Leivotaan marjaisasti

Mansikoista marjamaito, puolukoista punainen puuro, mustikoista paras pöperö, karpaloista kiisseliä.

Suomalaisesta luonnosta ja puutarhasta saa monenlaisia marjoja ruoanlaittoon ja leivontaan. Nyt on marja-aika, jolloin kannattaa hyödyntää ja käyttää marjoja monipuolisesti, koska ne ovat ravintorikkaita. Kaikki marjat ovat hyviä. Toisista marjoista löytyy tiettyjä yhdisteitä enemmän kuin toisista, mutta marjojen monipuolisella käytöllä yhdisteiden määrä tasaantuu kokonaisuudessa.

Suomessa kasvaa noin 50 erilaista luonnonvaraista marjaa, joista 37 lajia on syötäviä. Yli kolmannes näistä on harvinaisia. Kerättäväksi soveltuvia marjalajeja on parikymmentä. Suosituin viljelty marja on mansikka, toiseksi suosituin mustaherukka ja sitten tulevat punaherukka ja vadelma. Myös karviaismarjaa, viher- ja valkoherukkaa, pensasmustikkaa, tyrniä, saskatoonia, marja-aroniaa, ruusunmarjaa ja makeaa pihlajanmarjaa viljellään.

Marjat ovat kasvien hedelmiä

Puhekielessä marjat ovat kaikki pienehköt mehevät marjat. Marjoiksi sanotaan marjoja (mm. puolukka, karpalo, juolukka ja mustikka), luumarjoja (mm. variksenmarja ja sianpuolukka), kerrannaisluumarjoja (mm. lakka, vadelma, mesimarja ja lillukka), eräitä lisähedelmiä (mm. ahomansikka), hedelmystöjä ja marjamaisia käpyjä (mm. katajanmarja). Kaikki marjat ovat oikeastaan hedelmiä. Hedelmä syntyy yleensä kukan sikiämisestä ja hedelmöittyneistä siemenaiheista. Epähedelmä syntyy kukkapohjuksesta. Hedelmät jaetaan meheviin ja kuiviin hedelmiin, joista kuivat edelleen avautuneisiin ja avautumattomiin hedelmiin.

Marjojen satomäärät vaihtelevat vuosittain. Tähän vaikuttaa ympäristötekijät, kuten valo, lämpö, kosteus, ravinteet ja kilpailutekijät. Jokaisella marjalajilla on oma ekologinen lokeronsa, jossa se viihtyy. Esimerkiksi toiset lajit viihtyvät auringossa aukeilla paikoilla, kun toiset taas vain soilla. Hyvä marjasato ehkäisee myös seuraavan ja mahdollisesti sitä seuraavan sadon muodostumista, sillä kukka-aiheet syntyvät useimpiin syötäviin marjakasveihin satoa edeltävän vuoden alkukesänä. Myös paikalliset metsän, suon ja niityn hoitotoimenpiteet vaikuttavat marjasatoon.

Hyödynnä erilaisia marjoja

Marjoja kannattaa käyttää monipuolisesti, koska marjat sisältävät vitamiineja, kuituja, kivennäis- ja hivenaineita, vähän energiaa ja natriumia, terveellisiä siemenöljyjä ja paljon polyfenoleja. Viimeaikaisissa tutkimuksissa luonnonmarjat on todettu erityisen hyviksi flavonoidien lähteeksi. Parhaat ravintoarvot ovat tuoreissa marjoissa.

Mustikka on puolukan ohella tärkeimpiä luonnonmarjojamme. Siitä valmistuvat herkulliset mehut, keitot, piirakat ja puurot. Tuore mustikkapiirakka on yksi rakastetuimpia herkkuja syksyllä. Nykyisin viljellään myös pensasmustikkaa. Mustikan tummansininen väri on peräisin flavonoideihin kuuluvista antosyaaniyhdisteistä, joita mustikassa on luonnonmarjoista eniten. Antosyaaneja on metsämustikassa huomattavasti enemmän kuin viljellyssä pensasmustikassa.

Mustikkapiirakka

2 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 dl maitoa

1 dl sulatettua margariinia

2 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Päälle laitetaan 5 dl mustikoita ja hieman sokeria.

Munat ja sokeri vaahdotetaan, lisää maito ja sulatettu rasva varovasti sekoittaen. Yhdistä jauhot ja lisää ne taikinaan siivilän läpi sekoittaen. Taikina kaadetaan pellille leivinpaperista valmistettuun ”laatikkoon”, jonka koko noin 25 x 25 cm tai pyöreään piirakkavuokaan (halkaisija noin 28 cm). Mustikat ja sokeri ripotellaan päälle ja piirakkaa paistetaan 200-asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa mustikkapiirakan kanssa vaniljakastiketta.

Punaherukka (ennen käytettiin nimeä punaviinimarja) on ollut alun perin luonnonmarja, mutta nykyisin yksi viljellyimmistä marjoista. Viljellyt punaherukat ovat yleensä pohjanpunaherukan ja keskieurooppalaisten lajien risteymiä. Valkoherukka on punaherukan jalostettu muoto, josta puuttuu punainen väri. Näin myös linnut jättävät valkoherukat paremmin rauhaan. Punaherukan marjat ovat maultaan voimakkaan happamia ja hiukan makeita. Raikkaan makunsa ansiosta se on suosittu erityisesti mehumarjana, mutta soveltuu myös leivontaan.

Punaherukkamuffinssit

1,75 dl sokeria

2 kananmunaa

75 g sulatettua voita

1 dl auringonkukan siemenrouhetta

2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 dl punaherukoita

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, siemenrouhe, vaniljasokeri sekä leivinjauhe, yhdistä ne muna-sokerivaahtoon. Lisää sulatettu, jäähtynyt voi sekä marjat. Sekoita taikina tasaiseksi ja lusikoi muffinssivuokiin. Paistaa 200-asteessa noin 12 minuuttia. Tarjoa sellaisenaan tai jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Puolukka on Suomen poimituin luonnonmarja. Siinä on hieno, hapan aromi. Puolukka säilyy survottuna omassa mehussaan sisältämiensä hedelmähappojen, erityisesti bentsoehapon, ansiosta. Puolukka sopii juomiin, ruokiin sekä makeisiin että suolaisiin leivonnaisiin.

Puolukkahyytelökakku

Pohja:

8 isoa piparia

50 g voita sulatettuna ja jäähdytettynä

Täyte:

3 dl kuohukermaa vaahdotettuna

250 g rahkaa

4 dl puolukkasurvosta

1,5 dl sokeria

1,5 rkl vaniljasokeria

1 dl puolukkamehua

8 kpl liivatelehteä

Kiile:

1 dl puolukkamehua

0,25 dl puolukkalikööriä

2 kpl liivatelehteä

Teen ensin pohja. Murenna piparit muruksi ja sekoita sulatetun ja jäähdytetyn voin kanssa massaksi. Laita irtoreunavuokaan leivinpaperia, jonka päälle laitat pohjan tasaiseksi massaksi. Tee täyte. Yhdistä vaahdotettu kuohukerma, rahka, puolukkasurvos ja sokerit, sekoita. Kuumenna puolukkamehu, johon sekoitat vähintään viisi minuuttia kylmässä vedessä lionneet liivatelehdet. Lisää jäähtynyt mehu liivatteen kera täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle tasaisesti. Laita vuoka jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi. Tee kiille kuumentamalla mehu, lisää likööri ja kylmässä vedessä olleet liivatelehdet. Liivatelehdet liukenevat kuumaan mehuun. Kaada kiille täytteen päälle varovasti. Laita vuoka jääkaappiin, jossa kiille myös hyytyy. Koristele kakku ennen tarjoilua.

Puolukkaleipä

5 dl vettä

50 g hiivaa

1 tl hienoa merisuolaa

2 rkl hunajaa

5 dl puolukoita

16 dl hiivaleipäjauhoja

0,5 dl rypsiöljyä

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, lisää sekoittaen hiiva, suola, hunaja, puolukat ja jauhot. Lisää taikinaan lopussa rypsiöljy. Alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota lämpimässä liinalla peitettynä noin kaksinkertaiseksi, jonka jälkeen leivot yhden ison leivän tai kaksi pientä. Kohta leivät. Pistele leivät ennen paistamista. Paista 200-asteessa uunin alatasossa noin 35 minuuttia.

