Hyvinvointi

Ihmisten hyvinvointi ja jaksaminen on monelle haastavaa tässä maailman tilanteessa, mutta asioita pitää pyrkiä katsomaan positiivisesti tulevaisuuteen ja vahvistaa itseämme eri tavoin, vaikka välillä voi tuntua asiat vaikeilta. Ehkä yksi väylä hyvinvointiin on luonto ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Tänä päivänä 7.1.2023 on pakkaspäivä, mutta lyhyt reippailu lähiluontoon voi olla hyväksi. Laitetaan tarpeeksi vaatteita päälle ja lähdetään esimerkiksi lähimetsään kävelemään polkuja pitkin.

.

Tässä blogissa tuon osioita minun opinnäytetyöstä Luonto ja työhyvinvointi - Luonnon tarjoamat mahdollisuudet työssä jaksamiseen. Opinnäytetyöni löytyy kokonaisuudessaan  https://www.theseus.fi/handle/10024/748316, jos haluat tutustua opinnäytetyöhöni tarkemmin.

 

Käsitteenä terveys ja hyvinvointi ovat ilmiöinä häilyvät ja moninaiset. Terveyden ja hyvinvoinnin määrittäminen on moniselitteistä, -ulotteista ja -tasoista. Terveyttä pidetään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osatekijänä. Hyvinvointi on subjektiivinen kokemus, mutta siihen liittyy objektiivisia tekijöitä. Terveydellä ja hyvinvoinnilla on vaikutusta toisiinsa. Usein puhutaan kapeasta ja laajasta terveyskäsityksestä. Kapea terveyskäsitys on luonnontieteellis-lääketieteellisestä näkökulmasta sairauden puuttuminen tai hyväkuntoisuus. Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee terveyden fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi. Kokonaisvaltainen hyvinvointi sisältää fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn. Ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille on tärkeää positiivinen vuorovaikutus elinympäristönsä kanssa.  Elinympäristöön kuuluu myös sosiaalinen yhteisö samoin kuin kulttuuri- ja luontoympäristö.  (Honkasalo, Salmi & Launis 2012, 8; Malin & Suvisaari 2010, 136; Mamia 2009, 21; Suontausta & Tyni 2005, 16–17.)

Hyvinvointi on käsitteenä laaja sisältäen paikka-, aika- ja kulttuurisidonnaisuuden. Sitä voidaan tarkastella yksilö- ja väestötasolla. Yksilötasolla se merkitsee eri ihmisille eri asioita ja vaihtelee yksilön elämänkaarivaiheiden ja -tilanteiden mukaan eli hyvinvointitekijät ovat muuttuvia. Hyvinvointia yksilöllisenä tai yhteisöllisenä voidaan määrittää materiaalisena ja abstraktina hyvinvointina, mutta se voi olla myös vain konkreettista tai käsitteellistä, ajatuksellista. Hyvinvointi voidaan mitata koettuna hyvinvointina eli tyytyväisyytenä ja onnellisuutena tai mittarina on joko tyytyväisyys tai onnellisuus. Yksilöllinen hyvinvointi voidaan määritellä yleiseksi tilaksi, jossa ihmisellä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja saada tarpeensa tyydytetyksi. Hyvinvoinnin kokonaisuuteen kuuluvat onnellisuuden hetkelliset tuntemukset ja pitkän aikavälin tyytyväisyys. (Malin & Suvisaari 2010, 136; Suontausta & Tyni 2005, 26–29, 45.)

Hyvinvointia voidaan analysoida ”having, loving, being” -hyvinvointimallin mukaan. ”Having” viittaa materiaalisiin ja ei-henkilökohtaisiin resursseihin. ”Loving” sisältää rakkauden, toveruuden ja solidaarisuuden. ”Being” käsittää itsensä toteuttamiseen ja etääntymisen tarkkailuun. (Allardt 1976, 231.)

