Matkailu taiteen poluilla

Taidematka

Turistikohteet voidaan jakaa kolmeen luokkaan. Ne voivat olla romanttisia tai ryhmäkohteita, historiallisia tai nykyaikaisia sekä autenttisia ja ei-autenttisia. (Urry 1990, 104.) Taidematka voi sisältää yhden osan kustakin luokasta. Kohde määrittelee sen itse sisällön ja toiminnan mukaan.

Monet erilaiset asiat ja kiinnostuksen kohteet ohjaavat matkailijoita heidän tehdessä valintoja matkakohteesta. Matkailijalla on yleensä mielikuva unelmamatkasta ja odotuksella on iso merkitys mielikuvan muodostumisessa. Ihmisten tarve tietää ennakkoon suunnittelemastaan matkasta vaihtelee. Etukäteistieto auttaa ohjaamaan ja valitsemaan kohteen ja mitä kohteessa haluaa nähdä. Matkailijat voidaan jakaa eri tyyppeihin, joista yksi matkailijatyyppi on kulttuurimatkailija.

Kulttuurimatkailijaa kiinnostaa muun muassa taide. Visuaalisuus ilmentää eniten kaikkia aisteja; asento ja sijainti vaikuttavat, mitä nähdään (Jokinen & Veijola 2003, 260). Markkinoijan voi olla vaikea visualisoida kulttuurista vetovoimaa. Golf- tai luontomatkan markkinointi voi olla joskus helpompaa kuin saada kuvista mielenkiintoa herättävä kuvakollaasi taidematkailijalle.  Leila Koivunen (17.10.2014) kertoi, että matkakokemus ”kehystetään” ennakkotiedon mukaan ja usein matkailijat metsästävät kohteita, joissa on otettu paljon kuvia.

Miettiessäni edellisen tutkinnon suorittamisen jälkeen ”palkintomatkaa” itselleni ja pojalleni, tutkin hieman ennakkoon erilaisia vaihtoehtoja pidennetylle viikonloppumatkalle Eurooppaan. Päädyimme Pariisiin, kun tätini ja serkkuni olivat myös samana ajankohtana siellä. Tädilleni ei ollut ollenkaan tärkeitä maailmankuulut nähtävyydet, kun minun oli nähtävä Mona Lisa Louvressa, Riemukaari ja Eiffel-torni. Jotta Mona Lisan näkeminen onnistuisi helpoimmin ilman pitkiä jonoja, päätin mennä poikani kanssa sinne sunnuntaina heti aamusta jonottamaan. Päästyämme sisälle Louvreen suuntasimme välittömästi ensin näkemään ja kuvaamaan minut Mona Lisan kanssa. Kuvan ottaminen tuntui välttämättömälle. Ehkä se voidaan kuvailla myös pakkomielteeksi, kuten niin monella muullakin turistilla on vastaava tarve.

Susan Sontag on todennut kuvan luoneesta, että monella turistilla on pakkomielle kuvata itsensä maailmankuuluisissa paikoissa (Koivunen 17.10.2014). Se osoittaa ja todistaa matkailijan käyneensä kohteessa. Valokuva on konkreettinen jälki. Voin todeta itse toimineeni myös näin. Käydessämme opintomatkalla Turun taidemuseolla otin kuvia merkittävien suomalaisten taiteilijoiden, kuten Akseli Gallen-Kallelan, Hugo Simbergin, Pekka Halosen ja Viktor Westerholmin tauluista. Nykyaikaisen tapaan otin lisäksi selfien Gallen-Kallelan Akka ja kissa sekä Sammon puolustuksen -taulujen edessä. Tämä on hyvin luonteva tapa toimia, jos asia kiinnostaa ja saa ottaa museossa tai taidenäyttelyssä valokuvia. Jos kuvia ei saa ottaa, kuten islantilaisen nykytaitelija Erró on kieltänyt, ei voi syntyä merkittävää elämystäkään. Valokuva voisi toimia apuna kerrottaessa, koska muuten on vaikea verbalisoida tunnelmaa ja tuntemuksia. Valokuva on myös muisto. Jos ei jää mitään konkreettista, ei välttämättä muista lyhyen ajan jälkeen käyneensä paikassa tai sitä tunnelmaa ja niitä ajatuksia, jotka sillä hetkellä olivat mielessä. Monet taitelijat ja turistikohteet, kuten museot, ovat ratkaisseet valokuvaamisen kieltämisen myymällä postikortteja, julisteita ja muita oheistuotteita jostakin taulusta tai figuurista. Se on heille bisnestä.

                                         

Turukulaisen taiteilijan Viktor Westerholmin Syksy

 Hugo Simbergin Perunatyttö

                                          

Akseli Gallen-Kallelan Sammon puolustus

Akseli Gallen-Kallelan Joukahaisen kosto

Akseli Gallen-Kallelan Akka ja kissa

 Pekka Halosen Erämaa

Laura Boxbergin (17.10.2014) mukaan taiteen ja matkailun yhdistämisessä matkailukohteet saavat enemmän kävijöitä taidekohteisiin ja parempaa sekä laadukkaampaa taidetta, kun taas matkailijat saavat enemmän hyviä kokemuksia. Kokemusten vuoksi pitäisi sallia valokuvaaminen taidekohteissa. Kokemukset luovat muistoja, joilla on tärkeä osaa elämässämme ja kerrottaessa kokemuksiamme muille. Myönteiset kokemukset puolestaan toimivat muille osaltaan innostuksena lähteä matkalle katsomaan esimerkiksi merkittävää taidenäyttelyä.

Miten käytännössä saadaan taidekohteista kiinnostavampia? Monet vakiintuneet kansalliset ja kansainväliset kohteet menestyvät maailmankuulujen taideteosten turvin. Kulttuurimatkailijat haluavat nähdä ne, koska niille on vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen aikana muodostunut tietty status. Haasteellisempaa on saada uusille tai kotimaisille nykytaiteen museoille vetovoimatekijää, joka houkuttelee kulttuurimatkailijaa poikkeamaan museoon. Nykyisin on pyritty vaihtuvilla näyttelyillä ja niiden sisällöillä saamaan kiinnostus heräämään. Taidemuseoiden oheisohjelmaa on kehitetty yhdeksi vetovoimatekijäksi. Taidemuseoissa on nykyisin erityisesti lomien aikaan lapsille suunnattua ohjelmaa, joka kannustaa lapsiperheitä katsomaan taidetta uudesta näkökulmasta. Usein taidenäyttelyihin voidaan yhdistää myös musiikkikonsertti tai runonlausuntaa. Taidemuseoiden on ollut pakko löytää uusia tapoja toimia houkutellakseen asiakkaita ja matkailijoita.

Ruotsissa on jälleen mahdollista mennä museoihin maksutta. Miten paljon se lisää todellisuudessa taidemuseoiden kävijöitä? Suomessa pääsymaksut kokoelmanäyttelyihin ovat pienet. Maksun suuruus ei luulisi olevan este mennä katsomaan näyttelyitä, jos taide ja kulttuuri kiinnostavat. Erikoisnäyttelyihin, joissa on maailmankuulua taidetta, ihmiset ovat valmiit maksamaan suurenkin sisäänpääsymaksun.  