Vadelma kasvaa luonnossa lehdoissa sekä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla. Se on yksi satoisimmista marjoista Etelä-Suomessa. Vadelmapensaita voi löytää myös puron- ja joenrannoilta, kivikoista, hakkuuaukeilta ja tienvarsilta. Vadelmaa myös viljellään. Aromikas vadelma soveltuu marjakeittoihin ja leivonnaisiin.

Suomessa kasvaa pohjanvariksen- ja etelänvariksenmarjaa. Pohjanvariksenmarja on kookkaampi kuin etelävariksenmarja. Lapissa variksenmarjaa kutsutaan yleisesti kaarnikaksi. Ylitalvisia marjoja voi poimia vielä keväälläkin. Variksenmarja on hyvä mehumarja, mutta soveltuu myös piirakoihin, hyytelöihin ja kiisseleihin. Variksenmarjaa voi hyvin yhdistää muiden marjojen kanssa.

Pohjois-Savon maakuntakukka on pihlajan kukka. Kukista syntyy myöhemmin pihlajanmarjoja. Sadusta on lähtöisin ilmaisu ”happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista”. Marjojen maku johtuu niiden sisältämistä parkkiaineista ja sorbiinihaposta. Parhaimmillaan marjat ovat ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Eri puissa marjojen maku vaihtelee, joten kannattaa ennen poimintaa maistaa marjoja. Makeamarjaista pihlajaa viljellään. Yhdistelemällä pihlajan kanssa muita marjoja ja hedelmiä karvas maku vähenee.

Marjainen kääretorttu 

 

Pohja:

2 hanhenmunaa (= 4 sorsanmunaa tai kananmunaa)

1,5 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

0,5 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta                                     

                                                                                                                           

Täyte:

2 dl kuohukermaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl vadelmia

1 dl pihlajanmarjoja

1 dl variksenmarjoja

0,75 dl sokeria

0,5 rkl vaniljasokeria

Vaahdota munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi vaahdon joukkoon. Sekoita varovasti. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200-asteessa 10 minuuttia. Kumoa leivinpaperille, johon on ripoteltu sokeria. Jäähdytä. Notkista tuorejuusto ja lisää siihen vaahdotettu kerma sekä muut aineet. Kääri rullalle. Koristele halutessasi marjoilla.

Nautitaan terveellisistä marjoista eri muodossa niin tuoreena kuin leivonnaisissa ja ruoanvalmistuksessa. Nyt on hyvä aika lähteä poimimaan tai ostamaan marjoja!

Sienet

Sieniä ympäri vuoden

Sienet ovat lehtivihreettömiä, valtaosaltaan monisoluisia eliöitä. Ne ovat epäyhtenäinen eliöjoukko, jolle on yhteistä yksinkertainen perusrakenne ja toisenvarainen elämäntapa. Ne ovat oma eriytynyt ryhmä kasvien ja eläinten rinnalla. Varsinaisesti suursienikin on kasvualustassaan elävää monivuotista rihmastoa. Sopivissa oloissa rihmastosta kasvaa sienilajille ominainen lisääntymiselin eli itiöemä, joka on se näkyvä sieni, joita poimimme syötäväksi.

Sienten kevätsato saadaan touko–kesäkuussa, jolloin poimitaan korvasieniä ja huhtasieniä.  Kesäsato on kesä–heinäkuussa, jolloin etsimme mm. tatteja, haperoita ja kantarelleja. Paras ja monipuolisin sato saadaan syyssadon aikaan elo–syyskuussa, jolloin poimitaan esimerkiksi tatteja, haperoita, rouskuja ja vahakkaita. Myöhäissyksyn sato on loka–marraskuussa, jolloin luonto tarjoaa suppilovahveroita ja valmuskoja. Vaihtelevien säiden vuoksi satokauden alkamisessa voi olla 2–3 viikon vaihtelut.

Sieniä voi poimia toukokuusta marraskuuhun, kun sääolosuhteet ovat suosiolliset. Poimittua sieniä kannattaa säilöä talven varalle, jotta niitä voi syödä ympäri vuoden. Sienet ovat vähäenergisiä, joten ne ovat tervetullut lisä ruoanlaittoon ja leivontaan. Lisäksi sienet ovat herkullinen ja edullinen luonnon tarjoama raaka-aine hyödynnettäväksi.

Sienten kuivaus sopii monille sienille, kuten esimerkiksi mustatorvisienelle, keltavahverolle eli kantarellille, tateille ja suppilovahveroille. Lisäksi sieniä voi kypsentää omassa liemessään ja pakastaa rasioihin. Perinteisesti haapa-, karva- ja kangasrouskuista tehdään suolasieniä, joita käytetään sekä sienisalaateissa, ruoanlaitossa ja leivonnassa. Suolasienten ravintoarvo ei ole kovin suuri, mutta ne ovat hyvä kuidun lähde.

Täysien sienikorien salaisuus

On mahdotonta ennustaa sienisatoa etukäteen, koska jokainen sienivuosi on erilainen. Sienten satoon vaikuttavat maaperän laatu ja ravinteisuus, kasvukauden sademäärä ja sen jakautuminen, valo, lämpötila, ilmasto, edellisen syksyn ja talven sääolot sekä metsänhoitotoimenpiteet. Yleisenä ohjeena voidaan kuitenkin sanoa, että lämmön ja kosteuden pitää olla suosiollinen useimmille sienilajeille, kun kuivuus ja/tai viileys ei ole hyväksi. Liian kylmä sää lopettaa itiöemätuotannon ja tietyt lajit katoavat nopeammin kuin toiset. Jos sää lämpenee syksyllä uudestaan kylmän sääjakson jälkeen, tietyt sienet voivat puikahtaa maan uumenista uudelleen kerättäviksi. Tämän vuoksi sienten etsiminen ja kerääminen on jännittävää ja vaihtelevaa sekä täynnä yllätyksiä. Yllättäen voi nousta isolle alueelle mustatorvisientä kuusensiimekseen, jossa et ole koskaan aikaisemmin niitä nähnyt. Sienten oikullisen esiintymisen vuoksi on hyvä tuntea paljon erilaisia ruokasienilajeja. Silloin on pienempi riski, että sienikori jää tyhjäksi sienimetsässä.

Taitavana sienten poimijana sinun on tunnistettava syötävät sienet ja niiden näköislajit. Lisäksi sinun on tiedettävä mistä sieniä etsiä. Eri sienet viihtyvät erilaisilla alueilla, joten on hyvä oppia tuntemaan metsätyyppejä, kuinka olosuhteet vaihtelevat maan kaltevuuden mukaan, kuinka ilmansuunnat vaikuttavat sieniin ja kuinka maan ominaisuudet (savi, hiekka, hieta), kalkki ja kosteus vaikuttavat sieniin. Hyvä on oppia tuntemaan myös puulajit (kuusi, mänty, koivu, haapa, tammi, pähkinäpensas, lehtikuusi) tai maan pohja (kannot, karike, maatuva heinä ja nurmi), joita eri sienet vaativat esiintyäkseen ja mitkä sienet voivat viihtyä sekä mäntyrämeillä että kallioilla. Parhaiten oppii omien kokemusten kautta lähtemällä metsään ja tunnustelemalla sekä tutkimalla.

Kun lähdet sieneen, ota mukaan laakea kori, sieniveitsi ja outoon metsään mennessä myös kartta ja kompassi. Älä kerää ruokasieniä vilkkaasti liikennöityjen teiden ja teollisuuslaitosten lähettyviltä.  Poimi vain niitä sieniä, joita tunnet. Kerää vain terveitä ja hyväkuntoisia sieniä, tee esiperkaus metsässä ja jätä voimia myös sienten jatkokäsittelyyn samalle päivälle. Jos olet aloitteleva sienten harrastaja, niin hyvä on pyytää mukaan kokeneempi sienten kerääjä. Tärkeää on oppia tunnistamaan ruokasienten myrkylliset näköislajit. Näin vältytään ikäviltä sienimyrkytyksiltä.

Sieniruokaohjeissa voit mainiosti muuttaa sieniä satokauden mukaan. Jokaisella on myös omat suosikkisienet, joita voit yhdistää resepteihin. Sienestys on hyödyllinen harrastus, jonka kaikkien soisi ottavan mukaan tänä vuonna ohjelmaan.