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:n (2021a, b) mukaan hyvinvointi koostuu yleensä kolmesta ulottuvuudesta: terveydestä, materiaalisesta hyvinvoinnista ja koetusta hyvinvoinnista, elämänlaadusta. Hyvinvointi-käsite voidaan jakaa yksilölliseen hyvinvointiin, että yhteisötason hyvinvointiin. Yhteisötason hyvinvoinnin ulottuvuuksia ovat muun muassa elinolot, työllisyys ja työolot sekä toimeentulo. Yksilöllisen hyvinvoinnin osatekijöiksi taas luetaan sosiaaliset suhteet, itsensä toteuttaminen, onnellisuus ja sosiaalinen pääoma. Koettuun hyvinvointiin vaikuttavat terveys, materiaalinen hyvinvointi, odotukset hyvästä elämästä, ihmissuhteet, omanarvontunto ja mielekäs tekeminen.

Suonsivu (2011, 41) määrittelee hyvinvoinnin seuraavasti: ”hyvinvointi on tyytyväisyyttä omaan elämään ja tasapainoa arjen vaatimusten ja mahdollisuuksien välillä eri elämäntilanteissa.” Jabe (2012, 14) muistuttaa, että jokainen yksilö vastaa itse omasta terveydessään ja hyvinvoinnistaan, mutta työantaja voi tukea työntekijän työhyvinvointia.

Strateginen hyvinvointi on se osa työhyvinvointia, joka tukee yrityksen varsinaisen toiminnan tuloksellisuutta eli liiketoiminnan kannattavuutta. Strategisen hyvinvoinnin rinnalle voidaan asettaa työkyvyttömyyden estämiseen kohdistuva yksilöpainotteinen työkykyjohtaminen. (Aura, Ahonen, Hussi & Ilmarinen 2014, 4.)

Terveyteen vaikuttavat terveellinen ravinto, riittävä unen ja levon määrä, sopiva työnteon ja levon tasapaino, sosiaaliset verkostot, perhe ja ystävät sekä sopiva liikunnan määrä. Hyvinvointi koostuu ihmissuhteista, perheestä, ystävistä, riittävästä unesta, harrastuksista ja muusta aktiivisuudesta, liikunnasta, monopuolisesta ravinnosta sekä säännöllisestä elämänrytmistä. Ihminen on kokonaisuus, johon liittyy kiinteästi psyykkinen, sosiaalinen ja fyysinen hyvinvointi. Ei ole väliä mistä näkökulmasta hyvinvoinnin kehittäminen aloitetaan, koska taustalla on jokaisen työntekijän hyvinvoinnin kehittäminen. Tärkeintä on aloittaa kehittämistyö. (Korte & Myllyrinne 2017, 166–167; Nivala 2006, 86.)

Psyykkinen hyvinvointi

Karppasen (2006, 155–156) mukaan on tarpeen miettiä tuottavuustekijöiden painoarvoa kilpailukyvyn osalta ja mikä vaikutus sillä on ihmisen psyykkisen eli henkisen hyvinvoinnin säilymiseen ja paranemiseen. Tutkimukset osoittavat, että psyykkinen hyvinvointi lisää tuottavuutta. Henkisesti huonosti jaksava ei jaksa tehdä hyvin työtään. Toisaalta FinTerveys 2017 -seurantatutkimuksen mukaan on havaittu, että psyykkinen kuormittuneisuus ja positiivinen mielenterveys eivät ole vastakkaisia ulottuvuuksia. Psyykkisesti kuormittunut voi kokea mielen hyvinvointia ja psyykkisiä voimavaroja. (Suvisaari, Appelqvist-Schmidlechner, Solin, Ristiluoma, Pietilä, Koskinen & Koponen 2021, 8.)

Psyykkinen hyvinvointi on tärkeää menestyvälle organisaatiolle, koska henkinen pahoinvointi lisää kustannuksia. Henkinen hyvinvointi lisää tuottavuutta, suorituskykyä ja se näkyy organisaation maineessa (Tamminen & Solin 2014, 14). Eskelinen, Ilmakunnas ja Kuula (2022, 18) toteavat, että työhyvinvoinnin ja tuottavuuden yhteyksien tutkiminen on haasteellista, koska mittarit eivät ole tarkkoja vaan laskettuja keskiarvoja yksilötasolla. Työntekijän vaikutusmahdollisuudet työssä vaikuttavat vastauksiin. Jos tutkimuksessa löydetään esimerkiksi työtyytyväisyyden ja tuottavuuden välille yhteys, niin on vaikea sanoa, miten ja millä tavalla tuottavuutta voidaan nostaa halutulla prosenttiyksilöllä, koska yrityksen tuottavuuteen vaikuttavat monet muutkin tekijät.

Nykyisin monille työntekijöille työ aiheuttaa lähinnä henkisiä ja tunneperäisiä vaatimuksia kuin fyysisiä. Henkiseen hyvinvointiin työssä vaikuttavat positiivinen arvostus, onnistuminen, välittäminen ja huolenpito sekä hauskuus ja huumori.  Henkistä hyvinvointia uhkaavat ongelmista keskusteleminen, kritiikin antaminen ja sen vastaanottaminen, loukkaaminen ja loukkaantuminen sekä erilaiset epäonnistumiset ja muut vastoinkäymiset. Työyhteisöjä voidaan kehittää, ja edistää niiden henkistä hyvinvointia, kun perehdytään yhdessä yllä mainittuihin aiheeseen yksi kerrallaan. (Le Blanc, de Jonge & Schaufeli 2008, 120; Furman & Ahola 2012, 16–17, 137.)

Furmanin ja Aholan (2012, 39–40) mukaan huumorilla, nauramisella, hymyilemisellä, leikinlaskulla ja hassuttelulla on myönteinen vaikutus yksilön henkiseen hyvinvointiin. Psyykkistä hyvinvointia edistävät muun muassa ruokailuympäristön viihtyvyys, valinnan mahdollisuudet ja ruoan tuottama mielihyvä (Martat 2016).

Psyykkinen hyvinvointi mahdollistaa yksilön selviytymisen arjesta ja sen tuomista vastoinkäymisistä ja haasteista. Elämänhallintaa voi harjoitella. Hyvinvoiva yksilö tuntee tyytyväisyyttä elämään ja vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Psyykkisen hyvinvoinnin vastakohtia ovat stressi, masennus, ahdistus ja vihamielisyys. Stressiä voi oppia torjumaan esimerkiksi säännöllisellä liikunnalla tai mielekkäällä harrastuksella. (Korte & Myllyrinne 2017, 166.)

 Sosiaalinen hyvinvointi

Sosiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavat kokonaistyöaika, työskentelyn vuorokaudenaika ja työajan säännöllisyys. Liian pitkät työajat ja ylityöt vähentävät aikaa perheeltä, ystäviltä ja harrastuksilta, jossa tulee erilaista sosiaalista kanssakäymistä muiden kuin työkavereiden kanssa. Työyhteisössä tietyt pelisäännöt, kuten esimerkiksi poissaoloista ilmoittaminen työkavereille, on sosiaalista vastuuta. Hyvät suhteet työkavereihin ei ole vain mukava asia vaan hyvinvoinnin ja tuloksellisuuden perusta. (Työterveyslaitos 2021a; Saarinen 2001, 124–125; Åhman 2012, 70.)

Furmainin ja Aholan (2012, 42, 44) mukaan tiimityö ja sujuva yhteistyö ovat välttämättömiä toimivassa organisaatiossa. Huumori ja leikinlasku ovat välineitä, joilla voidaan saada yhteistyö sujumaan paremmin työyhteisössä. Huumorilla voidaan saada innostunut työilmapiiri aikaan. Sosiaalista hyvinvointia luovat muun muassa yhteiset ruokailuhetket (Martat 2021).

Fyysinen hyvinvointi

Sosiaali- ja terveysministeriö painottaa koko elämän mittaista liikunnallista elämäntapaa. Liikunnalla on merkittävä rooli terveyden edistämisessä, ja se vaikuttaa psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Vähäinen liikkuminen aiheuttaa kustannuksia niin terveydenhuollolle kuin työnantajille. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 10, 13.) Sydänmaalakan (2007, 104) mukaan ”älykäs liikunta on hauskaa, monipuolista, tehokasta ja kokonaisvaltaista, joka mahdollistaa hyvän fyysisen kunnon”.

