vahaseoksena tai tehdä itse (½ parafiiniä ja ½ mehiläisvahaa). Vaha sulatetaan kattilassa ja kansi pidetään lähettyvillä, jos vaha syttyy palamaan. Vahaa voidaan leivittää vahanlevityskannulla = tjantingilla, pensselillä tai leimasimilla. Pidä käsipaperia lähettyvillä vahan tippumisen varalta. Oikean lämpöinen vaha juoksee notkeana nauhana kannun nokasta. Liian kuuma vaha savuaa kattilassa ja kuohuu kankaalla. Kangas pingotetaan pahvilaatikko tms. päälle.  Pese kangas, kuivaa ja silitä. Piirrä kuivio lyijykynällä kankaalle. Vahaa eli tee kuvio: paksu kangas vahataan molemmin puolin. Anna vahan kuivua. Värikylpy 1. Kostuta ensin kangas. Jos haluaa toisen värjäyksen: kankaan kuivaus, piirtäminen, pingotus ja vahaus uudestaan. Vaha poistetaan kankaasta sanomalehden välissä silittämällä.   Etene värjäyksessä vaaleasta tummempaan väriin.
Aurinkotekniikka on yksi helppo ja mielenkiintoinen tekniikka kankaan kuvioinnissa. Nimestään huolimatta aurinkovärjäys ei perustu aurinkoon tai valoon, vaan eriaikaiseen kuivumiseen. Menetelmällä kankaaseen voidaan tehdä erilaisia kuvioita esimerkiksi puun tai kasvien avulla. Kuvion voi tehdä myös itse leikatuista muovikuvioista tai kangasta rypistelemällä. Tällä tekniikalla kankaaseen saa mitä erilaisempia toinen toistaan näyttävämpiä kuvioita.
Työvaiheet: Suojaa alusta muovilla ja aseta kangas tasoksi muovin päälle. Suorista muovi hyvin, sillä sekä muovin että kankaan laskokset näkyvät valmiissa työssä. Suojaa myös omat vaatteet. Sekoita maalausväri lisäämällä ruiskuemulsioon pienissä erissä tarvittava määrä väripigmenttiä. Voimakkaan värisävyn saat sekoittamalla 1 dl:n ruiskuemulsiota noin 30 tippaa väripigmenttiä. Vaaleamman värin saat vähentämällä väripigmentin määrää. Sekoita samalla kaikki tarvitsemasi värit, ja varaa jokaiselle värille oma sivellin. Neliölle kangasta riittää noin 2–3 dl väriseosta.
Maalaa kangas kauttaaltaan yhdellä tai useammalla värillä – värien rajapinnoilla värit sekoittuvat toisiinsa muodostaen uuden värin. Varo värin roiskumista.
Aurinkovärjäystä voidaan tehdä kasveilla. Kuvioi maalattu kangas asettelemalla sen päälle kasvien lehtiä. Mitä tiiviimmin kosteassa kankaassa lehti on, sitä tarkempi kuvio siitä jää. Lehdet kannattaa asetella lehtiruoti ylöspäin painelemalla niitä kevyesti kangasta vasten. Voidaan käyttää tuoreita lehtiä sellaisenaan tai prässätä niitä hieman. Myös kuivat prässätyt lehdet sopivat kuvioiksi. Värin kuivuttua irrota kuviot, ja kiinnitä väri silittämällä nurjalta puolelta kankaalle sopivalla lämpötilalla (150 oC noin ½ minuuttia) alapuolelta tai oikealta puolelta paperin läpi (suojaa myös silityslauta). Silitysajan tulee olla riittävä, jotta väri kiinnittyy kankaaseen.
Aurinkovärjäys rypytystekniikalla onnistuu seuraavasti: maalaa kangas ja rypytä se haluamallasi tavalla. Kangas, joka on koholla, värjäytyy voimakkaimmin ja vastaavasti kangas, joka on alempana, jää vaaleammaksi tai värittömäksi.
Aurinkovärjäystä voidaan tehdä myös esineillä tai kuvioilla. Maalaa kangas, jonka jälkeen voit asetella erilaisia esineitä kankaan päälle. Voit myös leikata kuvioita esimerkiksi foliosta tai piirtoheitinkalvosta. Kangas, joka jää esineen tai kuvion alle, kuivuu vaaleammaksi tai värittömäksi, ja muodostaa alleen kuvion.
Reaktiiviväreillä tehtävä kylmävärjäys on erinomainen keino, kun halutaan saada monta samansävyistä kangasta, esim. tilkkutyöt (peitot, tyynyt, pussukat..). Kauniit toisiaan muistuttavat sävyt saadaan sekoittamalla kahta pääväriä keskenään tietyissä suhteissa (pun-kelt, pun-sin, kelt-sin). Väreinä käytetään nestemäisiä Semitone-värejä, jotka laimennetaan veteen. Värjäys vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta, koska väriä pitää laittaa juuri oikeat millilitramäärät!!
Tee soodaliemi ennen värien sekoitusta. Laita 4 litraa vettä (lämmintä) ja 2 dl soodaa (siivilän läpi) ämpäriin ja sekoita kunnes sooda liukenee. Jaa soodaliuos esimerkiksi kahdeksaan eri pussiin (5 dl/pussi). Sekoita värit (väriliemi). Valitse 2 pääväriä ja sekoita kahteen pieneen kuppiin seuraavanlaisesti: kuppi 1: väriä a 16 ml + 32 ml vettä ja kuppi 2: väriä b 16 ml + 32 ml vettä. Jaa väriliemet pusseihin mittaruiskulla (ja sekoita sooda- ja väriliemi).Laita kankaat pusseihin kuivina ja sulje pussi. Sekoita pussin sisältö. Anna kankaiden olla pussissa 24–48 tuntia.
Jälkikäsittely tapahtuu huuhtomalla kankaat haalealla vedellä, niin että väriä ei enää irtoa. Valitse toinen vaihtoehdoista: keitä kankaat, kuumenna vesi kiehuvaksi, laita kankaat kiehuvaan veteen ja anna kiehua hiljalleen 10–15minuuttia. Huuhtele kankaat vielä keittämisen jälkeen haaleassa vedessä. Tai toinen vaihtoehto on, pese kankaat pesukoneessa + 90 asteessa ilman pesuainetta. Lopuksi kuivaa ja silitä kosteana kankaat.
Kankaita voidaan myös kuumavärjätä nestemäisillä reaktiiviväreillä. Tarvittavat aineet ovat vesi, glaubersula, sooda ja väri. Värjääminen kattilavärjäyksenä, esimerkkiohje. Punnitse värjättävä materiaali kuivana. Kastele kangas. Mittaa kattilaan vesi: 100 g värjättävää kangasta => 3 litraa vettä. Mittaa glaubersuolaa noin 70 g / käytettävä vesilitra => 210 g / 3 l. Mittaa tarvittava määrä väriä => 100 g värjättävää / 30 ml väriä.  Lisää veteen väri ja glaubersuola ja kasteltu kangas. Nosta lämpötila noin + 50–60 oC ja anna olla siinä noin 15 minuuttia. Mittaa kevytsooda noin 40 g / vesilitra => 120 g / 3 litraa. Liuota kevytsooda pieneen määrään kuumaa vettä ja lisää se kattilaan. Nosta veden lämpötila + 60 oC ja anna olla siinä vähintään tunnin ajan. Jos haluat tasaisen lopputuloksen, sekoittele usein. Huuhtele värjättyä materiaalia kylmällä vedellä kunnes väriä ei enää irtoa. Kiehauta vesi ja lisää materiaali sinne noin 10 minuutiksi tai pese pesukoneessa valkopesuohjelmalla.
Silkkimaalaus ollut erityisesti Aasiassa perinteinen ilmaisukeino: silkkimaalauksen historia ulottuu aina 1200-luvulle asti. Silkkimaalaus muistuttaa vesivärimaalausta: akvarellipaperin sijasta maalataan ohuelle ja sileälle silkille. Silkkimaalauksella saadaan aikaan hienoja ja omalaatuisia kuvioita ja värejä: muodot, värit ja sävyt pehmeitä ja samalla voimakkaita, sillä väri imeytyy kunnolla silkkikuitujen sisään.
Silkkimaalauksen työvaiheisiin kuuluvat seuraavat vaiheet. Pese silkki värin tarttumisen varmistamiseksi + 30 C silkkipesuaineella tai marseillesaippualla, silitä kosteana. Suunnittele aihe/kuvio paperille (voit pitää paperia maalatessa silkin alla jos niin haluat tai piirtää kuvion silkin nurjalle puolelle piirustushiilellä). Pingota silkki huolellisesti ja tasaisesti kehikkoon: pahvilaatikon reunoille, purkin ympärille, pöytien väliin tms. siten, että silkki on irti alustasta. Käytä kiinnittämisessä apuna maalarinteippiä, kumilenkkejä tai nuppineuloja. Varo, ettei silkki repeä. Maalaa silkki haluamallasi tekniikalla (akvarelli-, rajaus-, suola- ja puhallustekniikka). Anna silkin kuivua, silitä silkki haalealla raudalla värien kiinnittämiseksi.
Painomenetelmän valintaa vaikuttavat mm. tuotteen käyttötarkoitus, taloudellisuus, materiaali, tekniset painantavalmiudet, kuosiluonnoksen ilme ja käytettävät tilat ja välineet.
Värien levittämiseen voidaan käyttää esimerkiksi leimasimia, vaahtomuovipalasia, vaahtomuovista taiteltuja tuputtimia, siveltimiä, teloja, sabluunoita, puupalasia jne.
Painokaavioita on erilaisia. Avokaavio on pelkkä seulakangas pingotettuna kehykseen. Paperikaavio on paperista leikattu kuvio, joka kiinnittyy painettaessa seulaan, joka voidaan poistaa ja vaihtaa.  Muovikaavio on esim. piirtoheitinkalvoon, muovitaskuun, rtg-kuvaan, filmiin leikattu kuvio. Vahakaavio on sulatetulla vahalla tehty kuvio, kannattaa tehdä vain huonoon seulaan. Lakkakaavio on esim. kynsilakalla seulakankaalle lakattu kuvio, jota ei voida poistaa. Valotetussa kaaviossa kuvio valotetaan erikoislampulla valotusemulsiolla käsiteltyyn seulaan, jolla voidaan tehdä suuria painomääriä.
Värien kiinnitys
Kankaan painamisen jälkeen, kun kangas on täysin kuiva, väri kiinnitetään kankaaseen lämmön avulla. Silitä hitaasti noin 30 sekunnin ajan +170–180 oC:n lämmöllä. Huomioi materiaali silityslämpötilaa valitessasi. Kangasta voidaan pitää uunissa tai lämpökaapissa 5 minuutin ajan +130–140 oC:n lämmössä tai sähkösaunassa +100 oC:n lämmössä 30 minuuttia.
Kangasta ei kannata pestä kahteen viikkoon painamisen jälkeen. Tuotteet kannattaa pestä nurin käännettyinä, sillä hankauksenkesto märkänä on usein huono, erityisesti peittoväreillä. Tuotteet pestään korkeintaan +60 oC:n lämpötilassa.
Vinkkejä painamiseen
Mieti, mitä välineitä ja paljonko on aikaa käytössäsi. Mieti, minkälaisia värejä voit käyttää ja kuinka paljon (kuulto-, peitto- ja/tai erikoisvärejä) niitä on. Tila ja painopöydän koko ja laatu vaikuttavat työskentelyyn. Lisäksi omat taidot vaikuttaa työskentelyyn tai mitä taitoja haluat kehittää.
Mieti ennakkoon, millaisen kuvion tai pinnan haluat tuotteeseen sekä mihin tarkoitukseen ja käyttökohteeseen kangas painetaan. Suunnitteluvaiheessa mieti, onko kuiviossa päällekkäisiä osia ja minkälaista pohjakangasta kuvioit ja aiotko käyttää kuviota kerran vai useita kertoja. Etukäteen kannattaa suunnitella kuvion jatkuminen (yhteen vai kaikkiin suuntiin), kuvioiden rajakohdat (kuviot täsmälleen kohdakkain, pohjakangasta näkyvissä kuvioiden välissä vai kuviot hieman päällekkäin rajakohdissa, jolloin värit hieman sekoittuvat) ja millä tekniikalla kuvio toteutetaan (leimasin- vai sabluunapainannalla). Huomioi, että seulalla tulee tasaisin pinta. Moniväriseen kuvioon tarvitaan jokaisesta erivärisestä osasta oma kaavionsa. Jos kuviot menevät päällekkäin, syntyy kolmas väri. Värit annetaan kuivua ennen seuraavan kuvio-osan painamista. Kannattaa miettiä myös työjärjestys. Kuvioita tehdessä on syytä miettiä, miten kohdistat kuviot kankaalle oikeisiin paikkoihin. Kohdistusmerkit voidaan tehdä lyijykynällä, liitumerkillä, katoavalla tussilla, nuppineulalla, maalarinteipillä ja harsia merkki.
Seulalla painettaessa kannattaa sekoittaa tarpeellinen määrä värejä valmiiksi. Varaa painopaikan läheisyyteen kaikki tarvitsemasi välineet ja suojapaperit sekä roskakori, johon laitat välittömästi kaikki likaantuneet paperit. Laita kehykseen kerralla niin paljon väriä, että se riittää koko kuvan painamiseen. Jos väriä on liian vähän, kuviosta tulee laikkuinen. Tee koevedos painettavalle kankaalle. Pidä kehys tukevasti paikallaan. Jos kehys liikahtaa, painojäljestä tulee sotkuinen. Laskiessasi seulan käsistäsi, huolehdi, ettei laskutila sotkeudu seulassa olevasta väristä. Laita siis suojapaperi pöydälle ja palikka seulan yläreunan alle. Vedä raakeli tasaisesti edestakaisin kuvion yli.  Jotta väripinnasta tulee tasainen, raakelia on vedettävä joka kerta yhtä monta kertaa. Mitä paksumpi painettava kangas on, sen enemmän se imee väriä ja sen useampi raakelin veto tarvitaan. Pidä kätesi, välineesi ja työskentelypaikkasi puhtaana, jotta painettava kangas ei tahriinnu. Pese painokehys hyvin suihkulla välittömästi painamisen jälkeen. Kiinnikuivunut väri pilaa seulan. Anna painovärien kuivua täysin ennen kiinnitystä. Pese kangasta vasta kahden viikon jälkeen, jolloin väri on kankaaseen kiinnittynyt.

Kevättä rinnassa, ehkä inspiraatio herää...