Sienikaalikääryleet

1 valkokaali

Täyte:

1 dl keitettyjä, rikottuja ohraryynejä

1,5 dl hienonnettua kaalia (kaalin sisäosasta)

2 dl käsiteltyjä sekasieniä

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

0,5 tl suolaa

0,25 tl mustapippuria

1 tl liperiä eli lipstikkaa

2 tl persiljaa

1 tl oreganoa

1 dl raastettua parmesaanijuustoa

Keitä kokonaista valkokaalia vedessä, irrota vähitellen kaalinlehtiä, kun ne ovat hieman pehmenneet. Tee täyte. Paista kevyesti sienet ja sipulit paistinpannulla. Lisää kaali, mausteet ja parmesaanijuusto. Pehmitettyjen kaalinlehtien lehtiruotia ohennetaan ja lehdet levitetään työpöydälle. Laita irrotettujen kaalinlehtien päälle ruokalusikallinen täytettä. Kääri lehti rullalle. Laita sienikääryleet paistovadille tai paistinpannulle kypsymään. Lisää hieman vettä vadin tai pannun pohjalle. Välillä on hyvää kääntää rullat pellillä.  Paista uunissa 200-asteessa reilu tunti.

Sienikeitto

2 rkl voita

1 pieni sipuli

3 rkl vehnäjauhoja

8 dl maitoa

2 dl herkkutatteja

50 g sulatejuustoa

1 tl suolaa

Sulata voi kattilassa. Lisää voihin pilkottu sipuli, kuullota niitä hetki. Sekoita vehnäjauhot voin ja sipulin joukkoon. Lisää maitoa vähitellen vatkaten. Lisää sienet. Keitä 5 minuuttia. Lisää lopuksi sulatejuusto ja suola. Tarjoa paahdetun ruisleivän kera.

Sienipiirakat

Taikina:

100 g voita

100 g maitorahkaa

2,5 dl spelttijauhoja

Sekoita kaikki aineet keskenään taikinaksi. Kaulitse taikina levyksi ja ota pyöreällä muotilla taikinasta pyöreät pohjat.

Täyte:

2 keitettyä kananmunaa

0,5 dl kermaa

2 dl omassa liemessä haudutettuja lampäänkääpiä

2 valkosipulinkynttä

2 dl raastettua juustoa

1 rkl tuoreita, hienoksi hakattuja yrttejä, esim. kangasajuruohoa, oreganoa tai timjamia

1 kananmuna

0,5 tl yrttisuolaa

Hienonna keitetyt munat ja sienet sekä lisää loput aineet. Laita pyöreän taikinapohjan päälle teelusikallinen täytettä ja taita reunoja myöten yhteen. Voitele piirakat munalla. Paista 225-asteessa noin 10 minuuttia. Voit leipoa pyöreään vuokaan taikinasta yhden sienipiirakan. Paista piirakka silloin 200-asteessa noin 20 minuuttia.

Sienileivät

5 dl vettä

50 g hiivaa

1 tl suolaa

1dl vehnäleseitä

2 dl spelttijauhoja

5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl rypsiöljyä

(2 dl keltavahveroita)

Pinnalle: seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Lisää sekoittaen hiiva, jotta se liukenee veteen. Lisää suola ja vehnäleseet. Sekoita joukkoon spelttijauhot ja vähitellen myös vehnäjauhot. Lisää lopuksi rypsiöljy ja vaivaa taikinaksi. Kohota taikina noin kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa. Jaa taikina pieniin hyvin voideltuihin kukkaruukkuihin. Anna taikinan kohota ruukussa. Voitele leipien pinta vedellä tai maidolla ja sirottele seesaminsiemeniä pinnalle. Paista 225-asteessa noin 15 minuuttia. Ruukun ja leivän koko vaikuttaa paistoaikaan. Sienileivän nimi tulee leivän muodosta. Halutessasi voit toki lisätä taikinaan esimerkiksi keltavahveroita eli kantarelleja kaksi desilitraa, kun olet ne ensin omassa liemessä paistinpannulla hauduttanut. Tarjoile sienileipä sienivoin kanssa.

Sienivoi

1 dl kuivattua sieniä (esim. suppilovahveroja)

125 g voita

Sekoita sienet ja voi sauvasekoittimella. Sienivoi maistuu leivän, korppujen ja suolakeksien kanssa. Sopii myös grillatulle lihalle ja paistetuille pihveille.

Hyvää ruokahalua!

Taitojen oppimista ja hyvinvointia käsitöistä

KÄSITYÖT MARTTOJEN TOIMINNASSA

Tässä luvussa tuon esille palkattujen marttaneuvojien ja vapaaehtoisten marttajäsenten käsityöneuvontaa. Monien jäsenten ja yhteistyökumppaneiden on vaikea hahmottaa piirien työntekijöiden roolia neuvonnassa. Piireissä työskentelevät neuvojat ovat koulutettuja ja ammattitaitoisia. Heillä on työaika ja heille maksetaan palkkaa tehdystä työstä, kun taas marttajäsenet toimivat harrastusmaisesti ja vapaaehtoistoimijoina.

Marttaneuvojat käsityötaitojen neuvojina

Ensimmäiset marttaneuvojat kulkivat kodeissa neuvomassa. Neuvonta oli pääosin kotitalousneuvontaa, joka kohdistui puutarhaan. Puutarhanhoidon lisäksi neuvottiin ruoanlaittoa, kodinhoitoa ja käsitöitä. Vähitellen siirryttiin henkilökohtaisesta neuvonnasta kurssien pitämiseen. Kurssit olivat tehokkaampi tapa tavoittaa isompi joukko ihmisiä yhdellä kerralla. Se oli myös helpompaa ja nopeampaa neuvojalle. Kotikäyntejä tehtiin kuitenkin vielä 1960-luvulla. (Marttinen 2011, 15.)

Ensimmäiset marttakurssit olivat pitkiä. Pisimmät kurssit saattoivat kestää jopa kymmenen viikkoa, mutta tarjolla oli myös viikon tai kaksi kestäviä kursseja. Erityisesti käsityökurssit olivat viikkoja kestäviä, koska siellä valmistettiin isoja kokonaisuuksia. Ajan kuluessa siirryttiin lyhyempiin kursseihin, kun osallistujamäärät pitkillä kursseilla väheni. Ihmisillä ei ollut enää tarpeeksi vapaa-aikaa pitkäkestoisille kursseille. Kurssien rakennetta muutettiin, jolloin keskityttiin pienempiin osakokonaisuuksiin. Nykyisin kurssit kestävät yleensä muutaman tunnin. (Marttinen 2011, 16.)

Marttatoimintaa Pohjois-Savossa 1899–1976 -kirjassa (ks. 1977, 128, 137–138) tuodaan esille Marttojen tekemää nuorisotyötä. Martat eivät huomioi vain aikuisia neuvonnassa vaan toiminnassa huomioidaan myös lapset ja nuoret. Nykyisin Martoissa tarjotaan pikkukokkitoimintaa ja taitoavainten (pikku-, tietäjä- ja mestariavain) opiskelua lapsille ja nuorille. Marttajäsenten on mahdollista kouluttautua pikkukokkikerhojen ohjaajiksi.

Marttaliitto on vuodesta 1933 alkaen valinnut teemat toiminnalleen. Vuosina 1933–1973 ja vuonna 1982 teemat olivat yksivuotisia. Vuonna 1937 viettiin lämpövuotta, jolloin käsityöneuvonnassa kylmää torjuttiin villavaatteilla. Vaatetusvuosi oli 1944, villavuosi 1947 ja perinteiden vuosi oli 1959. Teemavuodet tulivat 1970-luvun puolivälissä kaksivuotisiksi ja 2000-luvulla on vietetty kolmivuotisia teemavuosia. (Marttinen 2011, 20–23.) Siirtyminen useampivuotisiin teemakausiin helpottaa kaikkien marttatoimijoiden suunnittelua ja konkreettista toimintaa.

Vuosina 2014–2016  Marttojen teemana on ”Martoissa on arjen mahdollisuus” ja vuonna 2014 slogaanina on ”Elämä on parasta itse tehtynä”. Marttaliitto toivoo marttayhdistysten ottavan yhä enemmän vastuuta Martanpäivän yleisistä tapahtumista ja nyt kannustetaan erilaisten käsityötapahtumien järjestämiseen yleisöneuvontana. Pohjois-Savossa esimerkiksi kumihimoiltiin Oravikosken kyläkaupalla Martanpäivänä tänä vuonna. Ohjaajana toimi martta, joka on käsityötieteen opiskelija. Käsityöneuvontaa antavan ohjaajan tulee hallita käsityötekniikka, jota hän neuvoo toisille. Tällainen neuvonta voidaan nähdä vertaisohjaajan roolissa tai oppipoika-kisälli-mestari roolina. Monilla martoilla on hiljaista tietoa, joka on syntynyt kokemuksen kautta, joka olisi hyvä saada asiasta kiinnostuneiden ihmisten käyttöön.