Jabe (2012, 20) muistuttaa, että fyysiseen hyvinvointiin vaikuttaa yksilön oma aktiivisuus. 92 prosenttia työnantajista tukee työntekijöiden liikunnallisia harrastuksia, mutta vain 41 prosenttia heistä osallistuu säännöllisesti työpaikkaliikuntaan. Liikkumalla oikein on mahdollista parantaa omaa toiminta- ja työkykyä (Firstbeat 2021). Aivot voivat hyvin liikunnan seurauksena. Säännöllisestä liikunnasta on hyötyä, mutta on hyvä tietää, että ikä laskee suorituskykyä. Naisen fyysinen suorituskyky on noin yksi neljäsosa pienempi kuin miehen. Fyysisen kunnon osa-alueet ovat kestävyys- ja lihaskunto (voima ja elastisuus), liikkuvuus, notkeus, koordinaatio, taito ja luuston lujuus. (Otala 2011, 156; Rauramo 2008, 62.)

Terveysliikunta on liikuntaa, joka mahdollistaa terveyden paranemisen hyvällä hyötysuhteella ja vähäisin vaaroin. Terveysliikunta vaatii myös tehoa, ei kuitenkaan rehkimistä. Myös arjen askareet tarjoavat mahdollisuuden terveysliikuntaan. Arki- ja hyötyliikunta auttavat jaksamaan työssä ja vapaa-ajalla. Työntekijä voi huolehtia fyysisestä toimintakyvystään liikkumalla työssä ja vapaa-aikana mahdollisimman paljon ja monipuolisesti. Liikunnaksi riittää hyvin kävelykin. Fyysisen toimintakyvyn on todettu parantavan myös psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. (Rauramo 2008, 63; Korte & Myllyrinne 2017, 169: Otala 2011, 157; Työterveyslaitos 2021b)

Nykyään harvat meistä saavat tarpeeksi liikuntaa. Ruumiillinen rasitus on vähentynyt työssä, kotona, vapaa-ajalla ja siirryttäessä paikasta toiseen. Ihminen on luotu liikkumaan ja liikunnan puute aiheuttaa erilaisia ongelmia. Liikkumisesta on hyötyä verenkierrolle, sydämelle ja kudoksille. Liikunta alentaa verenpainetta, vahvistaa luustoa, rustoja ja niveliä sekä parantaa veren rasvatasapainoa. Lihasten käyttö vaikuttaa myös sokeriaineenvaihduntaan. Liikkumisella on positiivinen vaikutus mielialaan ja liikunta vähentää stressihormoneiden tuotantoa, rentouttaa ja parantaa unen laatua. Liikunta ehkäisee monia kansansairauksia. (Korte & Myllyrinne 2017, 169.)

Hyvinvoinnin kokonaisuus

Yhteenvetona voidaan todeta hyvinvointiin kuuluvan psyykkinen, sosiaalinen ja fyysinen hyvinvointi. Hyvinvointi on yksilöllinen kokemus ja merkitsee eri-ikäisille ihmisille erilaisia asioita. Lopulta yksilö itse on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Eri tahot, kuten työnantaja tai ammattiliitto voi tukea hyvinvoinnin ylläpitämistä ja kehittämistä, jos työntekijä on motivoitunut ja sitoutunut esimerkiksi oman ruumiillisen kunnon parantamiseen. Hyväkuntoinen työntekijä voi usein henkisesti ja sosiaalisesti paremmin kuin huonokuntoinen työntekijä. Hänellä on myös vähemmän sairauspoissaoloja kuin huonosti voivalla työntekijällä. Hyväkuntoinen, hyvinvoiva työntekijä jaksaa tehdä töitä ja on siten taloudellisesti kannattava yritykselle.

Hyvinvointi on yksilöllinen tila, mutta työyhteisön näkökulmasta hyvinvointia tulisi tarkastella myös yhteisötason hyvinvointina. Ei ole samantekevää minkälaisissa työoloissa ja millaisilla työvälineillä työntekijät työskentelevät ja minkälaiset sosiaaliset suhteet työntekijöillä on työpaikalla. Hyvällä me-hengellä jaksaa työskennellä vaikeissakin tilanteissa. Avoin vuorovaikutus ja itsensä kehittäminen vertaisoppimisen kautta tukee hyvinvoivassa työyhteisössä hiljaisen tiedon siirtymistä ja vahvistaa yrityksen tulevaisuutta.

