maanantai 23. tammikuuta 2023

Hedelmäsalaatti

Kuinka moni tekee nykyään hedelmäsalaattia? Omasta edellisestä hedelmäsalaatista on jonkin verran aikaa, mutta nyt ajattelin ottaa aikaa ja valmistaa hedelmäsalaattia. Niin myös tein. Nopeampaa on kuoria ja syödä hedelmä kuin kuoria ja pilkkoa useita hedelmiä. Välillä se kuitenkin on vaivan arvoista. 

Kannattaa ostaa sesongin mukaisia hedelmiä, jotka ovat kaupassa edullisempiä kuin muut hedelmät. Suosittelen myös hyödyntämään tarjouksia. Hedelmäsalaattiin voi myös lisätä marjoja oman maun mukaan. Onko sinulla tiettyjä hedelmiä, joita laitat hedelmäsalaattiin? Lisäätkö ehkä säilöttyjä hedelmiä tuoreiden hedelmien sekaan?

Valmistamassani hedelmäsalaatissa oli kotimainen omena (ei tarvitse kuoria, pesee hyvin), päärynä, appelsiini, banaani ja ananasta. Suosin ulkolaisia hedelmiä, jotka voi kuoria. Koristeeksi sain ikkunalaudalla olevasta talvisesta mintusta ihan vähän vihreää. Kaupoissa on tarjolla erilaisia yrttejä, joilla saa koristeltua salaatin houkuttelevaksi.

Hedelmäsalaatti


Jos kotona on kuohukermaa, kauravaahtoa tai vaniljakastiketta, niin voi sitä laittaa myös hedelmäsalaatin joukkoon. Mehukas hedelmäsalaatti maistuu ilman lisukkeita, ainakin minulle. Hedelmäsalaatti maistui muillekin. Ehkä pitäisi tehdä useammin tätä jälkiruokaa, joka sopii mainiosti myös välipalaksi.

Hedelmäsalaattiannos

Marttojen Etiopian kynnyksellä -vihkosta löytyy vinkki hedelmäsalaattiin ja -maljaan. Kannatta kokeilla! Kaupasta saa harvoin kypsää mangoa tai papaijaa, joten ne pitää ostaa kotiin kypsymään. Ennakoi, jos teet etiopialaisittain hedelmäsalaatin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti