sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pöllösukat

Monet henkilöt, jotka eivät ole Facebookissa (FB), ovat sitä mieltä, että kyseinen sosiaalinen media ei ole hyväksi. Olen viime aikoina todennut monelle ei FB:ssa olevalle, että siellä liikkuu paljon hyvää tietoa. Erityisen hyvänä vinkkikanavana pidän käsityöryhmiä. Ihmiset ovat luovia ja kokeilunhaluisia.

Kysesen pöllösukkahohjeen nappasin Facebookin eräästä käsityöryhmästä. Alla oleva ohje on käytännössä lapselle sopiva. Olen tehnyt aikuisen jalalle 14 silmukkaa puikolle. Pöllömäärä pysyy samana eli yksi puikolla, mutta puikon alkuun ja loppuun olen lisännyt yhdet silmukat. Välisilmukat olen aina neulonut nurjana.

Näitä sukkia on ollut todella mukava neuloa. Erilaisia kantapäitä kokeilin näihin sukkiin. Ruutukantapään otin junamatkalla erään naisen vinkistä, kun hän kertoi tekevän vahvistetun kantapään poimalla joka toisella kerroksella eri tavalla eli jos ensimmäisellä kerroksella menee
neulo, neulomatta, neulo, neulomatta... Käännä työ, neulo kaikki nurin. Sitten neulot
neulomatta, neulo, neulomatta, neulo... Näin tulee ruudukkoa eikä pysty"viivoja". Kantapää näyttää koristeelliselle.

Tältä pöllösukat näyttävät perinteisellä vahvistetulla kantapäällä.




OHJE:

- 7-veljestä lankaa 150 g
- Helmiä, halk. n. 5mm
- Pienen pieni virkkuukoukku puuhelmiin
- 3 mm tai 3,5 mm puikot tai käsialan mukaan

Luo 48 silmukkaa eli 12 s/puikko

Resori 6 krs: 2n, 2o neuletta

1. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
2. krs 2n, 8o, 2n
3. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
4. krs 2n, 2s apupuikolle työn eteen, 2o, apupuikon silmukat oikein, 2s apupuikolle työn taakse, 2o, apupuikon silmukat oikein, 2n
5. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
6. krs 2n, 8o, 2n
7. krs 1o, 1n, 2o, ota helmi virkkuukoukkuun, vedä silmukka läpi ja neulo silmukka oikein, 2o, helmi virkkuukoukkuun vedä silmukka helmestä läpi ja neulo silmukka oikein, 2o, 1n, 1o
8. krs 2n, 8o, 2n
9. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
10. krs tee kuten 4. kerros
11. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
12. krs 2n, 8o, 2n
13. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
14. krs 2n, 8o, 2n
15. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
16. krs 2n, 8o, 2n
17. krs 1o, 1n, 8o, 1n, 1o
18. krs tee kuten 4. kerros
19. krs kaikki oikein
20. krs kaikki nurin

21. krs kaikki oikein





Pöllösukkiin olen neulonut kahdenlaisia kantapäitä. Perinteistä vahvistettua kantapäätä (oranssit sukat) ja "ruudukkokantapäätä" (lilat ja siniset).




Kun neulotaan joka toisella kerroksella päinvastoin, saadaan "ruudukkoa", joka näyttää koritseelliselta.




Pöllökuvion voi liittää esimerkiksi lapasiin. Lapsten lanka on paikallista Kaunismaan tilan 100 prosenttista villalankaa.


Alla on tarkemmin yhden pöllön ulkonäkö




Nautinnollista neulomishetkeä! Tämä on kivaa! Marttojen slogainin mukaan "elämä on parasta itse tehtynä"!

4 kommenttia:

  1. Onpas kauniit sukat! Saattaa joutua kokeilemaan jos vain muilta jutuilta ehtii :)

    VastaaPoista
  2. Onko lapasten varsi tehty tolla ohjeella ihan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tein aikuiselle pojalle lapaset.

      Poista