 

Joulun historiaa

Joulu-sana on tullut suomalaisille germaanisesta keskitalven juhlasta. Joulutavat ovat tulleet pakanallisista juhlista ja kristillisistä perinteistä. Vaikka joulun sanoma on kristillinen, niin monet tavat ovat edelleen ei-kristillisiä. Monissa maissa on vastaavia tapoja kuin Suomessa.

 

Joulukuusi

Ensimmäiset tiedot joulukuusista on keskiajan lopulta. Jo vuonna 1441 on todennäköisesti ollut Tallinnan raatihuoneen torilla koristeltu joulupuu. Saksassa on ollut 1500-luvulla makeisin koristeltuja joulukuusia. Suomeen joulukuusi saapui 1800-luvun alussa, ensin säätyläiskoteihin. Myöhemmin tapa siirtyi maaseudulle ja kaupunkien työläisperheille. Joulukuuset koulujen kuusijuhlassa edesauttoi koristeltujen kuusien siirtymistä koteihin. 1930-luvulla kaupungit alkoivat pystyttämään ulkokuusia kansalaisten iloksi.

 

Alkuun joulukuusi ripustettiin katosta (kuva 1) ja koristeltiin niukasti esimerkiksi sanomalehtinauhoilla. Myöhemmin joulukuusen jalka tehtiin puusta (kuva 2), jotta se pysyi pystyssä. Joulukuusenjalat kehittyivät ja voitiin laittaa vettä kuusenjalkaan, jotta kuusi pysyi kauemmin elinvoimaisena. Kun kynttiläpidikkeitä ei ollut saatavilla, kynttilät sidottiin joulukuusen oksiin. Myöhemmin joulukuusen kynttilät kiinnitettiin metallisiin pidikkeisiin (kuva 3) ja koristeltiin lippunauhoilla ja erilaisilla koristeilla (kuva 4). Nykyään moni kaupungissa asuva hankkii tekokuusen, joka otetaan varastosta vuosittain esille. Tekokuusia on eri kokoisia ja eri värisiä, osassa on valmiina led-valot ja osaan voi laittaa kynttilänmuotoiset valot. 

 

Kuva 1. Joulukuusi katosta

Kuva 2. Joulukuusi jalalla 

Kuva 3. Kynttilänpidike

Kuva 4. 1930-luvun joulukuusi

 Joululahjat

Säätyläisperheissä on annettu joululahjoja jo 1700-luvun lopulla. Varakkaissa perheissä tehtiin itse lahjoja, kuten esimerkiksi makeisia tai koristenauhoja. Lapsille annettiin nukkeja, soittorasioita, tinasotilaita tai muita leluja. Oleellinen osa lahjaa oli antajan sepittämä runo.

Koko kansan tavaksi tuli joululahjojen antaminen 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Kaupallisuus muutti antajan roolia, lahjarunoperinne unohtui ja itse tehdyt lahjat väistyivät ostettujen tieltä. Pulavuodet toivoivat uudestaan itse tehdyt lahjat uudestaan arvoon. Moni haluaa nykyään tehdä itse lahjat, koska lahjojen vastaanottajat arvostavat itsetehtyjä ja yksilöllisiä lahjoja. Lahjan antaja on käyttänyt aikaa lahjaan, joten sitä osataan arvostaa.

Jouluruoat

Runsas syöminen liitetään yleisesti jouluun ja yöhön. Euroopassa on ajateltu runsaan syömisen ennustavan ruoan saamista tulevana vuonna. Jouluateria syötiin aattoiltana ja syömättömät ruoan jätettiin pöydälle jouluyöksi. Pöydästä sai myös nopeasti ruokaa joulukirkon aikaiseen herätykseen. Vanhoja suomalaisia ruokia ovat joulupuuro, joka oli alkuun ohrapuuro (kuva 5), leipä ja lipeäkala.  

                                                                                                   

Kuva  5. Ohrapuuroa ja leipää

                                                                           

Monet nykyiset jouluruoat ovat tulleet suomalaisten joulupöytään 1800-luvun loppupuolella. Kinkkua voidaan pitää jopa joulun symbolina, joka yleistyi työläisperheiden joulupöytiin 1930-luvulla. Lanttu- ja perunalaatikko tulivat joulupöytään 1800-luvulla ja porkkanalaatikko nousi suosioon 1930-luvulla (kuva 6). Joulupöydässä juomana oli yleensä kaljaa tai olutta. Maitoa ei lehmät paljon talvella lypsänyt, mutta lapsille pyrittiin tarjoamaan maitoa.