Lähteet

Kohde

Turun taidemuseo 17.10.2014

Luennot

Boxberg Laura, Nykytaide matkailukohteen vetonaulana, 17.10.2014

Koivunen Leila, Matkan odotus, kokemus ja muisto, 17.10.2014

Kirjat

Jokinen, E. & Veijola, S. 2003 Mountains and Landscapes: Towards Embodied Visualities kirjassa Crouch, D. & Lübbren, N.  (toim.) Visual culture and tourism. 2003. Oxford: Berg.

Urry, J. 1990.The Tourist Gaze. Leisure and Travel in Contemporary Societies. London: Saga Publications.

Terveellinen pihlajanmarja

Vuoden 2014 yrtti on pihlaja. Pihlaja on monikäyttöinen. Keväällä voi hyödyntää lehtiä ja kukintoja ruoissa ja juomissa. Syksyn tulleessa pihlaja tarjoaa terveellisä marjoja. Kuitenkin harvat hyödyntävät pihlajanmarjoja niiden karvaan maun vuoksi. On hyvä muistaa, että pihlajanmarjat ovat vitamiinipitoisia. Niissä on mm. betakaroteenia, A-vitamiinin esiastetta, melko paljon. C-vitamiinia pihlajanmarjoissa on 98 mg/100 grammassa eli enemmän kuin sitrushedelmissä. Tunnetusti marjoissa on runsaasti flavonoideja, niin myös pihlajanmarjoissa. Marjoista saadaan myös kuituja. Tämän vuoksi marjoja ei kannattaisi siilata esimerkiksi puurosta pois.

Poimiessasi pihlajanmarjoja eri puista, kannattaa maistaa niitä jo poimintavaiheessa. Eri puiden marjoissa on makueroja. Erikseen on viljelty makea pihlajanmarja.

Parina edellisenä yönä on ollut monin paikoin pakkasta. Se on tehnyt hyvää pihlajanmarjoille, jolloin niiden karvas ja hapan maku hieman vähenee. Karvas maku johtuu marjojen sisältämistä parkkiaineista ja sorbiinihaposta. Jos pakkasia ei ole vielä ollut, voit laittaa marjat vuorokaudeksi pakastimeen ja käyttää sen jälkeen. Tämä on keino vaikuttaa myönteisesti marjojen makuun. Tänä vuonna pihlajissa on runsaasti marjoja. Oletko kokeillut valmistaa pihlajanmarjoista vatkattua pihlajanmarjapuuroa? Valmistus tapahtuu samalla tavalla kuin puolukkapuurossa, mutta korvaat puolukat pihlajanmarjoilla. Herkullista!

Vatkattu pihlajanmarjapuuro

1,5 l vettä
5 dl pihlajanmarjoja
2 dl sokeria
2,5 dl kauramannaa

Keitä ensin pihlajanmarjoja muutama minuutti. Siilaa halutessasi marjat pois. Näin saat miedomman makuista puuroa, mutta menetät myös marjojen kuidut. Lisää sokeri ja kauramanna. Keitä noin 15 minuuttia. Jäähdytä puuroa, jonka jälkeen vatkaa puuro kuohkeaksi. 

Kokeile myös pihlajanmarjahillon tekemistä, www.martat.fi.

Pihlajanmarjahillo

1 l pihlajanmarjoja
1,5 dl tummaa siirappia
3 dl hillosokeria

Soseuta pihlajanmarjat. Lisää siirappi. Kuumenna kunnes alkaa muodostua vesihöyryä. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Keitä hilloa 10 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Jäähdytä 20 minuuttia. Tölkitä puhtaisiin kuumennettuihin lasipurkkeihin. Tarjoa esimerkiksi suolaisten keksien ja juuton kanssa. Sopii myös liharuokien lisääkkeeksi.

Ei aliarivoida pihlajanmarjoja, vaan hyödynnetään myös tätä marjaa monipuolisesti säilykkeinä, jälkiruokina ja leivonnaisissa. Itse olen lisännyt pihlajanmarjoja pullataikinaan samalla tavalla kuin rusinoita. Pihlajanmarjojan kanssa sopii hyvin omenaja kesäkurpitsa. Ole luova ja tee kokeiluja. Näin me opimme, mihin se sopii mainiosti ja missä se ei tule oikeuksiin.

Leivotaan marjaisasti

Mansikoista marjamaito, puolukoista punainen puuro, mustikoista paras pöperö, karpaloista kiisseliä.

Suomalaisesta luonnosta ja puutarhasta saa monenlaisia marjoja ruoanlaittoon ja leivontaan. Nyt on marja-aika, jolloin kannattaa hyödyntää ja käyttää marjoja monipuolisesti, koska ne ovat ravintorikkaita. Kaikki marjat ovat hyviä. Toisista marjoista löytyy tiettyjä yhdisteitä enemmän kuin toisista, mutta marjojen monipuolisella käytöllä yhdisteiden määrä tasaantuu kokonaisuudessa.

Suomessa kasvaa noin 50 erilaista luonnonvaraista marjaa, joista 37 lajia on syötäviä. Yli kolmannes näistä on harvinaisia. Kerättäväksi soveltuvia marjalajeja on parikymmentä. Suosituin viljelty marja on mansikka, toiseksi suosituin mustaherukka ja sitten tulevat punaherukka ja vadelma. Myös karviaismarjaa, viher- ja valkoherukkaa, pensasmustikkaa, tyrniä, saskatoonia, marja-aroniaa, ruusunmarjaa ja makeaa pihlajanmarjaa viljellään.

Marjat ovat kasvien hedelmiä

Puhekielessä marjat ovat kaikki pienehköt mehevät marjat. Marjoiksi sanotaan marjoja (mm. puolukka, karpalo, juolukka ja mustikka), luumarjoja (mm. variksenmarja ja sianpuolukka), kerrannaisluumarjoja (mm. lakka, vadelma, mesimarja ja lillukka), eräitä lisähedelmiä (mm. ahomansikka), hedelmystöjä ja marjamaisia käpyjä (mm. katajanmarja). Kaikki marjat ovat oikeastaan hedelmiä. Hedelmä syntyy yleensä kukan sikiämisestä ja hedelmöittyneistä siemenaiheista. Epähedelmä syntyy kukkapohjuksesta. Hedelmät jaetaan meheviin ja kuiviin hedelmiin, joista kuivat edelleen avautuneisiin ja avautumattomiin hedelmiin.

Marjojen satomäärät vaihtelevat vuosittain. Tähän vaikuttaa ympäristötekijät, kuten valo, lämpö, kosteus, ravinteet ja kilpailutekijät. Jokaisella marjalajilla on oma ekologinen lokeronsa, jossa se viihtyy. Esimerkiksi toiset lajit viihtyvät auringossa aukeilla paikoilla, kun toiset taas vain soilla. Hyvä marjasato ehkäisee myös seuraavan ja mahdollisesti sitä seuraavan sadon muodostumista, sillä kukka-aiheet syntyvät useimpiin syötäviin marjakasveihin satoa edeltävän vuoden alkukesänä. Myös paikalliset metsän, suon ja niityn hoitotoimenpiteet vaikuttavat marjasatoon.

Hyödynnä erilaisia marjoja

Marjoja kannattaa käyttää monipuolisesti, koska marjat sisältävät vitamiineja, kuituja, kivennäis- ja hivenaineita, vähän energiaa ja natriumia, terveellisiä siemenöljyjä ja paljon polyfenoleja. Viimeaikaisissa tutkimuksissa luonnonmarjat on todettu erityisen hyviksi flavonoidien lähteeksi. Parhaat ravintoarvot ovat tuoreissa marjoissa.

Mustikka on puolukan ohella tärkeimpiä luonnonmarjojamme. Siitä valmistuvat herkulliset mehut, keitot, piirakat ja puurot. Tuore mustikkapiirakka on yksi rakastetuimpia herkkuja syksyllä. Nykyisin viljellään myös pensasmustikkaa. Mustikan tummansininen väri on peräisin flavonoideihin kuuluvista antosyaaniyhdisteistä, joita mustikassa on luonnonmarjoista eniten. Antosyaaneja on metsämustikassa huomattavasti enemmän kuin viljellyssä pensasmustikassa.

Mustikkapiirakka

2 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 dl maitoa

1 dl sulatettua margariinia

2 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Päälle laitetaan 5 dl mustikoita ja hieman sokeria.

Munat ja sokeri vaahdotetaan, lisää maito ja sulatettu rasva varovasti sekoittaen. Yhdistä jauhot ja lisää ne taikinaan siivilän läpi sekoittaen. Taikina kaadetaan pellille leivinpaperista valmistettuun ”laatikkoon”, jonka koko noin 25 x 25 cm tai pyöreään piirakkavuokaan (halkaisija noin 28 cm). Mustikat ja sokeri ripotellaan päälle ja piirakkaa paistetaan 200-asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa mustikkapiirakan kanssa vaniljakastiketta.

Punaherukka (ennen käytettiin nimeä punaviinimarja) on ollut alun perin luonnonmarja, mutta nykyisin yksi viljellyimmistä marjoista. Viljellyt punaherukat ovat yleensä pohjanpunaherukan ja keskieurooppalaisten lajien risteymiä. Valkoherukka on punaherukan jalostettu muoto, josta puuttuu punainen väri. Näin myös linnut jättävät valkoherukat paremmin rauhaan. Punaherukan marjat ovat maultaan voimakkaan happamia ja hiukan makeita. Raikkaan makunsa ansiosta se on suosittu erityisesti mehumarjana, mutta soveltuu myös leivontaan.

Punaherukkamuffinssit

1,75 dl sokeria

2 kananmunaa

75 g sulatettua voita

1 dl auringonkukan siemenrouhetta

2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 dl punaherukoita

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, siemenrouhe, vaniljasokeri sekä leivinjauhe, yhdistä ne muna-sokerivaahtoon. Lisää sulatettu, jäähtynyt voi sekä marjat. Sekoita taikina tasaiseksi ja lusikoi muffinssivuokiin. Paistaa 200-asteessa noin 12 minuuttia. Tarjoa sellaisenaan tai jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Puolukka on Suomen poimituin luonnonmarja. Siinä on hieno, hapan aromi. Puolukka säilyy survottuna omassa mehussaan sisältämiensä hedelmähappojen, erityisesti bentsoehapon, ansiosta. Puolukka sopii juomiin, ruokiin sekä makeisiin että suolaisiin leivonnaisiin.

Puolukkahyytelökakku

Pohja:

8 isoa piparia

50 g voita sulatettuna ja jäähdytettynä

Täyte:

3 dl kuohukermaa vaahdotettuna

250 g rahkaa

4 dl puolukkasurvosta

1,5 dl sokeria

1,5 rkl vaniljasokeria

1 dl puolukkamehua

8 kpl liivatelehteä

Kiile:

1 dl puolukkamehua

0,25 dl puolukkalikööriä

2 kpl liivatelehteä

Teen ensin pohja. Murenna piparit muruksi ja sekoita sulatetun ja jäähdytetyn voin kanssa massaksi. Laita irtoreunavuokaan leivinpaperia, jonka päälle laitat pohjan tasaiseksi massaksi. Tee täyte. Yhdistä vaahdotettu kuohukerma, rahka, puolukkasurvos ja sokerit, sekoita. Kuumenna puolukkamehu, johon sekoitat vähintään viisi minuuttia kylmässä vedessä lionneet liivatelehdet. Lisää jäähtynyt mehu liivatteen kera täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle tasaisesti. Laita vuoka jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi. Tee kiille kuumentamalla mehu, lisää likööri ja kylmässä vedessä olleet liivatelehdet. Liivatelehdet liukenevat kuumaan mehuun. Kaada kiille täytteen päälle varovasti. Laita vuoka jääkaappiin, jossa kiille myös hyytyy. Koristele kakku ennen tarjoilua.

Puolukkaleipä

5 dl vettä

50 g hiivaa

1 tl hienoa merisuolaa

2 rkl hunajaa

5 dl puolukoita

16 dl hiivaleipäjauhoja

0,5 dl rypsiöljyä

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, lisää sekoittaen hiiva, suola, hunaja, puolukat ja jauhot. Lisää taikinaan lopussa rypsiöljy. Alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota lämpimässä liinalla peitettynä noin kaksinkertaiseksi, jonka jälkeen leivot yhden ison leivän tai kaksi pientä. Kohta leivät. Pistele leivät ennen paistamista. Paista 200-asteessa uunin alatasossa noin 35 minuuttia.

Vadelma kasvaa luonnossa lehdoissa sekä lehtomaisilla ja tuoreilla kankailla. Se on yksi satoisimmista marjoista Etelä-Suomessa. Vadelmapensaita voi löytää myös puron- ja joenrannoilta, kivikoista, hakkuuaukeilta ja tienvarsilta. Vadelmaa myös viljellään. Aromikas vadelma soveltuu marjakeittoihin ja leivonnaisiin.

Suomessa kasvaa pohjanvariksen- ja etelänvariksenmarjaa. Pohjanvariksenmarja on kookkaampi kuin etelävariksenmarja. Lapissa variksenmarjaa kutsutaan yleisesti kaarnikaksi. Ylitalvisia marjoja voi poimia vielä keväälläkin. Variksenmarja on hyvä mehumarja, mutta soveltuu myös piirakoihin, hyytelöihin ja kiisseleihin. Variksenmarjaa voi hyvin yhdistää muiden marjojen kanssa.

Pohjois-Savon maakuntakukka on pihlajan kukka. Kukista syntyy myöhemmin pihlajanmarjoja. Sadusta on lähtöisin ilmaisu ”happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista”. Marjojen maku johtuu niiden sisältämistä parkkiaineista ja sorbiinihaposta. Parhaimmillaan marjat ovat ensimmäisten yöpakkasten jälkeen. Eri puissa marjojen maku vaihtelee, joten kannattaa ennen poimintaa maistaa marjoja. Makeamarjaista pihlajaa viljellään. Yhdistelemällä pihlajan kanssa muita marjoja ja hedelmiä karvas maku vähenee.