Martat ovat osallistuneet innolla käsityökilpailuihin. Kilpailut ovat samalla tehokasta neuvontaa ja käsityötaidon kehittämistä. Kaikki kilpailutyöt arvioidaan. Arvioinnissa ohjataan valitsemaan oikea materiaali ja tekotapa sekä tekemään laadukasta jälkeä. (Haltia 1974, 80.) Suostutuimpia kilpailuja ovat olleet nopeasti ratkaistavat kilpailut. Villavuonna (1947) oli kilpailuja langan kehräämisessä ja sukan neulomisessa (Marttinen 2011, 23). Myöhemmin villasukkia on neulottu kilpaa muun muassa Martanpäivänä 26.7. Mikkelissä. Marttapiirit ja -yhdistykset ovat järjestäneet paikallisia käsityökilpailuja jäsenilleen. Pohjois-Savon Martat järjesti esimerkiksi vuonna 2008 käsityökilpailun, jossa painotettiin suunnittelussa ja toteutuksessa kestävää kehitystä ja kierrätystä.

Marttajäsenet käsityötaidon neuvojina

Käsitöiden tekeminen vapaa-ajalla kiinnostaa ja motivoi ihmisiä yhä. Yksilöt haluavat tehdä käsillä jotain vastapainona teknologialle ja tämä korostuu harrastusten parissa (Ihatsu 2006, 20.) Käsityöt koetaan vastapainona työlle, mutta myös kiireisen, stressaavan yhteiskunnan protestiksi. Nykyisin käsitöiden tekemiseen liittyviä teemoja ovat ympäristöystävällisyys, kestävä kehitys ja ekologisuus. Puhutaan paljon myös käsitöiden tekemisen terapeuttisuudesta (Kokko 2007, 7.)  Pölläsen (2012, 1) mukaan käsityön terapeuttisuus perustuu ”taitojen ja tietojen kehittymiseen, oman kehon materiaalin ja välineiden, ajattelun ja tunteiden hallintaan sekä käsityöhön liittyviin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin”.

Vuodesta 2012 martoilla on ollut mahdollista aloittaa käsitöiden opiskelu ja suorittaa käsityön osaajapassi. Osaajapassin tavoitteena on lisätä ja syventää käsityötietoja ja antaa valmiuksia jakaa entistä paremmin osaamista omassa tai naapuriyhdistyksen tai piirin erilaisissa tapahtumissa. Marttojen yhdistys- ja käsityötoiminta on harrastustoimintaa, jossa jaetaan omaa osaamista toisille. Harrastustoiminnan tavoite on yhdessä tekeminen ja uusien asioiden oppiminen. Pohjana toiminnalle on jaettu asiantuntijuus. Asiantuntijat ovat kiinnostuneita yhdistystoiminnasta ja haluavat jakaa neuvoja ja antaa ohjausta. Oleellista yhteisön yhteistyössä on jaettu tietämys (ks. Lahti, Seitamaa-Hakkarainen & Hakkarainen 2004). Tiedon jakaminen voi olla kirjallisia ohjeita, visuaalisia luonnoksia ja kuvia sekä kädestä pitäen neuvomista.

Marttajäsenet ovat usein itseoppineita käsityön harrastajia. He ovat hankkineet kokemuksia tekemällä ja oppineet oivaltamaan esimerkiksi materiaalien valinnan merkityksen tiettyyn työtapaan. Harvalla martalla, joka toimii vertaisohjaajana marttayhdistyksissä ja -piirissä, on ammatillista koulutusta taustalla. Toki sellaisiakin marttoja on. Marttapiirit ovat itsenäisesti toimia yksiköitä, joilla on rajalliset resurssit toimia laaja-alaisesti. Jos piirin neuvojilla ei ole käsityökoulutusta, he eivät lähde vetämään käsityökursseja, koska heiltä puuttuu ammattipätevyys. Marttaneuvojat, useimmat nykyisin ravitsemus- ja puutarha-alan ammattilaisia, eivät toimi kuin omalla pätevyysosa-alueellaan. Tällä halutaan varmistaa neuvonnan laatu. Moni uskoo marttaneuvojien toimivan harrastuspohjalla Martoissa. Näin ei kuitenkaan ole, he ovat ammattilaisia omalla sektorillaan ja he saavat siitä palkkaa. Yhdistyksissä toimivien jäsenten, marttojen, toiminta on harrastusta ja perustuu pitkälle vapaaehtoistoimintaan. Heidän toiminta voidaan luokitella puuhasteluksi omaksi ja toisten iloksi. He saavat siitä monenlaisia kokemuksia, tiedot ja taidot karttuvat, sosiaalinen ja kulttuurinen vuorovaikutus antaa hyvinvointia. Terapeuttisuudesta ei voida virallisesti puhua, koska terapialla on tietty tahtotila, jota ammattilaiset johtavat.

Käsityön ohjaus lisää sosiaalista vuorovaikutusta erityisesti yksineläjien arkeen. Monille marttatoiminta on erityisen tärkeä sosiaalisen vuorovaikutuksen vuoksi, jolloin yhdessä opetellaan uusia taitoja sekä tehdään käsitöitä yhdessä. Tämä on yksi syy, miksi kässämarttojen toimintaryhmiä on nykyisin perustettu. Samanhenkiset ihmiset kokoontuvat tekemään itselle mieluisia asioita. He myös tukevat ja innostavat toisiaan. Monet käsityöpaikat eivät välttämättä ota vastaan yksittäisiä vierailijoita, mutta ryhmiä puolestaan odotetaan.  Yhdessä on mielekkäämpi lähteä käsityöretkille. Pienetkin asiat tukevat psyykkistä hyvinvointia, jolloin mieli voi paremmin. Ilo auttaa jaksamaan. Se myös rentouttaa kiireisen elämän keskellä. Jotkut haluavat myös haastetta eli kokeilevat esimerkiksi uusia menetelmiä neulomisessa. Se voi tukea muistia ja sitä kautta yksilön hyvinvointia.

LOPUKSI

Kouluaikaiset kokemukset voivat vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti myöhemmin käsityöharrastukseen. Negatiiviset koulumuistot on mahdollista kääntää onnistuneen vapaa-ajan ryhmän tukemana antoisaksi vuorovaikutukseksi ja uuden miellyttävän tunteen saamiseksi itselle. Yhteisön tuki voi laukaista flow-tunteen käsitöitä tehtäessä. Henkilö, jolla on miellyttäviä koulumuistoja käsitöiden tunneilta, on mahdollisesti jatkanut käsityöharrastustaan, jolloin hänen tieto- ja taitomäärä on vuosien saatossa kasvanut. Tällaisella henkilöllä on hiljaista tietoa, jota monet eri tahot arvostavat. He ovat myös harrastuspiireissä kysyntää. Elämysten saaminen käsitöistä on yksi tapa saada hyvinvointia itselle. Hyvinvointi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Monelle käsitöistä saatava hyvinvointi liittyy onnistumisen tunteisiin, sosiaaliseen vuorovaikutukseen tai hyvän tekemiseen muille. Käsityöt voi toimia auttamisen välineenä, kuten esimerkiksi Marttojen vauvansukka- tai peittoprojektit.

Tulevaisuuden käsityöt seuraavat yhteiskunnallista muutosta ja trendit vaikuttavat käsitöihin. Yksilölliset tuotteet kiinnostavat tekijöitä, joten käsityöt antavat mahdollisuuden toteuttaa itseään. Kun tulos vastaa suunnitelmaa, siitä saa iloa ja onnistumisen riemua. Vaikka tulos ei vastaisi omaa mielikuvaa, siitä voi oppia materiaalitietoutta ja tekniikan sopivuutta. Positiivinen oppiminen ja vire auttavat meitä jaksamaan koko elämän saralla, niin vapaa-ajalla kuin työelämässä. Hyvinvointi on lopulta pienistä asioista kiinni, ja kaikkien meidän on mahdollista kokeilla, jos vain haluamme esimerkiksi käsitöiden tuomia vaikutuksia. Sosiaalinen vuorovaikutus ja yhteisöllisyys toteutuvat Martoissa ketjukoulutuksen kautta. Kaverilta tai ystävältä oppiminen tukee molempien osapuolien hyvinvoinnin kehitystä ja tasoa. Marttojen toteuttamat käsityötempaukset ovat yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

Käsityötaidot siirtyivät ennen sukupolvelta toiselle perheen, kyläyhteisön tai kouluopetuksen kautta. Marttojen 115-vuoden aikana käsityön tekeminen on muuttunut. Martat ottivat informaalina kasvattajana oman roolin käsityötaitojen opettamisessa jo varhaisessa vaiheessa. Marttaneuvojien työnkuvaan kuuluu enää harvoin käsityötaitojen opettaminen, kuten esimerkiksi ”tallukoiden” tai patjan tekeminen. Nykyään pääpaino on marttajäsenten tiedon jakamisessa toisilleen tukien ja kannustaen sekä aikuisille että lapsille ja nuorille. Kuuluminen aikakansaseuraavaan yhteisöön ja osallistumalla yhteisölliseen tekemiseen ovat merkittäviä niin yksilön jaksamien ja hyvinvoinnin kannalta, mutta tärkeänä osana on yhteiskunnallinen aspekti ennaltaehkäisevän työn näkökulmasta.