                                            

Kuva  6. Jouluruokapöytä 1930-luvun tyyliin

                             

Makeat leivonnaiset tulivat joulun kahvipöytään 1800-luvulla. Joulupulliin lisättiin sahramia jo 1820-luvulla. Se antoi pullaan keltaista väriä. Vähitellen laajennettiin tarjottavien leivonnaisten tarjontaa piparkakkuihin, pikkuleipiin ja joulutorttuihin.

Piparkakkujen nimi viittaa pippuriin. Pippurilla ja hunajalla maustetut piparkakut tulivat idäntuliaisina ristiretkeilijöiden mukana Eurooppaan keskiajalla. Yhä edelleen piparit (kuva 7) ovat joulun ykkössuosikkeja. Nykyään jouluiseen kahvipöytään kuuluu yhtenä osana myös kuivakakut, kuten esimerkiksi taatelikakku, hedelmäkakku, kanelikakku, porkkanakakku tai maustekakku.

Kuva 7. Joulupipareita

Jouluun kuuluvat makeiset (kuva 8) ja hedelmät (kuva 9). Ennen vanhaan porvariskotien joulun makeiset tarjoiltiin makeispöydiltä. Tyypillisiä makeisia olivat marmeladit, joita muun muassa Fazer valmisti useita eri laatuja. Nykyään syödään enemmän suklaata kuin marmeladeja, mutta usein kodeissa on molempia tarjolla. Tuoreet hedelmät yleistyivät 1800-luvun lopulla varakkaiden joulupöytään. Hedelmiä tuotiin Pietarista. Jouluomenat, appelsiinit ja klementiinit kuuluvat usein suomalaisten joulupöytään edelleen. 

Kuva 8. Joulumakeisia

Kuva 9. Jouluhedelmät

Joulupukki

Nuuttipukki (kuva 10) oli suomalaisten joulupukki vanhemman tradition mukaan. Hän kiersi naamioituneena taloissa. Kun nuuttipukki sai vaikutteita Pyhästä Nikolauksesta, syntyi nykyinen lahjoja jakava joulupukki. Suomalaisella kotoperäisellä joulupukilla oli vielä 1960-luvulla turkki nurinpäin käännettynä. Nykyaikainen joulupukki nähdään yleensä valkopartaisen pukkina, jolla on punaiset vaatteet päällä. Suomalaisen joulupukin asuinpaikka on Korvatunturi ja hän jakaa lahjat jouluaattona 24.12.

Kuva 10. Nuuttipukki

Joulukortit

Jouluun kuuluvat joulukortit. Suomeen joulukortit tulivat 1800-luvun puolivälin jälkeen Saksasta. Ne oli painettu Saksassa tai Ruotsissa. Martta Wendelin ja Rudolf Koivu olivat 1900-luvun tunnetuimmat joulukorttitaitelijat. Aiheina olivat yleensä joulupukki ja tontut (kuva 11). Vaikutteita he olivat saanet todennäköisesti ruotsalaiselta taitelija Jenny Nyströmiltä, jota pidetään pohjoismaisen joulutontun luojana.

Osa tekee itse yksilölliset joulukortit (kuva 12) yhtenä osana jouluvalmisteluja ja osa ostaa joulukortit. Kuvan 12 idea on löytynyt internetistä. Monet lähettävät nykyään elektronisia joulukortteja, ja toivovat itselleen myös sähköisiä joulukortteja. 

Kierrätys on nykyään trendi. Jos saat joulukortin, niin sen voi seuraavana vuonna käyttää muun muassa pakettikorttina. Pakettikortti voi olla leikattu kolmioksi, sydämeksi, tähdeksi tai ympyräksi. Rei'ittäjällä voi tehdä reiän, johon saa narunpätkän kiinni.

Kuva 11.  Vanha joulukortti

Kuva 12. Itsetehty kortti

Joulukortin takana lukee:

Pikkuinen tonttu hyppeli näin,

jalassa luistimet väärinpäin.