Marjainen kääretorttu 

 

Pohja:

2 hanhenmunaa (= 4 sorsanmunaa tai kananmunaa)

1,5 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

0,5 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta                                     

                                                                                                                           

Täyte:

2 dl kuohukermaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

2 dl vadelmia

1 dl pihlajanmarjoja

1 dl variksenmarjoja

0,75 dl sokeria

0,5 rkl vaniljasokeria

Vaahdota munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi vaahdon joukkoon. Sekoita varovasti. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200-asteessa 10 minuuttia. Kumoa leivinpaperille, johon on ripoteltu sokeria. Jäähdytä. Notkista tuorejuusto ja lisää siihen vaahdotettu kerma sekä muut aineet. Kääri rullalle. Koristele halutessasi marjoilla.

Nautitaan terveellisistä marjoista eri muodossa niin tuoreena kuin leivonnaisissa ja ruoanvalmistuksessa. Nyt on hyvä aika lähteä poimimaan tai ostamaan marjoja!

Sienet

Sieniä ympäri vuoden

Sienet ovat lehtivihreettömiä, valtaosaltaan monisoluisia eliöitä. Ne ovat epäyhtenäinen eliöjoukko, jolle on yhteistä yksinkertainen perusrakenne ja toisenvarainen elämäntapa. Ne ovat oma eriytynyt ryhmä kasvien ja eläinten rinnalla. Varsinaisesti suursienikin on kasvualustassaan elävää monivuotista rihmastoa. Sopivissa oloissa rihmastosta kasvaa sienilajille ominainen lisääntymiselin eli itiöemä, joka on se näkyvä sieni, joita poimimme syötäväksi.

Sienten kevätsato saadaan touko–kesäkuussa, jolloin poimitaan korvasieniä ja huhtasieniä.  Kesäsato on kesä–heinäkuussa, jolloin etsimme mm. tatteja, haperoita ja kantarelleja. Paras ja monipuolisin sato saadaan syyssadon aikaan elo–syyskuussa, jolloin poimitaan esimerkiksi tatteja, haperoita, rouskuja ja vahakkaita. Myöhäissyksyn sato on loka–marraskuussa, jolloin luonto tarjoaa suppilovahveroita ja valmuskoja. Vaihtelevien säiden vuoksi satokauden alkamisessa voi olla 2–3 viikon vaihtelut.

Sieniä voi poimia toukokuusta marraskuuhun, kun sääolosuhteet ovat suosiolliset. Poimittua sieniä kannattaa säilöä talven varalle, jotta niitä voi syödä ympäri vuoden. Sienet ovat vähäenergisiä, joten ne ovat tervetullut lisä ruoanlaittoon ja leivontaan. Lisäksi sienet ovat herkullinen ja edullinen luonnon tarjoama raaka-aine hyödynnettäväksi.

Sienten kuivaus sopii monille sienille, kuten esimerkiksi mustatorvisienelle, keltavahverolle eli kantarellille, tateille ja suppilovahveroille. Lisäksi sieniä voi kypsentää omassa liemessään ja pakastaa rasioihin. Perinteisesti haapa-, karva- ja kangasrouskuista tehdään suolasieniä, joita käytetään sekä sienisalaateissa, ruoanlaitossa ja leivonnassa. Suolasienten ravintoarvo ei ole kovin suuri, mutta ne ovat hyvä kuidun lähde.

Täysien sienikorien salaisuus

On mahdotonta ennustaa sienisatoa etukäteen, koska jokainen sienivuosi on erilainen. Sienten satoon vaikuttavat maaperän laatu ja ravinteisuus, kasvukauden sademäärä ja sen jakautuminen, valo, lämpötila, ilmasto, edellisen syksyn ja talven sääolot sekä metsänhoitotoimenpiteet. Yleisenä ohjeena voidaan kuitenkin sanoa, että lämmön ja kosteuden pitää olla suosiollinen useimmille sienilajeille, kun kuivuus ja/tai viileys ei ole hyväksi. Liian kylmä sää lopettaa itiöemätuotannon ja tietyt lajit katoavat nopeammin kuin toiset. Jos sää lämpenee syksyllä uudestaan kylmän sääjakson jälkeen, tietyt sienet voivat puikahtaa maan uumenista uudelleen kerättäviksi. Tämän vuoksi sienten etsiminen ja kerääminen on jännittävää ja vaihtelevaa sekä täynnä yllätyksiä. Yllättäen voi nousta isolle alueelle mustatorvisientä kuusensiimekseen, jossa et ole koskaan aikaisemmin niitä nähnyt. Sienten oikullisen esiintymisen vuoksi on hyvä tuntea paljon erilaisia ruokasienilajeja. Silloin on pienempi riski, että sienikori jää tyhjäksi sienimetsässä.

Taitavana sienten poimijana sinun on tunnistettava syötävät sienet ja niiden näköislajit. Lisäksi sinun on tiedettävä mistä sieniä etsiä. Eri sienet viihtyvät erilaisilla alueilla, joten on hyvä oppia tuntemaan metsätyyppejä, kuinka olosuhteet vaihtelevat maan kaltevuuden mukaan, kuinka ilmansuunnat vaikuttavat sieniin ja kuinka maan ominaisuudet (savi, hiekka, hieta), kalkki ja kosteus vaikuttavat sieniin. Hyvä on oppia tuntemaan myös puulajit (kuusi, mänty, koivu, haapa, tammi, pähkinäpensas, lehtikuusi) tai maan pohja (kannot, karike, maatuva heinä ja nurmi), joita eri sienet vaativat esiintyäkseen ja mitkä sienet voivat viihtyä sekä mäntyrämeillä että kallioilla. Parhaiten oppii omien kokemusten kautta lähtemällä metsään ja tunnustelemalla sekä tutkimalla.

Kun lähdet sieneen, ota mukaan laakea kori, sieniveitsi ja outoon metsään mennessä myös kartta ja kompassi. Älä kerää ruokasieniä vilkkaasti liikennöityjen teiden ja teollisuuslaitosten lähettyviltä.  Poimi vain niitä sieniä, joita tunnet. Kerää vain terveitä ja hyväkuntoisia sieniä, tee esiperkaus metsässä ja jätä voimia myös sienten jatkokäsittelyyn samalle päivälle. Jos olet aloitteleva sienten harrastaja, niin hyvä on pyytää mukaan kokeneempi sienten kerääjä. Tärkeää on oppia tunnistamaan ruokasienten myrkylliset näköislajit. Näin vältytään ikäviltä sienimyrkytyksiltä.

Sieniruokaohjeissa voit mainiosti muuttaa sieniä satokauden mukaan. Jokaisella on myös omat suosikkisienet, joita voit yhdistää resepteihin. Sienestys on hyödyllinen harrastus, jonka kaikkien soisi ottavan mukaan tänä vuonna ohjelmaan.