Marttaorganisaatiolla on omat järjestöasut, jota neuvojat (ammattilaiset tai vapaaehtoistoimijat) pyrkivät käyttämään yleisötilaisuukisissa. Tapahtuman luonne ja sää vaikuttavat asun valintaan, onko sen nykyaikainen marttailuun viittaava t-paita vai järjestön tunnuksena tunnettu ruutupaita vai -mekko neuvojilla päällä. Yhtenäisen asun tavoitteena on kertoa myös ryhmästä yhteisönä. Neuvontatilaisuuteen osallistujat huomaavat heti vaatetuksesta, kuka ohjaa tai neuvoo. Marttavaate on samalla käyntikortti.

Marttojen slogan ”Elämä on parasta itse tehtynä” kannustaa kokeilemiseen ja itsensä toteuttamiseen. Se voi olla avain elämyksiin. Elämysten kauttaa oppii uusia asioita. Elämykset voivat tuoda parempaa hyvinvointia meille jokaiselle, kun uskalletaan suhtautua positiivisesti ja ennakkoluulottomasti arjessa tapahtuviin toimintoihin ja opetella uusia työtapoja, tekniikoita tai materiaalien käyttöä. Yhdessä tekeminen on usein virikkeellisempää kuin yksin puurtaminen. Yhdessä syntyy sosiaalinen vuorovaikutus, jossa tiedot ja taidot vaihtuvat luonnollisesti ihmisten kesken. 

(Tämä teksti on osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden esseestä.)

Marttojen yhteisöllisyys ja yhteisöllinen käsityö

YHTEISÖLLINEN KÄSITYÖ

Tässä luvussa perehdytään yhteisölliseen käsityöhön ja vapaa-aikana tapahtuvaan marttojen käsityöharrastukseen. Martat ovat halunneet omissa käsityökoulutuksissa tuoda esille yhteisöllistä käsityötä. Se on tapahtunut kannustaen ompelemaan omia marttaorganisaation järjestötunnuksina käytettäviä asuja ja asusteita sekä ottamalla osaa yhteisiin käsityöprojekteihin. Pienet käsityöryhmät toimivat hyvin vertaistuen ohjauksella.

Harrastajien yhteisöllisyys

Yhteisöllisyyden määrittely ei ole yksiselitteistä ja terminä yhteisöllisyys on muuttunut aikojen kuluessa. Yhteisöllisyys on vuorovaikutuksen, sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta syntyvä kokemus. (Heinonen 2008, 13–14.) MOT Kielitoimiston sanakirjan (2014) mukaan yhteisöllisyys tulee tunteesta yhteisöön kuulumisesta. Synonyymisanakirjan (2014) mukaan yhteisöllisyyden synonyymi on yhteisö.

Yhteisön määrittely on myös moniulotteinen. Yhteisö voidaan määrittää tilaksi tai paikaksi (Heinonen 2008, 14). MOT Kielitoimiston sanakirjan (2014) selittää yhteisön olevan ”elämänmuodon, taloudellisten tai aatteellisten päämäärien tms. perusteella kokonaisuuden muodostava ihmisryhmä tai yhteenliittymä”. Synonyymisanakirjan (2014) mukaan yhteisön synonyymeja ovat muun muassa perhe, kylä ja kansa. Yhteisö voi olla myös joukko ihmisiä, joilla on sama harrastus, kuten esimerkiksi marttatoiminta.

Vapaa-aikaa korostetaan ja määrää sekä laatua pohditaan monilla eri foorumeilla. Vapaa-aika määritellään eri tavoin. Vartiainen (2010, 7) on tiivistänyt vapaa-ajan seuraavasti: ”Vapaa-ajalla tarkoitetaan työn ja opiskelun ulkopuolista aikaa. Vapaa-aikaa käytetään yleensä rentoutumiseen tai virkistäytymiseen, ja vapaa-ajalla solmitaan sosiaalisia suhteita esimerkiksi harrastusten avulla.” Harrastaminen tapahtuu vapaa-ajalla ja se voi olla minkälaista toimintaa tahansa. Ihmiset valitsevat harrastukset oman mielenkiinnon, kiinnostuksen tai ilon ja rentoutumisen vuoksi. Harrastuksen yksi piirre on yhteisöllisyys, sillä harrastusyhteisöissä jäsenet pyyteettömästi jakavat tietoa ja tukevat toisiaan. (Metsämuuronen 1995, 17–18.)  

Ihmisten vapaa-ajan määrä on lisääntynyt, mutta samalla vapaa-ajasta kilpailevat yksilön ja perheen kanssa monet tahot, kuten erilaiset harrastukset. Harrastukset ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnille. Tilastokeskuksen (2014) mukaan vuosina 1981–2002 naisten käsitöiden määrä oli hieman laskenut, kun miesten oli kasvanut. Viime vuosina on ollut havaittavissa käsityöinnostuksen lisääntymistä, mutta virallisia tilastotietoja siitä ei ole tällä hetkellä saatavissa. Suosituin itse tekemisen harrastuksen muodoista oli käsityöt (72 %) vuonna 2002 (Tilastokeskus 2014). Marttatoiminta kilpailee erilaisten toimintojen niin harrastusten kuin luottamustoimien kanssa ihmisten vapaa-ajasta. Jokaisen yksilön on tehtävä valintoja ja päätöksiä omien intressien ja kykyjen mukaan, mutta myös käytettävissä olevan vapaa-ajan mukaan valitessaan itselleen harrastuksen. Martoissa toimiessaan henkilö itse päättää, kuinka aktiivisesti haluaa toimia ja kuinka paljon hän haluaa käyttää aikaansa harrastukseensa. Jäsenenä martat yleensä toimivat yhdistystasolla. Yhdistys päättää itsenäisesti kokoontumiskerrat ja toiminnan muodon, johon jäsenet eli martat voivat vaikuttaa.

Yhteisössä toiminen voi olla kanava hyvinvoinnille (ks. Aalto 2013, 67). Pölläsen (2007) mukaan käsityöharrastustoiminta voi olla yksi keino tehdä ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä psyykkisen hyvinvoinnin osalta. Marttajärjestö on kaikille avoin kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää kotien ja perheiden hyvinvointia sekä kotityön arvostusta (Martat 2014). Marttojen toiminta muodostuu viidestä eri toiminta-alueesta: ruoka ja ravitsemus, kodin talous ja kuluttaja-asiat, kotipuutarha ja ympäristö, kansainvälinen toiminta sekä järjestö- ja yhdistystoiminta, marttaillat ja -retket. Käsityöt kuuluvat yhtenä osana kodin talous ja kuluttaja-asioihin, mutta myös yhdistystoimintaan sisältäen marttaillat ja -retket.

Marttojen yhteisöllinen käsityö

Yhteisöllinen käsityö sisältää sosiaalisen pääoman kasvattamisen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä. Jaetut kokemukset toisten harrastajien kanssa luovat hyvää pohjaa muillekin elämänalueille. (Vartiainen 2010, 120.) Yhteinen Marttojen käsityöharrastus luo elämyksiä ja osana marttailua se voi edesauttaa marttajäsenten identiteetin ja persoonan jalostumista kehityksen kautta. Marttojen yhteisölliset käsityöt ovat olleet prosesseja tavoitteiden määrittelystä niiden saavuttamiseen. Ne ovat yksilökohtaisesti jäsentäneet jäsenten arkea lyhyemmällä tai pidemmällä aikavälillä. Käsityön tuloksista täytyy osata nauttia yksin ja yhdessä. Se osoittaa itselle, mutta myös toisille, mitä on tehnyt ja miten. Vertaistuki, marttaverkoston luominen ja yhteisön tuki kuuluvat omaan käsityöharrastuksen kautta oppimiseen.

