Käsityömateriaalit

Tarkastelen käsityömateriaaleista lähinnä luonnonkuitujen kestävyyttä säilytyksen aikana sekä luonnonväreillä värjäämistä tässä osassa. Täysin synteettiset kuidut eivät ole marttoja lähellä. Marttojen neuvonnassa on aikojen alussa tuotu esille esimerkiksi villaa ja villavaatteita, jotka ovat luonnonmateriaaleja. Tekstiilien oikeanlaisella säilytyksellä on merkitystä, kun halutaan pitää vaatteet ja kodin tekstiilit pitkäikäisinä.

Luonnonkuidut ja tekstiilien säilytys

Karkean jaottelun mukaan kuidut voidaan jakaa eläin-, kasvi- ja tekokuituihin. Eläinkuituihin kuuluvat esimerkiksi eläinten villat ja karvat sekä silkkitoukan kotelosta saatava kuitu. Eläinkuidut ovat pääasiassa proteiinia ja ne kestävät paremmin happamuutta kuin kasvikuidut. Voimakasta emäksisyyttä ne eivät kestä. Kasvikuidut jaetaan lehti-, siemen-, runko- ja hedelmäkuituihin. Kasvikuidut kestävät korkeita lämpötiloja ja emäksisyyttä, mutta eivät happoja. Pellavakuitu saadaan pellavakasvin niinikerroksesta, joka on varren kuoren alla. Pellavalankaa on saatavana sileänä ja pitkäkuituisena ja lyhytkuituisena. Pellavan laatuun vaikuttavat muun muassa käsittelyn eri vaiheet. (Tetri 2013, 37–41.) Martat ovat tuoneet esille kautta aikojen erityisesti suomenlampaan villan. Siitä on opetettu kehräämään lankaa ja valmistamaan lämpimiä vaatteita. Pellava on perinteinen materiaali ja se on näkynyt erityisesti juhlaliinoissa.

Säilytettäessä tekstiilejä tulee kiinnittää huomiota paikan kosteuteen, lämpötilaan ja valaistukseen. Useimmat tekstiilivärit haalistuvat, tummuvat tai kellastuvat, jos valaistus säilytyksen aikana on voimakas. Luonnonkuidut voivat myös haurastua ja lopulta hajota, koska ne kestävät huonosti valon UV-säteilyä. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 13.) Lisäksi villavaatteiden säilytyksessä tulee huomioida kointorjunta. Arvokkaat kansallispuvut kannattaa säilyttää oikein, jolloin ne siirtyvät perintönä sukupolvelta toiselle hyvälaatuisina ja käyttökelpoisina. Marttojen oma juhlapuku, sinivalkoruutuinen marttapuku, on puuvillaa. Vaikka puku ei ole valkoinen, niin käytön jälkeen on parempi säilyttää se silittämättä, koska silitetty vaalea puuvillavaate helposti säilytyksen aikana alkaa kellertyä. Perinteiseen marttapukuun kuuluu erivärisiä huiveja: valkoinen, sininen, punainen ja keltainen. Esiliinoja on kahdenvärisiä: yksivärisiä sinisiä ja tummia raidallisia. Uuteen marttapukuun ei kuulu huivia eikä esiliinaa. Nyt on tullut markkinoille uusi villakangas, marttaraitakangas, jota ei sido marttakankaasta annetut ohjeet. Marttaraitakankaasta voi ommella esimerkiksi vaatteita, asusteita tai kodin tekstiilejä. Näiden kaikkien oikeanlaatuiseen säilyttämiseen kannttaa kiinnittää huomiota, koska marttakankaat eivät ole edullisia.

Marttojen juhlatilaisuuksiin martat pukeutuvat marttapukuun tai kansallispukuun, jos martta sellaisen omistaa. He pukeutuvat mielellään myös marttapukuun, kun on perinteisiin liittyvä neuvontatilaisuus tai juhlien yhtenä osana on esimerkiksi käsitöihin liittyvä näyttely. Tällä tavoin tuodaan esille marttailuun liittyvää kokonaisuutta laaja-alaisesti. Vanhoja marttapukuja ei saa viedä kirpputoreille myyntiin. Puvun voi lahjoittaa marttapiirille tai jollekin martalle. Marttapuku osoittaa yhteisöllisyyttä. Se on marttaorganisaation tunnus. Puvun voi joko ommella itse, teetättää tai hankkia valmiina. Hyvä tapa on koota yhdistyksestä marttapuvusta kiinnostunut yhteen ja luoda käsityöpiiri, jossa yhteisöllisesti, toinen toistaan tukien valmistetaan itselle marttapuku.

Luonnonkuitujen värjääminen

1800-luvun lopulle saakka kaikki tekstiilivärjäykset tehtiin pääasiassa joko kasvi- tai eläinkunnasta saatavilla raaka-aineilla. Suurin osa luonnonväreistä saadaan kasvien eri osista. Voimakkaampia sinisiä ja punaisia värejä saadaan esimerkiksi väripuiden puuaineksista. Kukista, marjoista, jäkälistä ja sienistä saadaan myös erilaisia värejä. Kasviväriaineiden lisäksi on käytetty purppurakotiloita ja hyönteisiä tekstiilien värjäyksessä. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 212.)

Euroopassa värjättiin pääasiassa villaa ja pellavaa, mutta myös silkkiä. Myöhemmin ryhdyttiin värjäämään puuvillaa. Eniten värjättiin lankoja, mutta kuitumassan värjäämistä harjoitettiin lankojen ohella. 1880-luvulla tulivat markkinoille synteettiset värit, jotka kaupallisella sektorilla syrjäytti luonnonvärit. Synteettisiä värejä käytettiin kaikenlaiseen tekstiilivärjäykseen, vaikka kuidut ja menetelmät eivät olisi sopineet. Tämä vaikutti värien kestävyyteen eli ne eivät kestäneet vaatteissa. Nykyisin on tarjolla synteettisiä värejä, jotka on kehitelty juuri kyseiselle kuidulle sopivakasi. Reaktio- eli reaktiivivärit ovat nykyisin suosittuja tekstiilivärjäyksessä niiden helppokäyttöisyyden ja värin tasalaatuisuuden vuoksi. Reaktiovärit reagoivat kuitumateriaalin kanssa, joten värin kesto on hyvä. Reaktioväreillä voi värjätä muun muassa puuvillaa ja pellavaa, jolloin värien kiinnittymiseen käytetään alkaalista (sooda) lientä. Villaa voidaan tietyillä reaktioväreillä värjätä, mutta silloin värien kiinnittymiseen tarvitaan etikkaa liuokseen (ph noin 5). Värien kiinnittyminen voidaan varmistaa laimealla alkaalikäsittelyllä. Villatuotteiden värjäyksessä tulee huomioida, että värjäyslientä on riittävästi eli siellä on tilaa liikutella niitä. Villa ei pidä suurista lämpötilan vaihteluista eikä paljosta muokkauksesta. Tällöin villa huovuttuu. Värjättävien lankojen tai tekstiilien tulee olla puhtaita. Niissä ei saa olla mitään lisäaineita, jotka estävät värien imeytymisen kuituun. (Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala 1989, 212–215.)

Martat tunnetaan sienineuvonnasta. Neuvonta on keskittynyt enemmän ruokasieniin, mutta nykyisin sienineuvonnassa tuodaan esille yhä enemmän värjäyssieniä, koska värjääminen kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän. Marttojen erikoisneuvojan oma tausta vaikuttaa osittain sienineuvonnan näkökulmaan. Pohjois-Savossa huomioidaan lapset aikuisten lisäksi sienineuvonnassa. Marttaliitto ja -piirit ovat kouluttaneet piirin avuksi marttajäseniä, joita käytetään piirien sienineuvonnassa apuna. Jos sienimartalla on lisäksi sienineuvojan tai keruutuotetarkastajan pätevyytenä käsityökoulutus, hän haluaa tuoda esille neuvonnassa sienivärjäyksen. Sienet ja lampaanvilla on kestävän kehityksen mukaista toimintaa eri tasoilla, johon Martat pyrkivät. Ekologisuus on asia, johon halutaan panostaa.

(Tämä on yksi osa minun käsityötieteen syventävän kirjallisuuden esseestä.)