Sienikaalikääryleet

1 valkokaali

Täyte:

1 dl keitettyjä, rikottuja ohraryynejä

1,5 dl hienonnettua kaalia (kaalin sisäosasta)

2 dl käsiteltyjä sekasieniä

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

0,5 tl suolaa

0,25 tl mustapippuria

1 tl liperiä eli lipstikkaa

2 tl persiljaa

1 tl oreganoa

1 dl raastettua parmesaanijuustoa

Keitä kokonaista valkokaalia vedessä, irrota vähitellen kaalinlehtiä, kun ne ovat hieman pehmenneet. Tee täyte. Paista kevyesti sienet ja sipulit paistinpannulla. Lisää kaali, mausteet ja parmesaanijuusto. Pehmitettyjen kaalinlehtien lehtiruotia ohennetaan ja lehdet levitetään työpöydälle. Laita irrotettujen kaalinlehtien päälle ruokalusikallinen täytettä. Kääri lehti rullalle. Laita sienikääryleet paistovadille tai paistinpannulle kypsymään. Lisää hieman vettä vadin tai pannun pohjalle. Välillä on hyvää kääntää rullat pellillä.  Paista uunissa 200-asteessa reilu tunti.

Sienikeitto

2 rkl voita

1 pieni sipuli

3 rkl vehnäjauhoja

8 dl maitoa

2 dl herkkutatteja

50 g sulatejuustoa

1 tl suolaa

Sulata voi kattilassa. Lisää voihin pilkottu sipuli, kuullota niitä hetki. Sekoita vehnäjauhot voin ja sipulin joukkoon. Lisää maitoa vähitellen vatkaten. Lisää sienet. Keitä 5 minuuttia. Lisää lopuksi sulatejuusto ja suola. Tarjoa paahdetun ruisleivän kera.

Sienipiirakat

Taikina:

100 g voita

100 g maitorahkaa

2,5 dl spelttijauhoja

Sekoita kaikki aineet keskenään taikinaksi. Kaulitse taikina levyksi ja ota pyöreällä muotilla taikinasta pyöreät pohjat.

Täyte:

2 keitettyä kananmunaa

0,5 dl kermaa

2 dl omassa liemessä haudutettuja lampäänkääpiä

2 valkosipulinkynttä

2 dl raastettua juustoa

1 rkl tuoreita, hienoksi hakattuja yrttejä, esim. kangasajuruohoa, oreganoa tai timjamia

1 kananmuna

0,5 tl yrttisuolaa

Hienonna keitetyt munat ja sienet sekä lisää loput aineet. Laita pyöreän taikinapohjan päälle teelusikallinen täytettä ja taita reunoja myöten yhteen. Voitele piirakat munalla. Paista 225-asteessa noin 10 minuuttia. Voit leipoa pyöreään vuokaan taikinasta yhden sienipiirakan. Paista piirakka silloin 200-asteessa noin 20 minuuttia.

Sienileivät

5 dl vettä

50 g hiivaa

1 tl suolaa

1dl vehnäleseitä

2 dl spelttijauhoja

5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl rypsiöljyä

(2 dl keltavahveroita)

Pinnalle: seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Lisää sekoittaen hiiva, jotta se liukenee veteen. Lisää suola ja vehnäleseet. Sekoita joukkoon spelttijauhot ja vähitellen myös vehnäjauhot. Lisää lopuksi rypsiöljy ja vaivaa taikinaksi. Kohota taikina noin kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa. Jaa taikina pieniin hyvin voideltuihin kukkaruukkuihin. Anna taikinan kohota ruukussa. Voitele leipien pinta vedellä tai maidolla ja sirottele seesaminsiemeniä pinnalle. Paista 225-asteessa noin 15 minuuttia. Ruukun ja leivän koko vaikuttaa paistoaikaan. Sienileivän nimi tulee leivän muodosta. Halutessasi voit toki lisätä taikinaan esimerkiksi keltavahveroita eli kantarelleja kaksi desilitraa, kun olet ne ensin omassa liemessä paistinpannulla hauduttanut. Tarjoile sienileipä sienivoin kanssa.

Sienivoi

1 dl kuivattua sieniä (esim. suppilovahveroja)

125 g voita

Sekoita sienet ja voi sauvasekoittimella. Sienivoi maistuu leivän, korppujen ja suolakeksien kanssa. Sopii myös grillatulle lihalle ja paistetuille pihveille.

Hyvää ruokahalua!

Taitojen oppimista ja hyvinvointia käsitöistä

KÄSITYÖT MARTTOJEN TOIMINNASSA

Tässä luvussa tuon esille palkattujen marttaneuvojien ja vapaaehtoisten marttajäsenten käsityöneuvontaa. Monien jäsenten ja yhteistyökumppaneiden on vaikea hahmottaa piirien työntekijöiden roolia neuvonnassa. Piireissä työskentelevät neuvojat ovat koulutettuja ja ammattitaitoisia. Heillä on työaika ja heille maksetaan palkkaa tehdystä työstä, kun taas marttajäsenet toimivat harrastusmaisesti ja vapaaehtoistoimijoina.

Marttaneuvojat käsityötaitojen neuvojina

Ensimmäiset marttaneuvojat kulkivat kodeissa neuvomassa. Neuvonta oli pääosin kotitalousneuvontaa, joka kohdistui puutarhaan. Puutarhanhoidon lisäksi neuvottiin ruoanlaittoa, kodinhoitoa ja käsitöitä. Vähitellen siirryttiin henkilökohtaisesta neuvonnasta kurssien pitämiseen. Kurssit olivat tehokkaampi tapa tavoittaa isompi joukko ihmisiä yhdellä kerralla. Se oli myös helpompaa ja nopeampaa neuvojalle. Kotikäyntejä tehtiin kuitenkin vielä 1960-luvulla. (Marttinen 2011, 15.)

Ensimmäiset marttakurssit olivat pitkiä. Pisimmät kurssit saattoivat kestää jopa kymmenen viikkoa, mutta tarjolla oli myös viikon tai kaksi kestäviä kursseja. Erityisesti käsityökurssit olivat viikkoja kestäviä, koska siellä valmistettiin isoja kokonaisuuksia. Ajan kuluessa siirryttiin lyhyempiin kursseihin, kun osallistujamäärät pitkillä kursseilla väheni. Ihmisillä ei ollut enää tarpeeksi vapaa-aikaa pitkäkestoisille kursseille. Kurssien rakennetta muutettiin, jolloin keskityttiin pienempiin osakokonaisuuksiin. Nykyisin kurssit kestävät yleensä muutaman tunnin. (Marttinen 2011, 16.)

Marttatoimintaa Pohjois-Savossa 1899–1976 -kirjassa (ks. 1977, 128, 137–138) tuodaan esille Marttojen tekemää nuorisotyötä. Martat eivät huomioi vain aikuisia neuvonnassa vaan toiminnassa huomioidaan myös lapset ja nuoret. Nykyisin Martoissa tarjotaan pikkukokkitoimintaa ja taitoavainten (pikku-, tietäjä- ja mestariavain) opiskelua lapsille ja nuorille. Marttajäsenten on mahdollista kouluttautua pikkukokkikerhojen ohjaajiksi.