Martat ovat saaneet positiivista huomiota, kun vuonna 2009 neulottiin kaikille syntyville suomalaisille vauvoille sukat. Marttajäsenet neuloivat Novitan Martan juhlavuoden väreissä (punainen, vihreä ja sininen) langoista ohjeen mukaan sukkia, jotka jaettiin synnytysosastoilla vauvoille. Sukkia valmistui yli 60.000 kappaletta. Tämä oli yhteisöllinen käsityöprojekti, jossa haluttiin tuoda samalla sukkakulttuuria esille. Vuonna 2011 Martat päättivät jatkaa samalla valtakunnallisella yhteisöllisellä käsityöprojektilla, koska edellinen iso projekti ylitti odotukset. Martat virkkasivat isoäidinneliöitä, joista koottiin peittoja. Ahkerat martat saivat aikaan yli 8000 peittoa. Niitä jaettiin Ensikotiyhdistyksen kautta tarvitsijoille. Ennen ja myöhemmin on ollut pienempiä käsityöprojekteja eri tahojen kanssa. Nämä valtakunnalliset käsityöprojektit osoittavat yhteisöllisen käsityön voiman ja merkityksen suomalaisille.

Marttojen yhteisölliset käsityöt ovat saaneet vähemmän käsitöitä harrastaneet uudelleen innostumaan kädentaidoista. Marttailloissa muisteltiin omia kouluaikaisia kokemuksia käsityötunneista. Osalla oli postitilivisa kokemuksia kerrottavana muille ja osalla oli negatiivisia. Vuorovaikutus opettajan kanssa kouluaikoina on voinut olla monella martalle ongelmallinen, joka on latistanut kokeilut ja yritykset niin neulomisessa, virkkaamisessa kuin ompelemisessa. Äidin tai mummon kannustukset ja neuvonta ei siinä vaiheessa ole tuntunut innostavalle. Mielekäs valtakunnallinen, yhteisöllinen käsityö, saivat monet martat opettelemaan uudelleen neulomaan ja virkkaamaan. Marttailloissa kokeneet, mestarit, auttoivat noviiseja kädestä pitäen. Monella martalla on hiljaista tietoa, jota on mahdollista jakaa, jos sitä halutaan. Usealle martalle ohjeiden lukeminen on vaikeaa, jolloin tarvitaan henkilö viereen neuvomaan käytännössä, kuinka esimerkiksi sukan kantapää neulotaan. Mestarimartat voivat jakaa keskenään myös omia kokemuksiaan käsityötekniikoista ja materiaaleista. Kokemuksen kautta lisääntyy tieto.

(Tämä on yksi osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden esseestä.)

Käsityömateriaalit

Tarkastelen käsityömateriaaleista lähinnä luonnonkuitujen kestävyyttä säilytyksen aikana sekä luonnonväreillä värjäämistä tässä osassa. Täysin synteettiset kuidut eivät ole marttoja lähellä. Marttojen neuvonnassa on aikojen alussa tuotu esille esimerkiksi villaa ja villavaatteita, jotka ovat luonnonmateriaaleja. Tekstiilien oikeanlaisella säilytyksellä on merkitystä, kun halutaan pitää vaatteet ja kodin tekstiilit pitkäikäisinä.

Luonnonkuidut ja tekstiilien säilytys

Karkean jaottelun mukaan kuidut voidaan jakaa eläin-, kasvi- ja tekokuituihin. Eläinkuituihin kuuluvat esimerkiksi eläinten villat ja karvat sekä silkkitoukan kotelosta saatava kuitu. Eläinkuidut ovat pääasiassa proteiinia ja ne kestävät paremmin happamuutta kuin kasvikuidut. Voimakasta emäksisyyttä ne eivät kestä. Kasvikuidut jaetaan lehti-, siemen-, runko- ja hedelmäkuituihin. Kasvikuidut kestävät korkeita lämpötiloja ja emäksisyyttä, mutta eivät happoja. Pellavakuitu saadaan pellavakasvin niinikerroksesta, joka on varren kuoren alla. Pellavalankaa on saatavana sileänä ja pitkäkuituisena ja lyhytkuituisena. Pellavan laatuun vaikuttavat muun muassa käsittelyn eri vaiheet. (Tetri 2013, 37–41.) Martat ovat tuoneet esille kautta aikojen erityisesti suomenlampaan villan. Siitä on opetettu kehräämään lankaa ja valmistamaan lämpimiä vaatteita. Pellava on perinteinen materiaali ja se on näkynyt erityisesti juhlaliinoissa.

Säilytettäessä tekstiilejä tulee kiinnittää huomiota paikan kosteuteen, lämpötilaan ja valaistukseen. Useimmat tekstiilivärit haalistuvat, tummuvat tai kellastuvat, jos valaistus säilytyksen aikana on voimakas. Luonnonkuidut voivat myös haurastua ja lopulta hajota, koska ne kestävät huonosti valon UV-säteilyä. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 13.) Lisäksi villavaatteiden säilytyksessä tulee huomioida kointorjunta. Arvokkaat kansallispuvut kannattaa säilyttää oikein, jolloin ne siirtyvät perintönä sukupolvelta toiselle hyvälaatuisina ja käyttökelpoisina. Marttojen oma juhlapuku, sinivalkoruutuinen marttapuku, on puuvillaa. Vaikka puku ei ole valkoinen, niin käytön jälkeen on parempi säilyttää se silittämättä, koska silitetty vaalea puuvillavaate helposti säilytyksen aikana alkaa kellertyä. Perinteiseen marttapukuun kuuluu erivärisiä huiveja: valkoinen, sininen, punainen ja keltainen. Esiliinoja on kahdenvärisiä: yksivärisiä sinisiä ja tummia raidallisia. Uuteen marttapukuun ei kuulu huivia eikä esiliinaa. Nyt on tullut markkinoille uusi villakangas, marttaraitakangas, jota ei sido marttakankaasta annetut ohjeet. Marttaraitakankaasta voi ommella esimerkiksi vaatteita, asusteita tai kodin tekstiilejä. Näiden kaikkien oikeanlaatuiseen säilyttämiseen kannttaa kiinnittää huomiota, koska marttakankaat eivät ole edullisia.

Marttojen juhlatilaisuuksiin martat pukeutuvat marttapukuun tai kansallispukuun, jos martta sellaisen omistaa. He pukeutuvat mielellään myös marttapukuun, kun on perinteisiin liittyvä neuvontatilaisuus tai juhlien yhtenä osana on esimerkiksi käsitöihin liittyvä näyttely. Tällä tavoin tuodaan esille marttailuun liittyvää kokonaisuutta laaja-alaisesti. Vanhoja marttapukuja ei saa viedä kirpputoreille myyntiin. Puvun voi lahjoittaa marttapiirille tai jollekin martalle. Marttapuku osoittaa yhteisöllisyyttä. Se on marttaorganisaation tunnus. Puvun voi joko ommella itse, teetättää tai hankkia valmiina. Hyvä tapa on koota yhdistyksestä marttapuvusta kiinnostunut yhteen ja luoda käsityöpiiri, jossa yhteisöllisesti, toinen toistaan tukien valmistetaan itselle marttapuku.

Luonnonkuitujen värjääminen

1800-luvun lopulle saakka kaikki tekstiilivärjäykset tehtiin pääasiassa joko kasvi- tai eläinkunnasta saatavilla raaka-aineilla. Suurin osa luonnonväreistä saadaan kasvien eri osista. Voimakkaampia sinisiä ja punaisia värejä saadaan esimerkiksi väripuiden puuaineksista. Kukista, marjoista, jäkälistä ja sienistä saadaan myös erilaisia värejä. Kasviväriaineiden lisäksi on käytetty purppurakotiloita ja hyönteisiä tekstiilien värjäyksessä. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 212.)