Pikkuinen tonttu hyppeli näin,

tästä se joulu alkaa.

Tip tap hyppeli näin,

tip tap hyppeli näin,

tästä se joulu alkaa!

Iloista joulua ja hyvää uutta vuotta!

Joulupäivä

Joulupäivänä vietetään perinteisesti aikaa kotona perheen ja sukulaisten kanssa. Lautapelit on hyvää ajanvietettä koko perheelle sisällä, mutta lasten kanssa kannattaa lähteä myös ulos esimerkiksi pulkkamäkeen. Sen jälkeen maistuu vielä jouluruoat lämmitettynä.

 

Tapaninpäivä

Tapaninpäivä on perinteisesti ollut kyläilypäivä. Tapanina on myös päivä kukonaskeleen pidempi, näin on vanha kansa todennut.

 

Jouluajan päättyminen

Joulu päättyy joko 6. tammikuuta loppiaiseen, jota on kristillisessä kirkossa vietetty Jeesuksen kasteen tai Jumalan ilmestymisen juhlana tai Nuutin päivänä 13. tammikuuta. Vanha sanonta sanoo: "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti sen pois viepi." Tällöin viimeistään heitetään joulukuusi sisältä ulos ja joulukoristeet siirretään takaisin kaappiin.

Kumpi tapa sinulla on? Itse olen vuosien ajan päättänyt jouluni Nuutin päivänä, koska en millään henno riisua jouluista tunnelmaa kodistani. Joskus on joulukuusi alkanut kasvattamaan ja siitä olen saanut otettua kuusenkerkät talteen, mutta aina ei ole kuusi viihtynyt niin hyvin olohuoneen nurkassa.

Jouluajan jälkeen alkaa "härkäviikot" eli pyhättömät viikot.

Mukavaa loppiaista kaikille!

Kuvat on otettu Kuopion korttelimuseolla jouluna 2020 ja 2022. Nykyaikainen joulukortti on kuvattu kotona.

Lähteet:

Caplin C. & Simon R. 2007. Joulun käsikirja. Jyväskylä: Atena.

Kuopion korttelimuseo 2020 ja 2022

Kodin hyönteisvieraat

Kaikki luonnosta sisälle tulevat hyönteiset eivät ole haitallisia. Joulun aikana voi luonnonkuusen mukana tulla sisälle hyönteisiä tai kannettaessa sisään puita takan lämmitykseen.  Keväällä voi sisälle tunkeutua mauriaisia eli sokerimuurahaisia. Nämä etsivät makeaa syötävää. Sokerimuurahaisten sisään tulo kotikonstein on työläistä, mutta se onnistuu ostamalla kaupasta ainetta, joka sirotellaan talon kivijalan ympärille useita kertoja. Osa talon asukkaista joutuu turvautumaan ammattilaisten apuun.

Tunnista ensin sisällä löytynyt hyönteinen. Jos ötököitä löytyy useampia vessasta, ruokakaapista tai vaatekomerosta, niin hyvä tutkia tarkemmin mistä on kysymys. Tällöin on tarpeen selvittää mikä ötökkä on kyseessä ja aloittaa siivoaminen tuhoamalla ötökät.

Elintarvikkeita saastuttavat tuhohyönteiset kulkeutuvat kotiin ostettaessa jauhoja tai muita elintarvikkeita. Tekstiilituholaiset tulevat vaatteiden tai kalusteiden mukana. Osa hyönteisistä voi elää rakennuksen eristeissä. Kun ötököitä on paljon, on tarpeen kutsua paikalle tuholaistorjuja. Näin kävi eräälle tutulle perheelle tänä syksynä, kun heille oli tullut ilmeisesti matkatavaroiden mukana lutikoita.

Helsingin Luonnontieteellisessä museossa on ollut näyttely Kodin hyönteisvieraista. Kuvia alla on muutamasta kutusumattomasta vieraasta.