Marttaliitto on vuodesta 1933 alkaen valinnut teemat toiminnalleen. Vuosina 1933–1973 ja vuonna 1982 teemat olivat yksivuotisia. Vuonna 1937 viettiin lämpövuotta, jolloin käsityöneuvonnassa kylmää torjuttiin villavaatteilla. Vaatetusvuosi oli 1944, villavuosi 1947 ja perinteiden vuosi oli 1959. Teemavuodet tulivat 1970-luvun puolivälissä kaksivuotisiksi ja 2000-luvulla on vietetty kolmivuotisia teemavuosia. (Marttinen 2011, 20–23.) Siirtyminen useampivuotisiin teemakausiin helpottaa kaikkien marttatoimijoiden suunnittelua ja konkreettista toimintaa.

Vuosina 2014–2016  Marttojen teemana on ”Martoissa on arjen mahdollisuus” ja vuonna 2014 slogaanina on ”Elämä on parasta itse tehtynä”. Marttaliitto toivoo marttayhdistysten ottavan yhä enemmän vastuuta Martanpäivän yleisistä tapahtumista ja nyt kannustetaan erilaisten käsityötapahtumien järjestämiseen yleisöneuvontana. Pohjois-Savossa esimerkiksi kumihimoiltiin Oravikosken kyläkaupalla Martanpäivänä tänä vuonna. Ohjaajana toimi martta, joka on käsityötieteen opiskelija. Käsityöneuvontaa antavan ohjaajan tulee hallita käsityötekniikka, jota hän neuvoo toisille. Tällainen neuvonta voidaan nähdä vertaisohjaajan roolissa tai oppipoika-kisälli-mestari roolina. Monilla martoilla on hiljaista tietoa, joka on syntynyt kokemuksen kautta, joka olisi hyvä saada asiasta kiinnostuneiden ihmisten käyttöön.

Martat ovat osallistuneet innolla käsityökilpailuihin. Kilpailut ovat samalla tehokasta neuvontaa ja käsityötaidon kehittämistä. Kaikki kilpailutyöt arvioidaan. Arvioinnissa ohjataan valitsemaan oikea materiaali ja tekotapa sekä tekemään laadukasta jälkeä. (Haltia 1974, 80.) Suostutuimpia kilpailuja ovat olleet nopeasti ratkaistavat kilpailut. Villavuonna (1947) oli kilpailuja langan kehräämisessä ja sukan neulomisessa (Marttinen 2011, 23). Myöhemmin villasukkia on neulottu kilpaa muun muassa Martanpäivänä 26.7. Mikkelissä. Marttapiirit ja -yhdistykset ovat järjestäneet paikallisia käsityökilpailuja jäsenilleen. Pohjois-Savon Martat järjesti esimerkiksi vuonna 2008 käsityökilpailun, jossa painotettiin suunnittelussa ja toteutuksessa kestävää kehitystä ja kierrätystä.

Marttajäsenet käsityötaidon neuvojina

Käsitöiden tekeminen vapaa-ajalla kiinnostaa ja motivoi ihmisiä yhä. Yksilöt haluavat tehdä käsillä jotain vastapainona teknologialle ja tämä korostuu harrastusten parissa (Ihatsu 2006, 20.) Käsityöt koetaan vastapainona työlle, mutta myös kiireisen, stressaavan yhteiskunnan protestiksi. Nykyisin käsitöiden tekemiseen liittyviä teemoja ovat ympäristöystävällisyys, kestävä kehitys ja ekologisuus. Puhutaan paljon myös käsitöiden tekemisen terapeuttisuudesta (Kokko 2007, 7.)  Pölläsen (2012, 1) mukaan käsityön terapeuttisuus perustuu ”taitojen ja tietojen kehittymiseen, oman kehon materiaalin ja välineiden, ajattelun ja tunteiden hallintaan sekä käsityöhön liittyviin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin”.

Vuodesta 2012 martoilla on ollut mahdollista aloittaa käsitöiden opiskelu ja suorittaa käsityön osaajapassi. Osaajapassin tavoitteena on lisätä ja syventää käsityötietoja ja antaa valmiuksia jakaa entistä paremmin osaamista omassa tai naapuriyhdistyksen tai piirin erilaisissa tapahtumissa. Marttojen yhdistys- ja käsityötoiminta on harrastustoimintaa, jossa jaetaan omaa osaamista toisille. Harrastustoiminnan tavoite on yhdessä tekeminen ja uusien asioiden oppiminen. Pohjana toiminnalle on jaettu asiantuntijuus. Asiantuntijat ovat kiinnostuneita yhdistystoiminnasta ja haluavat jakaa neuvoja ja antaa ohjausta. Oleellista yhteisön yhteistyössä on jaettu tietämys (ks. Lahti, Seitamaa-Hakkarainen & Hakkarainen 2004). Tiedon jakaminen voi olla kirjallisia ohjeita, visuaalisia luonnoksia ja kuvia sekä kädestä pitäen neuvomista.

Marttajäsenet ovat usein itseoppineita käsityön harrastajia. He ovat hankkineet kokemuksia tekemällä ja oppineet oivaltamaan esimerkiksi materiaalien valinnan merkityksen tiettyyn työtapaan. Harvalla martalla, joka toimii vertaisohjaajana marttayhdistyksissä ja -piirissä, on ammatillista koulutusta taustalla. Toki sellaisiakin marttoja on. Marttapiirit ovat itsenäisesti toimia yksiköitä, joilla on rajalliset resurssit toimia laaja-alaisesti. Jos piirin neuvojilla ei ole käsityökoulutusta, he eivät lähde vetämään käsityökursseja, koska heiltä puuttuu ammattipätevyys. Marttaneuvojat, useimmat nykyisin ravitsemus- ja puutarha-alan ammattilaisia, eivät toimi kuin omalla pätevyysosa-alueellaan. Tällä halutaan varmistaa neuvonnan laatu. Moni uskoo marttaneuvojien toimivan harrastuspohjalla Martoissa. Näin ei kuitenkaan ole, he ovat ammattilaisia omalla sektorillaan ja he saavat siitä palkkaa. Yhdistyksissä toimivien jäsenten, marttojen, toiminta on harrastusta ja perustuu pitkälle vapaaehtoistoimintaan. Heidän toiminta voidaan luokitella puuhasteluksi omaksi ja toisten iloksi. He saavat siitä monenlaisia kokemuksia, tiedot ja taidot karttuvat, sosiaalinen ja kulttuurinen vuorovaikutus antaa hyvinvointia. Terapeuttisuudesta ei voida virallisesti puhua, koska terapialla on tietty tahtotila, jota ammattilaiset johtavat.

Käsityön ohjaus lisää sosiaalista vuorovaikutusta erityisesti yksineläjien arkeen. Monille marttatoiminta on erityisen tärkeä sosiaalisen vuorovaikutuksen vuoksi, jolloin yhdessä opetellaan uusia taitoja sekä tehdään käsitöitä yhdessä. Tämä on yksi syy, miksi kässämarttojen toimintaryhmiä on nykyisin perustettu. Samanhenkiset ihmiset kokoontuvat tekemään itselle mieluisia asioita. He myös tukevat ja innostavat toisiaan. Monet käsityöpaikat eivät välttämättä ota vastaan yksittäisiä vierailijoita, mutta ryhmiä puolestaan odotetaan.  Yhdessä on mielekkäämpi lähteä käsityöretkille. Pienetkin asiat tukevat psyykkistä hyvinvointia, jolloin mieli voi paremmin. Ilo auttaa jaksamaan. Se myös rentouttaa kiireisen elämän keskellä. Jotkut haluavat myös haastetta eli kokeilevat esimerkiksi uusia menetelmiä neulomisessa. Se voi tukea muistia ja sitä kautta yksilön hyvinvointia.