Euroopassa värjättiin pääasiassa villaa ja pellavaa, mutta myös silkkiä. Myöhemmin ryhdyttiin värjäämään puuvillaa. Eniten värjättiin lankoja, mutta kuitumassan värjäämistä harjoitettiin lankojen ohella. 1880-luvulla tulivat markkinoille synteettiset värit, jotka kaupallisella sektorilla syrjäytti luonnonvärit. Synteettisiä värejä käytettiin kaikenlaiseen tekstiilivärjäykseen, vaikka kuidut ja menetelmät eivät olisi sopineet. Tämä vaikutti värien kestävyyteen eli ne eivät kestäneet vaatteissa. Nykyisin on tarjolla synteettisiä värejä, jotka on kehitelty juuri kyseiselle kuidulle sopivakasi. Reaktio- eli reaktiivivärit ovat nykyisin suosittuja tekstiilivärjäyksessä niiden helppokäyttöisyyden ja värin tasalaatuisuuden vuoksi. Reaktiovärit reagoivat kuitumateriaalin kanssa, joten värin kesto on hyvä. Reaktioväreillä voi värjätä muun muassa puuvillaa ja pellavaa, jolloin värien kiinnittymiseen käytetään alkaalista (sooda) lientä. Villaa voidaan tietyillä reaktioväreillä värjätä, mutta silloin värien kiinnittymiseen tarvitaan etikkaa liuokseen (ph noin 5). Värien kiinnittyminen voidaan varmistaa laimealla alkaalikäsittelyllä. Villatuotteiden värjäyksessä tulee huomioida, että värjäyslientä on riittävästi eli siellä on tilaa liikutella niitä. Villa ei pidä suurista lämpötilan vaihteluista eikä paljosta muokkauksesta. Tällöin villa huovuttuu. Värjättävien lankojen tai tekstiilien tulee olla puhtaita. Niissä ei saa olla mitään lisäaineita, jotka estävät värien imeytymisen kuituun. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 212–215.)

Martat tunnetaan sienineuvonnasta. Neuvonta on keskittynyt enemmän ruokasieniin, mutta nykyisin sienineuvonnassa tuodaan esille yhä enemmän värjäyssieniä, koska värjääminen kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän. Marttojen erikoisneuvojan oma tausta vaikuttaa osittain sienineuvonnan näkökulmaan. Pohjois-Savossa huomioidaan lapset aikuisten lisäksi sienineuvonnassa. Marttaliitto ja -piirit ovat kouluttaneet piirin avuksi marttajäseniä, joita käytetään piirien sienineuvonnassa apuna. Jos sienimartalla on lisäksi sienineuvojan tai keruutuotetarkastajan pätevyytenä käsityökoulutus, hän haluaa tuoda esille neuvonnassa sienivärjäyksen. Sienet ja lampaanvilla on kestävän kehityksen mukaista toimintaa eri tasoilla, johon Martat pyrkivät. Ekologisuus on asia, johon halutaan panostaa.

(Tämä on yksi osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden esseestä.)

Käsityöt tyttöjen kasvatuksessa

JOHDANTO

Marttajärjestö on 115-vuotias, mutta edelleen aikaansa seuraava kansalaisjärjestö. Alun perin Martat perustettiin sivistämään koteja. Nykyään Marttojen toiminta on edelleen uuden oppimista, yhteisöllistä toimintaa ja yhdessä oppimisen iloa. Tänä vuonna teemana on ”Elämä on parasta itse tehtynä”, joka näkyy niin Marttaliiton, Marttapiirien kuin myös Marttayhdistysten toiminnassa. Pohjos-Savon Martat järjesti esimerkiksi Oravikoskella Martanpäivänä 26.7.2014 käsityötapahtuman, opastusta kumihimoiluun. Marttaliitto toivoi, että tänä vuonna käsityöt näkyisivät erityisesti kesätapahtumissa ympäri Suomea.

Marttatoiminta on yksi mainio ja oivallinen tapa kehittää itseään. Marttojen kädentaitotoiminta on ruoan ja ravitsemuksen sekä puutarhahoidon ohella yksi tärkeimmistä vetovoimatekijöistä marttatoiminnassa. Sen huomaa yhdistystasolla selkeästi. Kun marttaillan aiheena on kädentaitoihin liittyvä kurssi, se täyttyy nopeasti. Tämä osoittaa sen, että marttojen kädentaitojen jakamista tarvitaan edelleen, mutta nyt muoto on itsensä toteuttamista ja hyvinvoinnin tuottamista itselle ja muille. Toiminnan alkuvuosikymmeninä se oli taitojen opettelua välttämättömyystuotteisiin

Tällä hetkellä käsillä tekeminen on trendikästä. Uusia tekijöitä on tullut nuorista. Kestävä kehitys tuo myös käsityöt uuteen valoon, kun muodistetaan vanhoja vaatteita tai tehdään niistä aivan uusia tuotteita. Terapeuttinen näkökulma on käsityötoiminnassa otettava huomioon eli käsitöillä saadaan aikaan myös hyvinvointia. Sillä voidaan myös aktivoida syrjäytyneitä, ikäihmisiä ja nuoria. Käsitöillä on monta ulottuvuutta, joita pitäisi hyödyntää vielä enemmän Marttojen toiminnassa. Tänä vuonna Martat järjestävät yhteistyössä Burdan ja Novitan kanssa käsityö- ja hyvinvointiaiheisen risteilyn syyskuussa, joka kuvaa osaltaan käsityön moniulotteisia mahdollisuuksia ja vaikutuksia.

Käsityön merkitys on nousemassa muutoksen yhteiskunnassa eri tavoin esille. Ihmiset haluavat nykyisin toteuttaa itseään käsin tekemällä, jolloin voidaan kohottaa itsetuntoa ja samalla saadaan aikaan viihtymistä ja tekemistä itselleen. Käsitöitä tekemällä yksilö voi harjoittaa ongelmanratkaisuntaitoja, käden ja silmän yhteistyötä, luovuutta, oman toiminnan suunnittelua ja tavoitteen saavuttamista. Käsitöillä on monimuotoiset positiiviset vaikutukset yksilöön, toimii hän sitten opettajana, opastajana tai oppilaana.

Taitavat martat, mestarit, kannustetaan marttatoiminnassa tuomaan itsestään hiljaisen tiedon muiden iloksi ja hyödyksi. Mestarimartat voivat halutessaan innostaa kanssasisaria kädentaitoihin. He voivat pitää pikkukokkikursseilla käsityökursseja tai olla yhteyshenkilöinä, ohjaajina, piirin tapahtumassa tai järjestämillä kursseilla.

KÄSITYÖT TYTTÖJEN KASVATUKSESSA

Tässä luvussa tarkastelen alkuun tyttöjen käsitöitä kasvatuksessa keskittyen tekstiilitöihin.  Kasvattajina toimivat formaalit ja informaalit instituutiot ja organisaatiot. Virallisina eli formaalina kasvattajina toimivat esimerkiksi koulut ja epävirallisina eli informaaleina kasvattajina puolestaan muun muassa perhe, kaverit, vertaisryhmät, harrastusryhmät ja media. (Kokko 2007, 4.) Marttajärjestö sen eri tasoilla (Marttaliitto, Marttapiirit ja Marttayhdistykset) kuuluu informaaleihin kasvattajiin. Keskityn tarkemmin kappaleessa 5 pohtimaan, millä tavalla Marttajärjestö on ennen tukenut tyttöjen ja naisten käsityön neuvontaa ja millä tavalla nykyisin käsityöt näkyvät jäsenten toiminnassa.

Koulut käsityön kasvattajina

Koulun tekstiilityönopetus kasvattajana on luonut mielikuvia tytöille kuuluvista käsityön taidoista. Käytännöt ovat ohjanneet tyttöjä huolehtimaan kodin viihtyisyydestä ja perheen hyvinvoinnista. He ovat oppineet valmistamaan itselleen, mutta myös muille lahjoiksi käsin valmistamia tuotteita. Käsityöt voivat toimia sosiaalisen vuorovaikutuksen osana antaen valmistajalle, mutta myös vastaanottajalle, hyvän olon tunteen välittämisestä, lämmöstä ja hoivasta. (Kokko 2007, 124–125.)

Yhteiskunnan arvojen ja normien siirtäjänä koululla on merkittävä rooli. Yhä edelleen kouluissa rooleja ohjaavat perinteiset toiminnot, jotka pitävät yllä naisten ja miesten ominaisuuksia, asemia ja toimintaa. Opettajilla ja heidän pedagogisella toiminnalla on vaikutusta tyttöjen ja poikien valintoihin. Kouluopetus on näyttänyt formaalilla, opetussuunnitelman tasolla, samanlaiselta molemmille sukupuolille, mutta käytännössä viimeistään yläkoulussa suurin osa tytöistä valitsee tekstiilityön vapaavalintaiseksi aineeksi. (Kokko 2007, 26–30.)