Riisihärö

Leipäkuoriainen

Vaatekoi

Vyöihrakuoriainen

Museokuoriainen

Tupajumi

Keittiökoisa

Sokeritoukka ja riesakuoriainen

Vyöturkiskuoriainen

Tupakkakuoriainen ja rohmukuoriainen

Lisätietoja kodin hyönteisvieraista löytyy esimerkiksi https://www.martat.fi/marttakoulu/kodinhoito/kodin-kutsumattomat-vieraat/ 
 

Painojen mittaaminen apteekissa

Painojen   maailma   on   ollut   ennen   vanhaan   monimutkainen,  ja  järjestelmät  ovat  vaihtuneet eri vuosisadoilla. Rahaa ei ole ollut aina paljon käytettävissä, joten ostoksia on tehty irtohopealla, korujen ja kolikoiden palaisilla, jotka punnittiin kaupantekohetkellä.

Kuopion korttelimuseossa on museoapteekki (kuva 1), jossa voi käydä katsomassa erilaisia apteekkipainoja ja -mittoja.

Kuva 1. Apteekki Kuopion korttelimuseolla

Apteekkien käytössä oli painojärjestelmä, jonka Collegium Medicum vahvisti vuonna 1688. Alkujaan apteekkien järjestelmä oli saksalainen ja punnukset apteekkeihin toimitti saksalainen tehdas. Apteekeissa käytettiin vuoden 1862 mitta- ja painouudistukseen saakka omaa painojärjestelmää. Apteekkinaula (skålpund) eli libra medicinalis oli 356,28 grammaa.

Alla on eri apteekkipainoja ja apteekkipainojen määrät grammoina ja milligrammoina.

Apteekkipainot
Libra	12 unssia	356,227 g
Unssi	8 drakmaa	29,6856 g
Drakma	3 skuupelia	3,7107 g
Skruupeli	20 graania	1,2369 g
Graani	61,1845 mg
Assi	noin 48 mg
Jyvä	42,5 mg

 

Alla on vuoden 1855 desimaalimitat.

Uusilästi	Sentneri	Naula	Ortti	Korn	Kilogramma
1	100	10000	1000000	100000000	4250,76
	1	100	10000	1000000	42,5076
		1	100	10000	0,425076
			1	100	0,00425076
				1	0,00004250

Apteekkimittoja käytettiin vain lääkkeiden valmistuksessa. 

Lääkkeiden myynti asiakkaille tapahtui puolestaan elintarvikepainoilla. Vuonna 1870 apteekeissa siirryttiin kymmenjärjestelmään perustuviin painoihin. Kymmenjärjestelmällä tarkoitetaan lukujärjestelmää, jossa on numerot 0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8 ja 9. 

Apteekeissa on ollut muun muassa kuppivaakoja (kuva 2) ja tasapainovaakoja (kuva 3).

Kuva 2. Kuppivaaka  

                                             

Kuva 3. Tasapainovaaka

Apteekeissa on ollut myös suurempien raaka-aineiden määrien punnitukseen isoja vaakoja (kuva 4.)

 

Kuva 4. Vaaka ja punnukset

Erilaisia painojärjestelmiä

Painojärjestelmät on ollut eri toimintoihin. Kaivostoiminnassa on ollut vuoripainot. Järeitä metallipainoja ovat olleet takkirautapainot, tapulikaupunkipainot ja maakaupunkipainot. Jalometallipainoja käytettiin kulta- ja hopeatöiden painona. Rahapainojen suurin yksikkö on ollut luotimarkka eli 210,6 grammaa vuoteen 1830 saakka.

Elintarvikepainojärjestelmä kehitettiin elintarvikkeiden punnitsemista varten. Elintarvikepainot olivat sidoksissa metallipainoihin, jolloin 16 naulaa elintarvikepainoa vastasi metallipainon yhtä leiviskää (lipsundia). Elintarvikepainot olivat peräisin 1600-luvun alkupuolelta ja ne kehittyivät Göötanmaalla, jossa elintarvikkeet olivat veronmaksuväline.

 

 R

Teksti ja kuvat: Sonja Haapakoski, valokuvat on otettu Kuopion korttelimuseossa

Lähde: Grönroos, J., Hyvönen, A., Järvi, P., Kostet, J. & Väärä, S. Tiima, tiu, tynnyri. Miten ennen mitattiin. Suomalainen mittasanakirja. Turun maakuntamuseon julkaisuja 9. Viides uudistettu painos.