LOPUKSI

Kouluaikaiset kokemukset voivat vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti myöhemmin käsityöharrastukseen. Negatiiviset koulumuistot on mahdollista kääntää onnistuneen vapaa-ajan ryhmän tukemana antoisaksi vuorovaikutukseksi ja uuden miellyttävän tunteen saamiseksi itselle. Yhteisön tuki voi laukaista flow-tunteen käsitöitä tehtäessä. Henkilö, jolla on miellyttäviä koulumuistoja käsitöiden tunneilta, on mahdollisesti jatkanut käsityöharrastustaan, jolloin hänen tieto- ja taitomäärä on vuosien saatossa kasvanut. Tällaisella henkilöllä on hiljaista tietoa, jota monet eri tahot arvostavat. He ovat myös harrastuspiireissä kysyntää. Elämysten saaminen käsitöistä on yksi tapa saada hyvinvointia itselle. Hyvinvointi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Monelle käsitöistä saatava hyvinvointi liittyy onnistumisen tunteisiin, sosiaaliseen vuorovaikutukseen tai hyvän tekemiseen muille. Käsityöt voi toimia auttamisen välineenä, kuten esimerkiksi Marttojen vauvansukka- tai peittoprojektit.

Tulevaisuuden käsityöt seuraavat yhteiskunnallista muutosta ja trendit vaikuttavat käsitöihin. Yksilölliset tuotteet kiinnostavat tekijöitä, joten käsityöt antavat mahdollisuuden toteuttaa itseään. Kun tulos vastaa suunnitelmaa, siitä saa iloa ja onnistumisen riemua. Vaikka tulos ei vastaisi omaa mielikuvaa, siitä voi oppia materiaalitietoutta ja tekniikan sopivuutta. Positiivinen oppiminen ja vire auttavat meitä jaksamaan koko elämän saralla, niin vapaa-ajalla kuin työelämässä. Hyvinvointi on lopulta pienistä asioista kiinni, ja kaikkien meidän on mahdollista kokeilla, jos vain haluamme esimerkiksi käsitöiden tuomia vaikutuksia. Sosiaalinen vuorovaikutus ja yhteisöllisyys toteutuvat Martoissa ketjukoulutuksen kautta. Kaverilta tai ystävältä oppiminen tukee molempien osapuolien hyvinvoinnin kehitystä ja tasoa. Marttojen toteuttamat käsityötempaukset ovat yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

Käsityötaidot siirtyivät ennen sukupolvelta toiselle perheen, kyläyhteisön tai kouluopetuksen kautta. Marttojen 115-vuoden aikana käsityön tekeminen on muuttunut. Martat ottivat informaalina kasvattajana oman roolin käsityötaitojen opettamisessa jo varhaisessa vaiheessa. Marttaneuvojien työnkuvaan kuuluu enää harvoin käsityötaitojen opettaminen, kuten esimerkiksi ”tallukoiden” tai patjan tekeminen. Nykyään pääpaino on marttajäsenten tiedon jakamisessa toisilleen tukien ja kannustaen sekä aikuisille että lapsille ja nuorille. Kuuluminen aikakansaseuraavaan yhteisöön ja osallistumalla yhteisölliseen tekemiseen ovat merkittäviä niin yksilön jaksamien ja hyvinvoinnin kannalta, mutta tärkeänä osana on yhteiskunnallinen aspekti ennaltaehkäisevän työn näkökulmasta.

Marttaorganisaatiolla on omat järjestöasut, jota neuvojat (ammattilaiset tai vapaaehtoistoimijat) pyrkivät käyttämään yleisötilaisuukisissa. Tapahtuman luonne ja sää vaikuttavat asun valintaan, onko sen nykyaikainen marttailuun viittaava t-paita vai järjestön tunnuksena tunnettu ruutupaita vai -mekko neuvojilla päällä. Yhtenäisen asun tavoitteena on kertoa myös ryhmästä yhteisönä. Neuvontatilaisuuteen osallistujat huomaavat heti vaatetuksesta, kuka ohjaa tai neuvoo. Marttavaate on samalla käyntikortti.

Marttojen slogan ”Elämä on parasta itse tehtynä” kannustaa kokeilemiseen ja itsensä toteuttamiseen. Se voi olla avain elämyksiin. Elämysten kauttaa oppii uusia asioita. Elämykset voivat tuoda parempaa hyvinvointia meille jokaiselle, kun uskalletaan suhtautua positiivisesti ja ennakkoluulottomasti arjessa tapahtuviin toimintoihin ja opetella uusia työtapoja, tekniikoita tai materiaalien käyttöä. Yhdessä tekeminen on usein virikkeellisempää kuin yksin puurtaminen. Yhdessä syntyy sosiaalinen vuorovaikutus, jossa tiedot ja taidot vaihtuvat luonnollisesti ihmisten kesken. 

(Tämä teksti on osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden esseestä.)

Marttojen yhteisöllisyys ja yhteisöllinen käsityö

YHTEISÖLLINEN KÄSITYÖ

Tässä luvussa perehdytään yhteisölliseen käsityöhön ja vapaa-aikana tapahtuvaan marttojen käsityöharrastukseen. Martat ovat halunneet omissa käsityökoulutuksissa tuoda esille yhteisöllistä käsityötä. Se on tapahtunut kannustaen ompelemaan omia marttaorganisaation järjestötunnuksina käytettäviä asuja ja asusteita sekä ottamalla osaa yhteisiin käsityöprojekteihin. Pienet käsityöryhmät toimivat hyvin vertaistuen ohjauksella.

Harrastajien yhteisöllisyys

Yhteisöllisyyden määrittely ei ole yksiselitteistä ja terminä yhteisöllisyys on muuttunut aikojen kuluessa. Yhteisöllisyys on vuorovaikutuksen, sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta syntyvä kokemus. (Heinonen 2008, 13–14.) MOT Kielitoimiston sanakirjan (2014) mukaan yhteisöllisyys tulee tunteesta yhteisöön kuulumisesta. Synonyymisanakirjan (2014) mukaan yhteisöllisyyden synonyymi on yhteisö.

Yhteisön määrittely on myös moniulotteinen. Yhteisö voidaan määrittää tilaksi tai paikaksi (Heinonen 2008, 14). MOT Kielitoimiston sanakirjan (2014) selittää yhteisön olevan ”elämänmuodon, taloudellisten tai aatteellisten päämäärien tms. perusteella kokonaisuuden muodostava ihmisryhmä tai yhteenliittymä”. Synonyymisanakirjan (2014) mukaan yhteisön synonyymeja ovat muun muassa perhe, kylä ja kansa. Yhteisö voi olla myös joukko ihmisiä, joilla on sama harrastus, kuten esimerkiksi marttatoiminta.