Peruskoulun opetussuunnitelman (2004) mukaan käsityön opetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan käsityötaitoja, jotta hänen itsetuntonsa kasvaisi sekä hän kokisi iloa ja tyydytystä valmistaessaan tuotteita. Käsityöperinteet ovat yksi osa-alue, johon myös oppilaat tutustuvat. Parhaillaan on menossa opetussuunnitelman muutos, OPS 2016. Tavoitteena on, että opetukseen voidaan siirtyä 1.8.2016 alkavan lukuvuoden alusta lähtien. Nykyinen tekstiilityönopetus lähestyy kokonaisesta käsityön näkökulmasta opetusta, jossa yhdistyy yksilöllinen ja yhteisöllinen käsityöprosessin kaikki vaiheet: ideointi, suunnittelu, valmistus, reflektointi ja arviointi (ks. Pöllänen & Kröger 2004).

Käsityöharrastus kasvattajana

Formaalin käsityön kasvatuksen rinnalle tarvitaan myös informaalia kasvatusta. Usein harrastukset välittävät enemmän käsitöiden perinteitä kuin kouluorganisaatiot. Koulussa tunnit ovat rajallisia ja siellä pyritään opettamaan alkuun erilaisia käsityötekniikoita, mutta syvemmin perehtyvät yksilöt vapaa-ajalla käsitöiden monipuolisiin vaihtoehtoihin. Yleensä tytöt saavat vapaa-ajalla omalta äidiltään, mummoltaan tai muilta sukulaisilta ja tutuiltaan lisäopastusta. Aikuisilla on jo kokemusta ja hiljaista tietoa, jota he mielellään jakavat. Käsitöitä tekevät haluavat tiedon myös siirtyvä sukupolvelta toiselle.

Taitoa voi olla vaikea oppia kirjatiedon perusteella, mutta seuraamalla taitavan henkilön tekemistä se on helpompaa ja luontevampaa. Hiljaisen tiedon, ammattitaidon, siirtymistä sukupolvelta toiselle käytetään erityisesti käsitöissä. Hiljaisen tiedon saattamista kirjalliseen muotoon on hankalaa, mutta käytännössä näyttämällä, demonstroimalla, se on usein helpompaa kuvata. (Anttila 2005,73.)

Suomen kielessä käytetään yleensä termiä hiljainen tieto, mutta synonyymeinä on myös hiljainen osaaminen, hiljainen tietämys, piilevä tieto, sanaton tieto, tacit-tieto, kokemusperäinen tieto, kokemuksellinen tieto ja kokemuksellinen osaaminen (Virtainlahti 2009, 31). Niiniluoto (1989, 51) käyttää termiä piilevä tieto.  Piilevällä, hiljaisella tiedolla tarkoitetaan tietoa, joka on hankittu ja saavutettu kokemuksen kautta aistimalla, havainnoimalla ja konkreettisesti tekemällä erilaisia asioita. Englannin kielessä käytetään termiä tacit (äänetön, hiljainen, sanaton) knowledge (tieto). Ruotsin kielessä vastaava käsite on tyst kunskap.

Hiljainen tieto on henkilökohtainen asia. Tämän vuoksi siitä on vaikeaa kommunikoida, keskustella. Kuten ihmisten ihanteet ja arvot, hiljainen tieto on yksilön toiminnoissa ja kuuluu hänen persoonallisuuteensa. Hiljaisesta tiedosta voidaan erottaa kaksi osa-aluetta: tekninen ja kognitiivinen. Kognitiivisessa osa-alueessa näkyy uskomukset, ihanteet, arvot ja mielikuvat. Hiljainen tieto hankitaan ilman varsinaista kommunikointia. Oppipoika-kisälli-mestari-työskentelyssä oppija havainnoi, seuraa ja jäljittää ammattitaitoisen mestarin työskentelyä ja harjoittelee samalla tavalla. (Anttila 2005, 75.)

Mestari on monisäikeinen käsite. Mestariksi voidaan nimittää sellaista henkilöä, joka osaa tehdä jotain paremmin kuin muut. Yksi tunnusomainen piirre mestarissa on se, että hän on taitava ja hän nauttii useiden eri tahojen suosiota taidoissaan. (Hakulinen 2010, 75.) Marttatoiminnassa on monenlaisia käsityöntaitajia. Osa taitavista martoista täyttää mestarin tunnusomaiset piirteet. Tällaiset martat ovat yhdistyksen voimavara, mutta myös piirit hyödyntävät eri tapahtumissa ja kursseilla heidän taitojaan. Harvalla marttapiirillä on neuvojaa, jolla on käsityöalan koulutus, jolloin hän voisi myös toimia esimerkiksi tekstiilitöiden neuvonnassa. Marttaliitto on vuosien kuluessa kouluttanut vapaaehtoisia toimijoita käsityön kursseilla. Viimeisimpiä kursseja oli esimerkiksi ryijykurssi Helsingissä. Marttapiiri valitsee koulutettavat martat, yleensä yksi tai kaksi pääsee kursseille. Koulutettu martta järjestää oman koulutuksen jälkeen maakunnassa kursseja jäsenille. Koulutus perustuu ketjukoulutukseen, jolloin vertaisohjaajana toimitaan jäsenistön keskuudessa. Tämä on luonteva tapa oppia uusia taitoja.

Yhteisö tukee käsityöharrastuksen ylläpitämistä, sosiaalista pääomaa ja edistää terveyttä.  Kuuluminen myönteiseen yhteisöön ja vapaaehtoiseen harrastusryhmään pidentää ikävuosia (Hyyppä 2005, 17–19). Tekstiilityöt ryhmätekemisenä tuo esille yhteisöllisyyden. Ryhmän koostuessa eri-ikäisistä henkilöistä se rakentaa heidän välilleen solidaarisuuttakin. Tekstiilityöt rakentavat sosiaalista perinnettä, jossa huvi yhdistyy hyödyllliseen ja mukavaan toimintaan. Tekstiilitöitä tehtäessä yksilö voi keskittää ajatuksensa vain työhönsä unohtaen ajantajun, samalla rauhoittua ja rentoutua. (Kokko 2007, 126.) Marttaliitto on kannustanut viime vuosina perustamaan käsityötoimintaryhmiä. Ajatuksena on, että samanhenkiset ihmiset oppivat toisiltaan uusia asioita toinen toistaan tukien ja kannustaen. Samalla on mahdollista miettiä omia paikkakuntakohtaisia projekteja.  Käsityöprosessissa suunnittelu ja valmistus tuovat esille yksilöllisen ja yhteisöllisen näkökulman, jolloin ideoita arvioidaan yhdessä ja tarkastellaan laajemmasta näkökulmasta tuotteen käyttökelpoisuutta (Suojanen 1992, 22). Marttojen arvot tukevat vähäosasten auttamista. Yhdessä on mahdollista toteuttaa käsitöiden avulla erilaisia hyväntahdon auttamisia. Samalla yksilö, martta, voi käsitöiden avulla saavuttaa myös hyvinvointia itselleen sekä psyykkisesti että sosiaalisesti. 

(Tämä on yksi osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden osiosta.)

Kumihimo

Kumihimo eli japanilainen punonta on helppo tapa tehdä erilaisia nyörejä.

Yksi tapa on punoa nauha, jossa on seitsemän lankaa ja lankaa siirrettään aina kahden langan yli. Leikkaa pahvilaatikosta noin 10 cm:n ympyrä, johon teet viillot reunoihin. Tässä tavassa punoa on ympyrän ulkoreunoilla 8 viiltoa. Laita pahvin toiselle puolelle langat solmuun ja siihen pieni paino. Se helpottaa työskentelyä, mutta paino ei ole välttämätön. Tämän jälkeen vie langat loviin, jonka jälkeen siirrät lankaa aina kahden langan yli.

Kiinalainen kierrenyöri

Viiltoja kiekon reunoissa on 24 kpl. Kuvan nyörissä on kaksi sinistä lankaa, kaksi punaista ja kaksi vihreää lankaa. Ne sidotaan keskeltä yhteen ja laitetaan pahvin keskellä olevasta reiästä läpi ja sinne laitetaan pieni paino. Tämän jälkeen ryhdytään siirtämään lankoja seuraavasti:

- siirrä lanka (kuvassa vihreä) lovesta oikealta ylhäältä oikealla alas, saman värin viereen

-.siirrä lanka (kuvassa vihreä) vasemmalta alhaalta ylös, saman värin viereen

- käännä kiekkoa vastapäivään

-.toista seuraavalla värillä (seuraava olisi sininen).

Alla olevassa kuvassa on valmiita nyörejä. Kiinalaiset kierrenyörit ovat paksumpia, koska niissä on enemmän punottavia lankoja.

Nyt kumihimoilemaan! Martat kumihimoilevat la 26.7.2014 Hennan puodin edustalla Oravikoskella.