Vapaa-aikaa korostetaan ja määrää sekä laatua pohditaan monilla eri foorumeilla. Vapaa-aika määritellään eri tavoin. Vartiainen (2010, 7) on tiivistänyt vapaa-ajan seuraavasti: ”Vapaa-ajalla tarkoitetaan työn ja opiskelun ulkopuolista aikaa. Vapaa-aikaa käytetään yleensä rentoutumiseen tai virkistäytymiseen, ja vapaa-ajalla solmitaan sosiaalisia suhteita esimerkiksi harrastusten avulla.” Harrastaminen tapahtuu vapaa-ajalla ja se voi olla minkälaista toimintaa tahansa. Ihmiset valitsevat harrastukset oman mielenkiinnon, kiinnostuksen tai ilon ja rentoutumisen vuoksi. Harrastuksen yksi piirre on yhteisöllisyys, sillä harrastusyhteisöissä jäsenet pyyteettömästi jakavat tietoa ja tukevat toisiaan. (Metsämuuronen 1995, 17–18.)  

Ihmisten vapaa-ajan määrä on lisääntynyt, mutta samalla vapaa-ajasta kilpailevat yksilön ja perheen kanssa monet tahot, kuten erilaiset harrastukset. Harrastukset ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnille. Tilastokeskuksen (2014) mukaan vuosina 1981–2002 naisten käsitöiden määrä oli hieman laskenut, kun miesten oli kasvanut. Viime vuosina on ollut havaittavissa käsityöinnostuksen lisääntymistä, mutta virallisia tilastotietoja siitä ei ole tällä hetkellä saatavissa. Suosituin itse tekemisen harrastuksen muodoista oli käsityöt (72 %) vuonna 2002 (Tilastokeskus 2014). Marttatoiminta kilpailee erilaisten toimintojen niin harrastusten kuin luottamustoimien kanssa ihmisten vapaa-ajasta. Jokaisen yksilön on tehtävä valintoja ja päätöksiä omien intressien ja kykyjen mukaan, mutta myös käytettävissä olevan vapaa-ajan mukaan valitessaan itselleen harrastuksen. Martoissa toimiessaan henkilö itse päättää, kuinka aktiivisesti haluaa toimia ja kuinka paljon hän haluaa käyttää aikaansa harrastukseensa. Jäsenenä martat yleensä toimivat yhdistystasolla. Yhdistys päättää itsenäisesti kokoontumiskerrat ja toiminnan muodon, johon jäsenet eli martat voivat vaikuttaa.

Yhteisössä toiminen voi olla kanava hyvinvoinnille (ks. Aalto 2013, 67). Pölläsen (2007) mukaan käsityöharrastustoiminta voi olla yksi keino tehdä ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä psyykkisen hyvinvoinnin osalta. Marttajärjestö on kaikille avoin kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää kotien ja perheiden hyvinvointia sekä kotityön arvostusta (Martat 2014). Marttojen toiminta muodostuu viidestä eri toiminta-alueesta: ruoka ja ravitsemus, kodin talous ja kuluttaja-asiat, kotipuutarha ja ympäristö, kansainvälinen toiminta sekä järjestö- ja yhdistystoiminta, marttaillat ja -retket. Käsityöt kuuluvat yhtenä osana kodin talous ja kuluttaja-asioihin, mutta myös yhdistystoimintaan sisältäen marttaillat ja -retket.

Marttojen yhteisöllinen käsityö

Yhteisöllinen käsityö sisältää sosiaalisen pääoman kasvattamisen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä. Jaetut kokemukset toisten harrastajien kanssa luovat hyvää pohjaa muillekin elämänalueille. (Vartiainen 2010, 120.) Yhteinen Marttojen käsityöharrastus luo elämyksiä ja osana marttailua se voi edesauttaa marttajäsenten identiteetin ja persoonan jalostumista kehityksen kautta. Marttojen yhteisölliset käsityöt ovat olleet prosesseja tavoitteiden määrittelystä niiden saavuttamiseen. Ne ovat yksilökohtaisesti jäsentäneet jäsenten arkea lyhyemmällä tai pidemmällä aikavälillä. Käsityön tuloksista täytyy osata nauttia yksin ja yhdessä. Se osoittaa itselle, mutta myös toisille, mitä on tehnyt ja miten. Vertaistuki, marttaverkoston luominen ja yhteisön tuki kuuluvat omaan käsityöharrastuksen kautta oppimiseen.

Martat ovat saaneet positiivista huomiota, kun vuonna 2009 neulottiin kaikille syntyville suomalaisille vauvoille sukat. Marttajäsenet neuloivat Novitan Martan juhlavuoden väreissä (punainen, vihreä ja sininen) langoista ohjeen mukaan sukkia, jotka jaettiin synnytysosastoilla vauvoille. Sukkia valmistui yli 60.000 kappaletta. Tämä oli yhteisöllinen käsityöprojekti, jossa haluttiin tuoda samalla sukkakulttuuria esille. Vuonna 2011 Martat päättivät jatkaa samalla valtakunnallisella yhteisöllisellä käsityöprojektilla, koska edellinen iso projekti ylitti odotukset. Martat virkkasivat isoäidinneliöitä, joista koottiin peittoja. Ahkerat martat saivat aikaan yli 8000 peittoa. Niitä jaettiin Ensikotiyhdistyksen kautta tarvitsijoille. Ennen ja myöhemmin on ollut pienempiä käsityöprojekteja eri tahojen kanssa. Nämä valtakunnalliset käsityöprojektit osoittavat yhteisöllisen käsityön voiman ja merkityksen suomalaisille.

Marttojen yhteisölliset käsityöt ovat saaneet vähemmän käsitöitä harrastaneet uudelleen innostumaan kädentaidoista. Marttailloissa muisteltiin omia kouluaikaisia kokemuksia käsityötunneista. Osalla oli postitilivisa kokemuksia kerrottavana muille ja osalla oli negatiivisia. Vuorovaikutus opettajan kanssa kouluaikoina on voinut olla monella martalle ongelmallinen, joka on latistanut kokeilut ja yritykset niin neulomisessa, virkkaamisessa kuin ompelemisessa. Äidin tai mummon kannustukset ja neuvonta ei siinä vaiheessa ole tuntunut innostavalle. Mielekäs valtakunnallinen, yhteisöllinen käsityö, saivat monet martat opettelemaan uudelleen neulomaan ja virkkaamaan. Marttailloissa kokeneet, mestarit, auttoivat noviiseja kädestä pitäen. Monella martalla on hiljaista tietoa, jota on mahdollista jakaa, jos sitä halutaan. Usealle martalle ohjeiden lukeminen on vaikeaa, jolloin tarvitaan henkilö viereen neuvomaan käytännössä, kuinka esimerkiksi sukan kantapää neulotaan. Mestarimartat voivat jakaa keskenään myös omia kokemuksiaan käsityötekniikoista ja materiaaleista. Kokemuksen kautta lisääntyy tieto.

(Tämä on yksi osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden esseestä.)